Jaakola oli kuvanveistäjä ja taidemaalari, mutta taiteellisesti lahjakkaalta sujui myös sarjakuvan teko. Ruusuruoska ei toisaalta ole perinteinen sarjakuva, vaan kokoelma erilaisia yhden kuvan piirroksia. Ei ole siis mitään yhtenäistä tarinaa, joka kestäisi kokonaisen albumin verran, tai edes kolmea ruutua. Niinpä Esa Kirkkopellon ohjaama esityskin on hyvin fragmentaarinen. Kokoelma erilaisia lyhyitä kuvaelmia. Mikä Rättö on kirjoittanut tekstin, joka vaihtelee meditatiivisesta ties mihin sfääreihin nousevaan tajunnanvirtaan. Ruusuteema sitoo hieman pätkiä yhteen, mutta ei sillä ole oikeastaan mitään merkitystä. Esitys on riemastuttavan hauska, leikkisän rento ja melkoisen outo. Suorastaan surrealistinen.
Koko Ruusuruoska on ilakoivaa hupsuttelua, jossa näyttelijäviisikko pääsee todellakin toteuttamaan itseään. Välillä tulee mieleen Monty Pythonin hupsujen kävelyiden ministeriö, välillä lasten päiväkotileikit ("tämä on puu, täältä tulee ihminen") missä myös vaihdetaan pukuja alvariinsa. Lavalla nähdään jumalaa ja saatanaa, vietellään ja tullaan viekoitelluksi, hupaillaan ja pölhöillään. Ei kaikki kuitenkaan höyhenenkevyttä ole.
Joanna Haartti ja Joonas Heikkinen Teatteri Takomosta, Auvo Vihro ja Minna Hokkanen TTT:ltä ja Sofia Smeds Nätyltä tuovat monenlaisia hahmoja estradille. Kohtaukset soljuvat saumattomasti eteenpäin. Osa on ihan absurdeja, osa hauskoja, osa eroottisiakin. Tajunnanvirtaa, outoja lausahduksia, täysillä heittäytymistä mukaan. Ruusuorgioita ja mystisiä ihmisiä kolmine nänneineen. Ja Elviksen oloinen kulttijohtaja!
Kuolema kortinpeluussa -kohtaus tuo mieleeni jotenkin Bergmanin Seitsemäs sinetti -elokuvan kohtauksen missä kuolema pelaa shakkia ritarin kanssa. Illan aikana selviää myös Turun tuomiokirkon jokaöisten kuparinkiillottajien salat ja miksi rikkaruohot leviävät parhaiten Vihron esittämän puutarhurin tarhaan. Ennen muinon tehtiin näin -kohtaus on riemastuttava! Kehon liikunallisuus ja tanssillisuus oli ihan avainasemassa koko esityksessä.
Kaikki ovat paljain jalon ja rennoissa, mukavissa vaatteissa. Sanna Levo on kaivellut Työviksen puku- ja tarpeistovarastoista jos jonkinlaista rooliasua ja härpäkettä lavalle jota on Mikko Hynnisen kanssa suunnitellut. Vehreän köynnöskeitaan alla on hyvä näytellä.
Esityksen helmenä kuullaan upeaa luuttumusiikkia, jota trubaduurimainen Eero Palviainen loihtii usealla soittimellaan. Musiikki on vanhaa, 1400-1600 -luvuilta, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Auvo Vihron tulkitsema Ruusu on punainen kuulostaa hienolta, ja sopii mainiosti ruusuteemaan. Kuulemme myös Sofia Smedsian upeaäänistä laulua ja Minna Hokkasen ja Joanna Haartin duetoimassa. Onneksi käsiohjelmassa on biisilista niin pääsee kotonakin vielä fiilistelemään luuttumusiikin kanssa.
Monipuolinen ja jotenkin hurmaava esitys, kaikessa sekavuudessaan ja poukkoilevuudessaankin. En tiedä mitä odotin, mutta en ainakaan tätä! Olihan tämä vähän outo, ja moneen kertaan tuli mietittyä mitäköhän psykedeelisiä aineita Jaakola oli mahtanut nauttia piirroksia luodessaan. Vai oliko hänellä vaan niin kiinnostavat unet?
Kaupan päälle saa vihkosen mistä voi tutkailla Jaakolan sarjakuvaa. Suosittelen ihmiselle joka on nähnyt teatterin lavalla jo "kaiken". Tämmöistä et ole nähnyt, paitsi ehkä unissasi.
Esityskuvien copyright Mitro Härkönen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
