Koska se tämä ihminen oppisi ettei farssit ole mua varten? No ei näemmä vieläkään. Ajattelin kuitenkin että koska yksi suosikkiteatterintekijöistäni eli Tuomas Parkkinen on mukana, niin annan TTT:n Paljon melua pizzasta - hupailulle mahdollisuuden. Mutta ei ja voi, ei iskenyt tämä tällä kertaa. Vaan katsotaanpas tarkemmin...
Alunperin Carlo Goldonin näytelmä La Baruffe Chiozzotte (vuodelta 1792) on toiminut tässä Parkkisen innoittajana, mutta sieltä Suomen oloihin soviteltuna. Alunperin venetsialaiseen kalastajakylään sijoittuva komedia on siirretty Haminaan ja kertookin nyt pizzan rantautumisesta Suomeen (kalastajaryhmien kiistelyiden sijaan).
Hirveän paljon erilaisia sekoboltsityyppejä jotka huutaa ja huitoo ja häslää. Välillä laulaa lurautellaan Jussi Vahvaselän sovittamia italoiskelmiä (tämä onkin varmaan esityksen parasta antia), ja sitten taas palataan Haminan toreille ja turuille möykkäämään. Henkilöhahmot ovat karikatyyrimäisiä ja groteskejakin. Välillä suupielet nousevat hymyyn katsomossakin, mutta aika vahvasti tunnen myötähäpeää, että kaikkea sitä joutuu teatterilaiset tekemäänkin henkensä pitimiksi.
Marjatta Kuivaston pastellimainen Haminan lavastus vinksahtaneine rakennuksineen on söpö. Leena Rintalan näyttävät puvut ja varsinkin Pepina Granholmin hieman överit kampaukset ja maskeeraus täydentävät 60-lukulaisen näyttämökuvan.
Lavalla nähdään junttimeininkiä, diivoja, kaksi taistelevaa sukua, lipevän ällö pizzamies Risto (Tom Lindholm), tappelevia naisia (varsinkin Miia Selin ja Heidi Kiviharju kunnostautuvat tällä osastolla), nuoria lemmenpareja, mustasukkaisuutta ja vaikka mitä. Sitten toki kunnon Commedia dell'Arten hengessä muualta tullut tuomari (Pentti Helin) ja tämän pystyynkuollut rikosoikeuden palvelijansa (Jyrki Mänttäri). Jari Leppänen väläyttelee taas monipuolisia muusikon kykyjään, arvostan! Ja Inke Koskinen on kaikkien miesten päät pyörälle saava Marianni, tuo bimbojen bimbo. Onhan tässä mukana Työviksen parhaat voimat, eipä sillä!
Säätöä ja kohellusta on, ja ylinäyttelemistä, hahmojen piirteiden äärimmilleen venyttämistä. Välillä mieleen pujahtaa Shakespearen ja Molieren komediat, sen kielellisen iloittelun ja solvaustulvan innoittamana kenties. Jotenkin tämä on tehty koheltaen ja kieli poskessa, ja vaikka tiedän miten haastavaa kunnon komedian tekeminen on, ja miten vaikeaa saada se näyttämään näin "helpolta"... silti en jaksa innostua nyt kauheasti.
Onhan tässä hauskaa sanailua ja sellaista, pikkutuhmuuksia ja nokkeluuksia, mutta myös tyhjäkäyntiä (vaikka kierroksia onkin). Saamme pienen vilauksen siihen millainen sääntö-Suomi oli ja millainen junttimeno ravintolakulttuurissa oli siihen maailmanaikaan kun pizza tänne rantautui.
Varsinainen hömppäesitys, ja en tiedä jäikö tästä pizzamainen ähky vai närästys. Työviksellä on tänä syksynä niin monipuolinen ohjelmistokattaus, että miettisin parikin kertaa onko kreisikomedia hippusella oreganoa sinun juttusi. Loppu on suht onnellinen kuitenkin, ja ehkä tähän päivään tarvitaan kevyttä viihdettä ja eskapismia. Pikkujouluesityksenä ja parin boolilasin jälkeen varmaan passeli?
Kuvien copyright Kari Sunnari.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti