Mikko Koukin ohjaama ja Sami Keski-Vähälän dramatisoima Hobitti jatkaa hienosti Turun kaupunginteatterin vajaan kolmen vuoden takaisen Taru Sormusten herrasta -esityksen viitoittamaa tietä. Maagisten näköistä ja kuuloista näytelmää kelpaa tulla katsomaan koko perheen voimin, ja vaikka useammankin kerran. Paremmin tämä toimii kuin Peter Jacksonin muovisen oloinen leffatrio, eikä ole niin venytettykään.
En keksi mitään isompaa moitetta vajaan kolmen tunnin spektaakkelista. Itse tarinahan on aavistuksen tylsä eli kääpiöt rekryävät mukavuuksia rakastavan hobitin mukaan aarteenhakuretkelleen, ihan omien intressiensä takia. Sitten sitä köpötellään erilaisten paikkojen kautta, kohdaten monenlaista tyyppiä ja haastetta matkan varrella. Ja lopuksi saadaan aarre ja päästään pahiksista eroon. Mutta miksi tätä silti oli niin kiehtovaa seurata? Koska erinomainen tiimi on loihtinut kaikesta edelläkuvatusta kiehtovaa katsottavaa ja taikonut niin hahmot kuin paikatkin eloon.
Teemu Loikas on suunnittellut todella näyttävän ja monipuolisesti toimivan lavastuksen. Paljon itsekseen liikkuvia kivi/kalliorakennelmia, hienosti aukeava Bilbon kotikolo, muhkea Beornin talo ja paljon muuta. Sitä tuntee olevansa Synkmetsässä tai haltioiden kellarissa. Komeaa katsottavaa! Yhtä näyttäviä ovat Pirjo Liiri-Majavan huikean näyttävät puvut. Punasävyinen Bilbo kauniisti kirjaillussa liivissään, mustanpuhuvat örkit ja juhlavat haltiat. Puhumattakaan massiivisista peikoista! Beorn saa erikoismaininnan luonnonmukaisuudestaan, ja silmää miellytti myös skottiruutuinen Bard. Puvuissa oli paljon pieniä kauniita yksityiskohtia. Ainoa mikä herätti keskustelua seurueessani oli Thorin Tammikilven asu. Minusta se oli liian haltiamainen, seuralaiseni mukaan korosti Thorinin asemaa. Minna Pilvinen vastaa naamioinnista ja kyllä nekin oli kaikki vimpan päälle mietitty ja tehty, kääpiöiden partaleteistä ja Klonkun kokonaisniljakkuudesta aina haltiakorviin ja hobittijalkoihin.
Sanna Malkavaaran projisoinnit istuvat hienosti lavastukseen, ja monenlaista ihailtavaa yksityiskohtaa niistäkin löytyy. Janne Teivaisen valot ja Iiro Laakson äänet tuovat lavan tapahtumat liki katsomoon asti. Kaiken kruunaa näyttävät pyrotekniikat, joista saamme kiittää Tero Aaltoa. Ja koska kyseessä on fantasianäytelmä, niin mukana on myös erinomaiseta turkulaista osaamista nukenrakennuksen muodossa. Upean kimaltava Smaug ja mainion realistiset hämähäkit sekä kauniisti livertävä rastas. Kiitos Pia Kalenius ja nukketyöryhmä! Ja mitä olisivat seikkailut Keski-Maassa ilman monenlaisia kamppailuita ja niihin valmentavaa koreografia. Oula Kitti on taas kerran laatinut näyttävät taistelukoreografiat.
Kaiken kaikkiaan mykistävän visuaalinen elämys, jossa tuli todellakin imetyksin mukaan näyttämön tapahtumiin. Vaikutti siltä että Turun kaupunginteatterin suuri näyttämö olisi suurentunut moninkertaiseksi kooltaan, koska niin paljon erilaisia näyttämökuvia sinne mahtui. Mukana oli paljon muutakin silmäkarkkia, esimerkiksi sirkuslaisten ketterät suoritukset, upeat visuaaliset trikit ja temput, tulen käyttö... Se örkkien tulishow oli mykistävä! Ja Beornin muodonmuutos! Ja miten hämähäkkien seitit ilmestyivät joka paikkaan! Klonkun ja Bilbon arvuuttelukohtaus on hykerryttävän ihana, yksi esityksen kohokohdista.
Ulkoiset puitteet on siis enemmän kuin kunnossa. Tarinakin on kiitettävän uskollinen Tolkienin alkuperäisteokselle, onneksi. Jotain mutkia on toki suoristettu, ja vähän lyhenneltykin juttuja, mutta se kuuluu asiaan kun kirjasta laaditaan teatterisovitus. Ja kuten jo alussa mainitsinkin, tämä pesee Jacksonin leffaversiot mennen tullen. Hienoa työtä niin dramaturgilta kuin ohjaajaltakin.
Näyttelijät olivat kautta linjan taitavia ja oman roolinsa näköisiä. Joo, Gandalf (Mika Kujala) voisi olla pidempi hobitteihin nähden, vaikka muuten hyvä onkin. Vähän aluksi hämäsi kun kääpiöitä olikin vain viisi. Mutta siihenkin tottui äkkiä ja määrä riitti kyllä hyvin. Lisäksi mielestäni Thorin oli olemukseltaan hieman hentoinen kääpiöiden johtajaksi. Nämä on silti aika pikkunillityksiä, ja eivät suinkaan häirinneet kokonaisuutta. Turun AMK:n sirkuslinjalaiset olivat erinomainen lisäys näyttelijäjoukkoon.
Teemu Aromaa on aivan kamalan hieno valinta Bilboksi. Hahmona Bilbo ei ole koskaan ollut mikään mun suosikki, mutta Aromaan käsittelyssä tunnen sympatiaakin tyyppiä kohtaan. Alun kikattava pölvästi kehittyy ja kasvaa seikkailunsa mukana ja mukavuudenhaluisesta vellihoususta tulee juuri se aarteenmetsästäjä, minä Gandalf hänet alusta asti näkikin. Miska Kaukosen Klonkku on maailman paras edelleenkin (nams nams), mutta hyvin toimii kyllä Kaukosen varsin erityyppinen rooli metsänhaltioiden kuninkaanakin. Klonkussa puhuttelee hyvin sen hahmonkehitys; Hobitissa Klonkku on vielä kahden vaiheilla, hyvä ja paha vuorottelevat. Sitä tulee vain surku, ja varsinkin kun Bilbo oveluudellaan nappaa Klonkun ainoan tärkeän asian, Ihanuuden. Vaikkei Bilbokaan sitä pahuuttaan tee, kyseessä näyttää olevan enemmän vahinko. Klonkun ja Bilbon kohtaamisesta voisi kirjoittaa vaikka oman juttunsa, niin vaikuttava kohtaus se oli.
Janne Sundqvist on erinomainen Beorn, sopivan jylhä ja jäyhä (ja vähän pelottavakin). Markus Ilkka Uolevin Bard on sopivan ylväs jousimies. Peikkokolmikko Kaukonen, Sundqvist ja Uolevi on kerrassaan hellyyttävä. Ja kuultuani Eero Ahon Smaugin äänenä, en voi kun taputtaa käsiäni: juuri noinhan se Smaug puhuu! Kääpiöistä on mukaan otettu tietysti Thorin (Stefan Karlsson) sekä Kili (Minna Hämäläinen), Fili (Ulla Reinikainen), Gloin (Antti Kyllönen) ja Dwalin (Marko Pekkarinen). Vähän sivuosaan jää mulla koko kääpiösakki, vaikka hehän tässä Bilbon lisäksi pääosassa ovat. Aika vellihousuja tosi paikan tullen, ja aina ruoka mielessä.
Joten summa summarum: Turun kaupunginteatterin Hobitti on viehättävää katsottavaa, ja pohjustaa taitavasti sen mikä tuleman pitää Sormusten herrassa. Miten lopussa sormus alkaa saamaan Bilboa otteeseensa, miten Klonkku katkeroituu sen menettämisestä... Kerrassaan häikäisevän runsas esitys, jota voi suositella kaikille seikkailuhenkisille, sekä erityisesti niille ketkä mieluiten jäisivät kotisohvilleen.
Esityskuvien copyright Otto-Ville Väätäinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti