Talvisirkus: SUPER / Tanssiteatteri Hurjaruuth 22.12.2023

Tänä vuonna pääsi taas kokemaan Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkuksen; edellisestä kerrasta onkin jo aikaa. Kaksi viimeisintä on siis jäänyt näkemättä, harmikseni. Sanna Silvennoisen ohjaama Super suuntaa erilaisten supersankareiden ja -voimien ihmeelliseen maailmaan, Superversumiin. Minähän olen normaalisti kovastikin supersankariasioiden pauloissa.

Mutta voih, jotenkin esitys jäi hieman laimeaksi, moni tempuistakaan ei pahemmin säväyttänyt, enkä siten kokenut aikaisempien vuosien esitysten lumoa. Ei Superissa toki mitään vikaa vikaa ollut, mutta tällä kertaa ei vain lähtenyt. Kolmen aikuisen ja yhden teini-ikäisen testiseurueemme oli aika samoilla linjoilla.

Menoa ja meininkiä oli, ja sitä säesti vallan mainio livebändi Ninja Beat (Niko Votkin, Einari Stylman, Tapani Varis) moninaisine rytmeineen. Instrumenttejä oli laidasta laitaan, munniharpusta läskibassoon ja harppuun. Samoin musiikkityylit vaihtelivat lattareista itämaisiin sävyihin ja leffahenkisestä musiikista diskopoppiin. Mikä aina kuhunkin esitysnumeroon parhaiten passasi. Kyllä elävä musiikki sirkuksessa on parasta! Ja visuaalisesti näyttävää orkesteria oli kyllä ilo myös katsella. 

Tanssin talon estradilla nähtiin monenlaista temppua, osa näyttäviä, ja osa jäi hieman laimeiksi. Kertojaääni selosti tapahtumia, en tiedä miten tarpeellinen se oli. Kai ajatuksena oli irrallisista numeroista sitoa yhteen joku tapahtumaketju, mutta tässä ei ihan onnistuttu. Kaiken taustalla oli näkymättömän Häive-Aaveen metsästys. Häive-Aave kun oli sinne tänne poukkoileva valokeila, hauskoilla ääniefekteillä varustettuna. Supervoimistaan huolimatta ei sekalainen sirkusretkue saanut tätä kiinni koko illan aikana!

Toisena sivujuonteena oli omia supervoimiaan etsivän klovnin (mainio Gaby Muñoz) seikkailut isojen pulujen kanssa. Nämä saivat kyllä hymyn huulille, sekä klovni että linnut. Esityksen parasta antia kyllä, vaikkei Kipinä-Gaby varsinainen supersankari ollutkaan (tai ehkä juuri siksi). Myös yleisöstä napattu avustaja hekotteluineen oli mainio, hänet voisi palkata vaikka ensi vuoden Talvisirkukseen avustajaksi?

Eetu Rannan diabolo-numero ja myöhemmin ruoskanäytös oli näyttävää, silloin kuin temput onnistuivat. Harmillisesti molemmissa oli jonkun verran tiputtelua. Nathan Jonesin ja kumppaneiden renkaidenläpihyppelyt olivat upeita; notkeita ihmisiä ja näyttäviä loikkia. Kyllä on pehmeän ja helpon näköistä silloin kun sen osaa. Sen sijaan itämainen kungfu/karate isä-tytär esitykset eivät ehkä sopineet kokonaisuuteen kovin hyvin. Muutenkin osa numeroista oli hieman venytettyjä, ja tyhjäkäyntisiä keskellä esitystä.

Äänisuunnittelusta (Atte Olsonen) pitää kyllä kiittää! Sateen ropinat kuuluivat ympäri salia ja muutenkin ääniefektit toimivat hyvin. Pidin kovasti myös esityksen visuaalisesta puolesta (Mirkka Nyrhinen ja Juho Rahijärvi), niin hienoista taustaprojisoinneista kuin kauniista puvuistakin (Nyrhinen). Lava oli iso ja elementtejä siellä aika vähän eli esiintyjille oli hyvin tilaa temmeltää. Välillä trampoliini ilmaantui toiseen laitaan, ja sveitsiläiskaksikon Florian Grobétyn ja Raphaël Perrenoudin tramppatemput olivatkin huikean hienot!

Esiintyjäkaarti oli kovin kansainvälinen, kuten sirkuksissa on ollut tapana. Omaa eksotiikkaansa esitykseen toi Yuridia Ortega Fragoson hiuksistariipunta, joka sai omankin päänahan syyhyämään. Guzalnur Uqkun kynttelikköakrobatianumeroineen oli vaikuttava. Ylipäätään tulinumerot ovat aina hienoa katsottavaa. 

Tontut ja possut ovat Talvisirkuksen esityksissä mennen talven lumia ja tilalla ovat kömpelön hellyyttävät jättipulut, jotka jättävät (varsinkin lapsiyleisön iloksi) lörtsyjään ääniefektien säestäminä sinne tänne. Kyllä niiden teputtelut ja jengiytymiset viihdyttävät aikuiskatsojia (vaikka possuja ikävöinkin).

Parin tunnin esitys sisälsi väliajan eli varmaan ainakin lapsikatsojille sopivan mittainen. Itse jäin kaipaamaan tiiviimpää juonta ja paremmin kuljetettua tarinaa, sekä toimivia temppuja ilman tyhjäkäyntiä. Monta ilahduttavaa valopilkkua esityksessä kyllä oli, mutta kokonaisuus ei kantanut, ainakaan edellisvuosien tapaan. Vaan monen perheen jokavuotisena joulunajan perinteenä Talvisirkus pitää paikkansa. Esityksiä on vielä tammikuun loppuun.

Esityskuvien copyright Minna Hatinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Gravity & Other Myths: Out of Chaos... / Tanssin talo 25.2.2023

Tunti ja vartti puhdasta tykitystä! Australialainen Gravity & Other Myths on aivan mainio poppoo. Heidän esityksensä ovat paitsi teknisesti ja taiteellisesti maailman huippuluokkaa, myös todella hauskoja! Edellisen kerran näin ryhmän Kansallisteatterin lavalla 2019, silloinkin Cirkon vierailuesityksenä. Backbone oli huippuhieno esitys, joten odotukset olivat korkealla. Nyt paikka oli vaihtunut upouuteen Tanssin Taloon, jossa tämä oli samalla ensimmäinen vierailukertani. Hauskaa oli nähdä miten vanhat tilat integroituivat uusiin.

Darcy Grantin ohjaama Out of Chaos... kesti tunnin ja 20 minuuttia ja verkkaisen, jopa seesteisen alun jälkeen päästiin hurjaan vauhtiin. Aluksi olemme pimeydessä, kuuntelemme rahisevaa pianomusiikkia. Esiintyjät saapuvat katsomon reunoja alas, taskulamppuja kantaen. Jokainen alkaa pölisemään jotain. Muusikko (monipuolinen Sonja Schebeck) pysäyttää kaiken mölinän napinpainalluksella. Näin se planeetankin elämä alkoi, joko luomiskertomuksen tai evoluution mukaan. Alun kaaoksesta alkaa muodostua jotain tolkkuakin. Pikkuhiljaa näemme valonvälähdyksissä ihmispyramideja ja eri asennoissa olevia ihmispatsaita. Liikkeet ovat hitaita, kaikki on äänetöntä. Pyramidien jälkeen rytmistä kävelyä, tarkasti eri muodostelmissa. Hetkittäin tämä muistuttaa nykytanssiesitystä, mikä tietysti esityspaikkaan sopiikin, Muusikko toimii maestrona joka ohjailee kurittomia artisteja kuin joku... niin, luoja.

Seuraavaksi siirrymme musiikilla ryyditettyihin taitaviin pariakrobatiakuvioihin. Huh miten hienoa! Schebeck soittaa ja sämplää ja toistaa samoja kuvioita tablettikoneellaan. Esiintyjien ajoitukset ovat partaveitsenteräviä. Trikkausta, breakdancea, jokainen saa loistaa omalla vahvuusalueellaan. Esiintyjiä on muusikon lisäksi kahdeksan, vahvoja (pyramidien alaosia) ja sitten pikkiriikkisen jänteviä, jotka lentävät yläilmoissa kuin kolibrit, painovoimaa ja muitakin fysiikan lakeja uhmaten. Hidastetut liikkeet ja heitot ovat kyllä vaikuttavia katsoa.

Huomionarvoista on että tämä ryhmä ei käytä turvaköysiä, vaikka pyramidit ovat neljänkin hengen korkuisia. Toki muu ryhmä on alhaalla valmiudessa. On jotenkin inhimillistä että myös tällä tasolla muutamia lipsahduksia sattuu, ei onneksi mitään korkealta putoamisia tms. Vaan on se ihmeellistä miten nämä osaavat, ovat notkeita, ketteriä ja käsittämättömän vahvoja. Uskomatonta että yksi ja sama henkilö (Lisa Goldsworthy) pystyy olemaan kolmen hengen pyramidissa sekä ylimpänä, keskellä että alimpana. 

Isot aplodit koko muullekin esiintyjäryhmälle: Martin Schreiber, Simon McClure, Lewie West, Lewis Rankin, Mieke Lizotte, Dylan Phillips ja Amanda Lee. Kyllä on talenttia!

Esityksessä on myös aika paljon puhetta, sen sekopäisen mölinäpölinän lisäksi. Välillä kaikki seisovat rivissä höpisemässä miten jännittää ja miten sen kanssa tullaan toimeen ja muusikko käy työntämässä mikkiä kunkin suun eteen vuorotellen. Välillä myös liikkeitä selostetaan kuin urheilukilpailuissa ikään. Varsin viihdyttävää!

Apuvälineitäkin, niiden taskulamppujen lisäksi, nähdään eli metallisia (?) hulahulavanteita. Näemme oikein kilpailun! Ja sen jälkeen mielettömän taitavaa parityöskentelyä vanteilla. Mukana on myös pyöreitä pieniä pöytiä, joita käytetään vähän kaikenlaiseen. On mainiota että lahjakas muusikko on hienosti mukana esityksessä, jopa ihan akrobatianumeroissakin. Ei taida kiivetä pyramidin päälle ensimmäistä kertaa... On myös opettavaista huomata miten laulu muuttuu kun joku seisoo mahan tai pään päällä!

Esiintyjät aloittavat iltapuvuissa ja pikkuhiljaa niitä kuoritaan pois päältä. Ollaan tavallisissa kamppeissa ja lopulta enemmän alusasuissa. Emma Brockliss vastaa pukusuunnittelusta, Näin se evoluutio etenee, syntymästä kuolemaan ja kaaoksesta seesteisyyteen. Pidin myös kovasti hienosta valosuunnittelusta (Geoff Cobham ja Max Mackenzie). Miten oivaltavasti spottivaloja käytettiin, sekä yksittäisinä valontuojina pimeyteen että kollektiivisesti. Ja keinumassa katosta naruissa! Lisäksi pimeys on myös oleellinen osa tätä esitystä. Ja liikuteltavat valonheittimet, niillä saa hienosti kohdennettua huomion oikeaan kohtaan.

Jos nyt jotain valittamista keksisin niin se että lavalla välillä tapahtuu niin paljon yhtäaikaa että on vaikea keskittyä yhteen asiaan. En kyllä tiedä onko se välttämättä huono, tai yleinen ongelma.

Monta ooh ja aah hetkeä koin, ja kyllä muutkin tuntuivat viihtyvän liki täydessä salissa. Katsomossa oli tosi paljon nuoria ihmisiä, hienoa! Out of Chaos... on sekä hauska että koskettava, mutta tärkeintä on kuitenkin virtuoosimaisen taitava akrobatia. Kun tämä porukka saapuu Suomeen seuraavan kerran, minut löytää taatusti katsomosta. Tämmöistä näkee liian harvoin.

Esityskuvien copyright Carnival Cinema ja John Fisher.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.