Tosi intensiivinen esitys, ja tykkäsin kovasti. Lavastus oli eleetön, ja valoilla ja musiikilla tyyliteltiin hienosti. Ola Tuominen, johon mulla on ihmeellinen viha-rakkaussuhde, oli myöskin tosi erinomainen Georgena. Jopa fysiikaltaan toistensa vastakohdat George ja Lennie (Majamaa ISO ja Tuominen pikkiriikkinen) mutta silti hyvin yhteensopivat. Traaginen tarina, mutta lämpöä ja huumoria oli mukana sopivassa määrin.
Sivurooleissa mm. mainiot Kake Aunesneva, Esa Latva-Äijö ja Risto Korhonen, joista kaikista tykkään kovasti. Lavalla nähtiin myös iäkäs koira, jota joskus syksyllä Aamulehdessä etsittiin näyttelijäksi.
Näytöksessä sattui olemaan myös tirskuvia koululaisia iso joukko joiden kikatus (välillä epäsopivissakin kohdissa) hieman häiritsi.
George
ja Lennie ovat näitä vähiä ihmisiä, erottamaton pari, majakka ja
perävaunu, jotka puurtavat työmailla ja haaveilevat omasta farmista.
George on pieni ja terävä, Lennie jättiläinen kooltaan ja voimiltaan,
mutta henkisesti lapsen tasolla, yksinkertainen, lempeä ja uskollinen.
Ja juuri Lennie tuhoaa toheloinnillaan yhteiset toiveet omasta tilasta
ja paremmasta elämästä.
John Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä on
yksi maailman hienoimmista tarinoista. Se on kertomus suuresta
unelmasta, kaiken ylittävästä ystävyydestä ja niistä ihmisistä, jotka
eivät koskaan sulaudu joukkoon.
Kuva ja kursivoitu teksti Tampereen Teatterin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti