Hienoa kun Tampereellekin saadaan hieman harvinaisempia sirkusvierailuita. Lumo Companyn Lola odotti usean vuoden Suomen ensi-iltaansa, ja on ehtinyt jo kiertää Isossa-Britanniassakin. Ensi-ilta oli Lontoossa jo lokakuussa 2018. Esiintymispaikka Sorin sirkus ja ohjaaja "Sorin tirehtööri" Taina Kopra sopivat molemmat hyvin tälle pienimuotoiselle duetolle.
Muistaminen ja muistamattomuus olivat keskeiset teeman Hanna Moisalan ja Angeliki Nikolakakin duetossa. Teknisesti taitava ja erittäin koskettava tunnin mittainen esitys meni selvästi liki täyden katsomon tunteisiin. En ollut ainoa joka pyyhki silmiään, ja kellään ei ollut mikään kiire pois salista. Emme halunneet luopua maagisesta taikapiiristä mihin esitys meidät johdatti. Muistisairauden kuvaus on intensiivistä.
Kitte Klemettilän kauniit, yksinkertaiset puvut, punaisia ja mustia, poistuvat, palaavat, vaihtuvat. Niiden rooli on muistoihin vajoavilla ja muistamattomuuden kohtauksiin joutuvilla esiintyjillä tärkeä. Ja se riipaiseva hetki kun ei osaa edes mekkoa pukea päälleen. Sydän tuntuu pakahtuvan niin monessa kohtaa. Muistin katoaminen luo myös aggressiota.
Asiat ja liikkeet tapahtuvat peilikuvina, ikään kuin menneisyys ja nykyisyys olisivat kohdakkain, vastakkain. Miten ovelasti ja luovasti menneet muistot tuodaan tärkeämmiksi kuin nykyisyys. Kaikki on harmonista ja kaunista, ja siihen seesteiseen maailmaan on tavattoman surullista lyödä säröjä arjen toiminnoista muistuttavilla lapulla. Nuorallatanssijan ja ilma-akrobaatin kuviot käyvät yksiin, välillä voidaan synkronoida kaikki. Onko toinen välillä sama nainen nuorena, vai onko hän se muisti, tai muistot nuoruudesta? Alun yhteen takertuvat hiukset ainakin sitovat naiset yhteen. Paljon erilaisia tulkintoja ja assosiaatioita vilistää mielessäni. Miten tärkeä on muistaa nimet kun muisti alkaa hiipua.
Ville Finnilän suunnittelemat valot, ja välillä totaalinen pimeys, luovat hienosti tunnelmaa. Valoilla myös kohdennetaan katse esimerkiksi muistilappuihin. Kaunis vaihtuva musiikki ja Pekka Vesamäen äänisuunnittelu vaihtavat ajankulun nopeasti nykyisen ja menneen välille. Iloinen ja hilpeä vei lapsuuden muistoihin ja menneeseen aikaan, rauhallinen musiikki nykyhetkeen. Esitys saa oivaltamaan miten herkkä asia muisti on.
Välillä palataan huolettomaan lapsuuteen, hyppimään narua, loruilemaan ja diskojytäilemään. Kun muisti alkaa pettää oikeassa elämässä on varmaan helpompaa pujahtaa menneeseen - kun kaikki oli hyvin. Joskus narulta voi pudota, mutta elämä kantaa. Ainakin ystävän avulla. Esityksen tunnelma vaihtuu nopeasti iloisen huolettomasta ja energisestä melankoliseen ja ahdistavaankin. Narutemput ovat värikkään hauskoja. Ja kelmuun kääriytyminen jotenkin ahdistavaa.
Symmetria ja sen rikkominen toteutuu hienosti kaksittaisena nuorallakävelynä. Siinä missä toinen kävelee "normaalisti", tulee toinen maastakäsin vastaan omilla jaloillaan. Tasapaino ja harmonia vaihtuvat äkkiä kaaokseen.
Alla olevasta trailerista saa pienen vilauksen siitä miten kaunis ja monipuolinen teos Lola on.
Molemmat taiteilijat ovat sekä teknisesti taitavia ja monipuolisia että myös taiteellisesti ilmaisuvoimaisia. Näemme nuorallatanssin ja ilma-akrobatian lisäksi myös jongleerausta, naruhyppäystemppuja, rullaluistelua, ja kosolti huumoria. Aivan käsittämättömän hienon hevostelunumeron myös, missä ratsusta tuleekin lennossa ratsastaja ja päinvastoin. Tämä oli todellinen yllätysosio, joka hykerrytti pitkään. Nikolakakin soolo liinoilla on dramaattisen epätoivoinen; nämä esiintyjät kyllä heittäytyvät täysillä mukaan.
Jos Lola tulee jossain vastaan ja on mahdollisuus se nähdä, älä jätä tätä tilaisuutta väliin. Se on todella kaunis ja koskettava, tinkimättä taiteellisesta kunnianhimosta piiruakaan. Upea! Ja muista varata muutama nenäliina katsomoon.
Kuvien copyright Rauli Katajavuori.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti