maanantai 11. marraskuuta 2013

David Tennant haastattelu & RSC live

Channel 4 julkaisi tänään muutaman minuutin haastattelun David Tennantista, lähinnä koskien Richard II:ta. Tehty Royal Shakespeare Theatren tiloissa. Nyt tulevana keskiviikkona Richard II näytetään leffateattereissa pitkin Britanniaa ja maailmallakin (ei kuitenkaan Suomessa). Ensimmäistä kertaa RSC:n näytelmä nähdään elokuvateattereissa, mutta jatkossa kuulemma siitä tulee enemmän.

Mä mailasin Kino Tapiolaan syyskuun alussa, kun ne näyttävät Covent Gardenin oopperaa/balettiakin. Että josko olisi mahdollisuus saada Richard II:ta myös heille. Tässä vastaus mitä sain:


Meillä, kuten muutamalla muulla yksityisellä teatterilla on levityssopimus Royal Opera Housen kanssa ja olemme sitoutuneet esittämään heidän tuotantoaan. Näiden esittäminen on meille mahdollista ja järkevää koska meillä on suomalainen levittäjätaho, joka keskitetysti huolehtii mm. elokuvaliikenteestä, markkinointimateriaaleista, tekstityksistä, sopimuksista ym. Yksittäisen näytöksen järjestäminen jonkin muun kuin Royal Opera Housen kanssa on sekä sopimuksellisesti mahdotonta että myös ilman levittäjätahoa lähes suhteeton työmäärä henkilöresursseihimme nähden, ikävä kyllä.

Ehdottomasti tämä haastattelupätkä siis kannattaa katsoa, vaikka ihan vaan Davidin hienon letin näkemisen ilosta :-) Linkki siis tuolla ekana heti.



There's been much comment about his long-haired Richard II. When we met, the hair extensions were neatly tucked away in the kind of French plait my daughter would love me to be able to manage. 

Another story that's emerged from this performance concerns the ring he wears on stage every night. It belonged to Ian Richardson who wore it when he played Richard II, the last big Scottish actor to do so. So Ian Richardson's widow sent it to David Tennant - and he's worn it on stage ever since, a "talisman" and a link to a great Shakespearian actor of the past.

He's rarely been unemployed since he started acting and the parts keep on coming. What would he like to do next? Well, it's difficult to think of something for TV as it hasn't been written yet, he laughed, "The notion I want to play a vet or a fireman, it's quite nebulous. But if someone wrote a fantastic script about a fireman vet, I'd do it."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti