My Voices Have Tourettes / HED Syndrome, FinFringe 10.5.2019

FinFringen perjantai-iltani päätti islantilaisten stand-up ilta ÅST:n Cafe Tiljanissa. HED Syndrome on useamman artistin kollektiivi, josta on tullut säännöllisten viikkoesiintymisten myötä tosi suosittu Islannissa. Nyt Turussa oli kaksi keikkaa, ensimmäistä kertaa Islannin ulkopuolella. Ja kyllä tämä sakki valloitti yleisönsä myös Suomessa. Sen verran uniikkia juttua lavalla heitettiin. My Voices Have Tourettes voisi kiertää Suomea enemmänkin...

Esiintyjiä yhdistää erilaiset mielenterveysongelmat ja niistä esityksen jututkin enimmäkseen kertovat. Niin hurttia huumoria, että käy useamman kerran mielessä voiko tälle edes nauraa. Kyllä saa ja voi ja pitää! Illan isäntä Dan Zerin kärsii itse Touretten syndroomasta ja hänellä se ilmenee tahattomina kiekaisuina silloin tällöin. Mutta mies veti sellaista juttua sairaudestaan, pakkoliikkeistään ja pakkoäänistään ettei katsomon naurusta meinannut tulla loppua. Paikka oli loppuunmyyty ja tuntui että kaikki tykkäsivät. Eikä ihme. Mies kertoi saaneensa kokaiinin ostosta vammaisalennuksen, koska hieroi nenäänsä (pakkoliike) kadulla, ja näyttää pitkätukkaisena vanhalta hipiltä.

Kyllä vammaisillekin voi nauraa kun he itse antavat siihen luvan. Illan päättävä Elva Dögg nimenomaan kehoittaa meitä nauramaan joka kerta kun hänellä pää kieppuu pakkoliikkeiden kourissa, muuten esiintymiseen tulisi pitkiä noloja taukoja. Totta onkin, että hänelle tuli puheeseen aika pitkiäkin taukoja ja parhaamme mukaan koitimme silloin aina hekotella. Ei se ihan helppoa ollut. Kun aina on joka paikassa toitotettu että vammaisille/sairaille/poikkeaville ei saa nauraa. Dögg kertookin että hän alkoi koomikoksi, koska tarvitsee kirjoittaa materiaalia vain 10 minuuttia puolen tunnin keikkaa varten - loppu esiintymisajasta menee pakkoliikkeiden kanssa.

Stefnir Benediktsson kärsii autismista, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja paniikkihäiriöstä. Mies oli alunperin ryhmän fani ja pian halusi mukaan lavalle. Hän panikoi julkisuudesta ja ylipäätään lavalla olosta, eli siihen nähden selviytyi kyllä oikein hyvin lavalla. Hän kertoo valokuvamuististaan, lapsuudestaan, miten hänet pumpattiin täyteen lääkkeitä, mutta diagnoosia ei ollut. Yksi itsemurha-ajatuksiin saatu SSRI-lääke aiheutti vakavia sivuoireita - muun muassa itsemurha-ajatuksia. Vasta erään episodin jälkeen hän sai kaksisuuntaisen mielialahäiriödiagnoosin. Hän nimittäin uskoi olevansa ulkoavaruudesta ja sen jälkeen lääkäri. Ennen vakavampia seuraamuksia (kun Stefnir oli matkalla suunnilleen jo leikkaamaan ihmisiä) oikeat lääkäritkin alkoivat uskoa että nyt kyseessä taitaa olla muukin kun masennus... Eihän nämä hilpeitä aiheita ole, mutta silti maha kippurassa tuli naurettua.

Lavalla nähtiin myös Þórhallur Þórhallsson, joka aloitti oman vuoronsa ilmoittamalla inhoavansa Ruotsia. Muutenkin kieli- ja naapurimaajuttuja tuli, ja selvisi sekin että Islannissa on samanlainen suhtautuminen Tanskaan kuin meillä Ruotsiin. Tanskaa pitää opetella koulussa... Mies kertoo suomalaisista pikkusuihkuista peniksille, omasta äitisuhteestaan, äkkikuolemasta ja omasta nimestään ja ylipäätään islanninkielen koukeroista. Hänellä on huolena omien diagnoosiensa riittävyys ryhmään; muilla kun on paljon enemmän sairauksia ja hänellä vain ahdistuneisuushäiriö. Juttu korviksen laittamisesta väärään korvaan (gay ear) on hysteerisen hauska.

Elva Dögg viihdyttää kertomalla mm. invaparkkiluvastaan. Kuinka ihmiset katsovat paheksuen kun suht terveeltä näyttävä nainen astuu autosta invapaikalla. Miten hän joutuu sitten aina tekemään pienen pakkoliikkeisen ympyrän ettei kukaan vaan luulisi hänen huijaavan. Meille selviää myös miten hänen Tourette-isänsä "tartutti" sairauden tyttäreensä, miten vibraattori hajosi kun lantiossakin oli vahvoja pakkoliikkeitä, suosikkisairaudestaan leprasta ja paljon muusta. Hän on myös keksijä, mm. pussy purse on oikein kätevä säilytyspaikka luottokortille ja puhelimelle - ja tarjoaa myös mahdollisuuden julkiseen masturbointiin.

Yleisön joukossa oli muutamia Tourette-ihmisiä, jotka osallistuivat omalla tavallaan iltaan. Kerrankin he saivat olla vapaasti, ja kukaan "terveistä" katsojista ei luonut paheksuvia silmäyksiä satunnaisesti pystyyn pomppaaviin tai äänteleviin ihmisiin.

Tämän kaltaista rajoja rikkovaa ja katsojien maailmankuvaa avartavaa esitystaidetta kaipaisin lisää Suomenkin taidekentälle. Ryhmä kiertää paljon myös kouluissa kertomassa erilaisista mielenterveysongelmista. Aivan hillittömän hauska ja aika radikaalikin show! Ja kaikki puhuivat erinomaista englantia. Eikä ihme että tämä esitys voitti kaksikin palkintoa Turussa: Nordic Fringe Network Award ja Artist’s Choice Award. Mahtavaa!


Kuvan copyright MVHT:n Facebook-sivu.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.