Monenlaista esitystä olen vuosien varrella Kapsäkissä nähnyt, mutta en vielä Kekkosesta kertovaa musiikkiteatteria. Onneksi se aukko sivistyksessäni on nyt täytetty, kiitos Reetta Ristimäen konseptisuunnitteleman, Sirpa Kähkösen kirjoittaman ja Taru Mäkelän ohjaaman UKK - karnevalistisen musiikkinäytelmän. Esitys tarjoili paljon kaikkea, melkein jopa ähkyyn asti. Mutta hauskaa oli, sekä lavalla että katsomossa, jossa ikärakennekin oli sellainen, että Kekkonen on kaikilla hyvin mielessä ja muistissa.
Satiirinen ja karnevalistinen UKK sijoittuu 1970-luvun alkuun ja lavalla piipahtaa sen aikakauden poliitikkoja Ahti Karjalaisesta alkaen. Paavo Kerosuon esittämä neuvostodiplomaatti on niljakkaan juonitteleva ja Kekkosta kiristävä. Kerosuo on myös oivallinen vuorineuvos Vuorisena muhkeassa karvahatussa ja leveissä lahkeissaan. Kertojana viehkeä ja muhkeakampauksinen Lottotyttö (Reetta Ristimäki) joka valtavissa silmälaseissaan kuljettaa tarinaa eteenpäin.
Ristimäki on myös erinomainen Sylvi Kekkonen, jonka valssiduetto miehensä kanssa jää mieleen. Hanna Vahtikarilla on myös useita rooleja, joista tanssiva lohi jää vahvimmin verkkokalvoilleni (mikä upea lohiasu!). Juha Pulli on mainio ikunuori Kekkonen, iso kortsu päässään hän heiluu ja sekoilee ja huitoo. Voimansa tunnossa, voittamaton ja liki-kuolematonkin! Suurmiehellä on suuret tarpeet, niinpä.
Suomettuminen, Kekkosen yksinvaltius, se hullu aika kun poikkeuslain nojalla Kekkonen jatkoi presidenttinä ilman vaaleja. Raskaat Moskovan vierailut käyvät voimille, mutta onneksi vitamiiniruiskeet auttavat jaksamaan. Miesten saunakulttuuri, missä asiat päätettiin. Toiset pelkäävät, toiset jumaloivat Kekkosta, ja se kyllä näkyy. Näytelmässä on paljon äkillisiä tapahtumia, ihmisiä tulee ja menee lavalla kuin liukuhihnalta, osa jää hieman sivuunkin. Vähän semmoinen hätäinen vaikutelma tulee kyllä välillä ja sketsishowmainen olo. Mutta kokonaisuutena onhan tämä kurkistus kuin toiseen aikaan, vaikkei 70-luvusta niin kovin kauaa ole.
Välillä ei kyllä tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, oliko se meininki oikeasti tommoista? Vaikka joo, kyllähän tässä kärjistetään ja liioitellaan jne, mutta olihan se aikamoista, se Kekkosen aika. Välillä katsomme vanhaa arkistomateriaalia missä Kekkonen kunnostautuu taiteilijana, voi herran pieksut! Käsittämätöntä pokkurointia.
Ja voiko koskaan unohtaa Ahti Karjalaista (Kerosuo) tanhuamassa Pauli-polkan tahtiin? Tai vetämässä rallienglannilla rokkia.
Niko Kumpuvaaran musiikki (Aili Järvelän käsialaa on Rotestilaulu ja Pauli-Polkka) on monipolvista ja monipuolista, sanat biiseihin on tehnyt Sirpa Kähkönen. On rap-henkeä, valssia, oopperaa, humppaa, rokkia - sillisalaatti kaikenlaista. Loistava muusikkoduo Sara Puljula ja Niko Kumpuvaara vetävät nurkassaan hienosti, haitaria ja montaa muutakin instrumenttiä, ja ovat kyllä muutenkin mukana esityksessä.
Erno Seppälän runsaudensarvimaisessa lavastuksessa hyödynnetään paljon erilaisia mallinukkeja. Muutenkin pieni lava on aika täyteen sullottu kaikenlaista. Marja Uusitalon pukusuunnittelu on myös ihana aikamatka 70-luvulle! Saunahalatit! Myös Ari Haapaniemen maskeeraus (ja peruukit) täydentävät ajankuvaa. Pietu Pietiäisen kuva- ja videosuunnittelu, Erno Seppälän valot sekä Max Marshallin äänet täydentävät näyttämökuvan.
Sain juuri luettua Reidar Palmgrenin mainion Veli jota minulla ei ollut -kirjan, jossa toisena päähenkilönä on myös Kekkonen. Hyvin täydentävät toisiaan nämä Kekkos-kuvaukset. Kyllä hänessä ammennettavaa on vielä useisiin taideteoksiin. Hämmentävää on tämä Kekkosen palvominen ja jalustalle nosto mikä Kapsäkin esityksessäkin nousee hienosti esiin.
Rotestilaulu lopussa toimii hienosti sovitettuna slovariksi! UKK tarjoilee hulppean karnevalistiset iltamat Kapsäkissä. Eniten esitys varmaan ilahduttaa Kekkosen ajan omakohtaisesti kokeneita, mutta ehkä nuorillekin tämä tarjoilee hauskan kurkistusikkunan vanhoihin hyviin (tai ehkei sittenkään niin hyviin) aikoihin. Hyvä irtiotto arjesta!
Esityskuvien copyright Markku Pihlaja.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti