Ah ja voih miten ihanaa! Taas kerran Samuel Harjanne näyttää meille närhen munat, ja sen miten hyviä musiikkiteatteri- ja musikaaliesityksiä tehdään. Olikin jo kolmas täysosuma tälle syksylle (HKT:n Priscilla ja Tampereen teatterin Anastasia ne kaksi aiempaa). Ja siinä missä nuo kaksi ovat massiivisia, näyttäviä ja täysiverisiä ison mittakaavan musikaaleja, on TTT:n Come From Away pienempi, kotikutoisempi ja kotoisempi esitys. Vaikka se vedetään Työviksen suurella näyttämöllä ja vaikka siinä on paljon porukkaa ja iso meininki, niin se on sellainen intiimimpi, pieni suuri musikaali. Ja ehkä juuri siksi niin tavattoman upea, tunteisiin menevä ja oikeastaan aika täydellinen elämys.
Kävin katsomassa tämän Lontoossa muutama vuosi sitten, tietämättä aiheesta mitään. Mutta kun tuttu suositteli, oli luppoaikaa ja lippuja sai. Esitys pyyhkäisi energiallaan ja koskettavuudellaan jalat alta kertaheitolla. Olikin aika upea uutinen että se tulisi Suomeenkin. Tosin iso-K viivästytti ensi-iltaa aika tavalla, mutta ehkä hyvää kannattaa odottaa. Kyllä!
Come From Away ammentaa aiheensa ikävästä tapahtumasta eli syyskuun 2001 terrori-iskuista. Tosin tämä toimii vain siellä taustalla, mutta on jatkuvasti läsnä ihmisten elämässä ja toimissa. Koko Pohjois-Amerikan ilmaliikenne meni poikkeustilaan ja sadat ilmassa olevat koneet piti ohjata johonkin. Yksi näistä hätälaskupaikoista oli syrjäisellä Newfoundlandilla sijaitseva Ganderin kaupunki. Yhtäkkiä 7000 ihmisen paikkakunnalle pölähti kymmeniä lentokoneita ja tuhansia ihmisiä. Eri puolilta maailmaa, kuka minnekin menossa.
Tieto ei kulkenut (hei, vuonna 2001 ei kännyköitä tai nettiyhteyksiä ollut saatavilla ihan joka tyypillä) ja sitä ei turvallisuussyistä haluttu kauheasti jakaakaan aluksi. Koko maailma oli hetkellisesti sekaisin. Mutta johonkin tämä ihmisjoukko piti majoittaa, ruokkia, auttaa ottamaan yhteyttä omaisiin ja läheisiin, pitää mielialoja yllä ja pitää ihmisiä hengissä. Come From Away kertoo tästä muutaman päivän ajanjaksosta, kun muualta tulleet valtasivat pikkupaikkakunnan ja jättivät pysyvän jäljen kaikkiin.
Irene Sankoff ja David Hein ovat sekä kirjoittaneet että säveltäneet kaiken, ja aika mainiota työtä ovat tehneetkin. Ihan syystäkin tätä on palkittu ja ylistetty. Monella esityksen henkilöillä on vastineensa todellisuudessa ja kiitos käsiohjelman saamme tutustua "esikuviin" tarkemmin. Musiikki on irkkupoljentoista kansanmusiikkia, ensitahdeista asti mukaansatempaavaa ja vauhdikasta. Aivan huikea 8-henkinen livebändi musisoi puun alla lavan takaosassa, mutta onneksi esillä eikä piilotettuna mihinkään kulisseihin. Välillä sieltä tempaudutaan mukaan vauhdikkaasti esitykseen enemmänkin. Huippumeininki!
Esityksen ensemble on huippulahjakas porukka, joka koostuu sekä talon omista, vahvoista musiikalisista esiintyjistä ja upeista vierailijoista. Kaikki tekevät ison tukun rooleja ja niistä toiseen vaihdetaan lennokkaasti ja pienin vaate- ja asustemuutoksin. Meillä on iso joukko Ganderin asukkaita, ja sitten taas niitä "muualta tulleita". Vierailijoista Nina Tapion koskettava rooli kapteenina jää mieleen, kuten myös Kaija Kärkisen lämminhenkinen Beulah, muonitusporukan aatelia. Jonna Järnefelt on hieman neuroottinen Diane joka kokee yllättävän yhteyden. Jerry Wahlforss sujahtaa hienosti useammankin etnisen vähemmistön edustajan nahkoihin taidokkaasti, kuten tekee myös Matti Leino (mikä tyrmäävä kapteeni Bristol!). Hieno vierailijaviisikko tämä!
Teatterin omasta väestä Jari Leppänen on mainio kaupunginisä (useammankin itse asiassa), Hiski Vihertörmä totuttuun tapaansa lahjakas joka roolissa, Petra Karjalainen aivan huikea palomiespojastaan huolestuneena äitinä, Heidi Kiviharju eläinsuojeluihmisenä ja Pihla Pohjolainen toimittajadebytanttina joka kasvaa rooliinsa. Ensemblen täydentää Saska Pulkkinen nörtähtävänä innostujana ja Mika Honkanen jäykkäilevänä brittinä. Tämä on myös siitä kiva esitys että kukaan ei varsinaisesti ole pääroolissa, vaan nimenomaan kaikki ovat yhtä tärkeitä, jokainen omalla tavallaan. Miten upeaa ja saumatonta yhteistyötä kyllä. Nautinto katsoa ja kuunnella.
Reina Lounatvuori vastaa tekstin ja Hanna Kaila laulujen suomennoksista. Toimivaa ja sujuvaa. Mirva Mäkisen vauhdikkaat koreografiat siivittävät joukkokohtauksia. Ja joukkokohtaukset, ne ovat tämän esityksen hienoutta myös. Tarkalleen mietittyjä ja vaikka väkeä on paljon, ja tempo kiivas, niin sähläämisen tuntu on vältetty. Kaikki toimii kuin rasvattu kone. Vähän välillä hengästyttää katsomossakin, mutta onneksi mukana on myös riputeltuja suvantokohtia että saa huilata.
Tämä on myös hyvin tunteisiin käyvä esitys, eli nenäliinoja kannattaa varata reilusti mukaan. Mulla oli ainakin tunteet pinnassa heti alusta asti, ihan loppukiitoksiin asti. Se yhteenpuhaltamisen tunne, toisista välittäminen, sympatia ja empatia, näiden hahmojen keskinäiset välit, toisten hyväksyminen ja ennakkoluulojen voittaminen. Suuria ja tärkeitä teemoja. Vaikka maailmalla myllertää ja kunkin henkilön sisimmässä myös, niin pyyteetön auttamisenhalu ja lähimmäisenrakkaus voittaa.
Erikoismaininta napakasta kestosta. Ensi-illassa kaksi tuntia, ja ilman väliaikaa. Mutta väliaika olisi poikkaissut flow'n ja sitä ei todellakaan kaipaa yhtään. Erinomainen ratkaisu tekijöiltä tämä.
Tämä musikaali ei kikkaile koreilla lavasteilla tai vilkkuvilla värivaloilla, eikä millään muullakaan. Maanläheinen ja juureva, ne ovat oikeammat termit. Erkki Saarasen lavastus on aika pelkistetty. Eriparisia tuoleja on paljon ja niistä muodostuu niin lentokone, baarin kalustus kuin majoitustilatkin. Puupaneloinnit, pylväät, kiviseinät ja valoilla tehty iso Newfoundlandin kartta seinällä luo paikallisen maalaistunnelman. Näyttämön pyöröä hyödynnetään hyvin, hillitysti.
Marjaana Mutasen pukusuunnittelu on arkisen näköistä eli tämmöisiä vaatteita nyt ihmiset vuonna 2001 pitivät. Ganderilaisilla farkkua ja ruutupaitaa, lennoilla tulevilla vähän kaikenlaista. Arkista - ja sitten on esimerkiksi sydänkirurgien viihdytysjoukot ja erilaisia uniformuja myös. Eero Auvisen valot ja Jarkko Tuohimaan äänet ovat balanssissa, eivät itsetarkoitus.
Pienten ihmisten tarinat on se juttu, ja miten ne kytkeytyvät suurempaan kuvaan. Tässä porukassa on nergiaa uuden Olkiluodon verran. Soittajat tukevat hienosti lavan tapahtumia. Niin monta koskettavaa kohtaamista, niin monta tarinaa ja kohtaloa. Lähimmäisenrakkaus ja toivo jäävät päällimmäisinä mieleen.
Come From Away on todellinen helmi, henkisesti kokoaan suurempi musikaali ja ehkä siksi syksyn koskettavin ja hienoin esitys. Tätä ei todellakaan kannata missata syksyn esitystarjonnasta.
Esityskuvien copyright Kari Sunnari.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti