sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Ebola the Musical / Anna-Maija Ihander & Musta Hurma, FinFringe 11.5.2019

Tarkoitus oli mennä katsomaan tämä Ebola-aiheinen musikaali Työviksen TTT-Klubille loppuvuonna 2017, kun se sai ensi-iltansa, mutta ei silloin sopinut allakkaan tms. Mutta aivan mahtavaa että se koki uuden tulemisen nyt FinFringe festareilla! Koska eihän tätä nyt voi missata, jos yhtään suomalainen musiikkiteatteri kiinnostaa.

Anna-Maija Ihander on ehkä hieman poikkeava ammatinvaihtaja. Tai ainakin musiikkiteatterin opiskelija. Sillä hän on tehnyt vuosikausia töitä kääntäjänä ja päätti sitten 30+ ikäisenä heittäytyä toteuttamaan unelmaansa. Ja hyvä että päätti näin. Tämä Ebola the Musical oli hänen opinnäytetyönsä TAMKin musiikkiteatterilinjalle. Ja aika mainio tunnin mittainen esitys onkin!

Oivallinen sekoitus hauskoja käännösmusikaalibiisejä (jo pelkän aloitusbiisin takia kannattaa katsoa - Alexander Hamilton-biisi suomeksihan on todellakin Anna-Maija Ihander!), omia biisejä, sketsiä, videopätkiä ja vaikka mitä.



Anna-Maija on todella karismaattinen ja energinen esiintyjä, joka osaa myös nauraa itselleen. Ja taustalla häärii, välillä isommissakin rooleissa, joukko lahjakkaita musiikkiteatterilaisia. Joista aika moni on tuttu lavoilta entuudestaan. Musta Hurma pitää sisällään taidokkaat muusikot Tommi Penttinen, Dóra Lukác ja Osku Ärölä (joka kävi muuten vetämässä pienen Phantom of the Opera-soolonkin) sekä joukon lahjakkuuksia laulajia & tanssijia: Ella Jaakkola, Emilia Keskivinkka, Kia Laitakari, Kaisla Ollila, Veera Tapanainen ja Inna Tähkänen. Ihan helskatin taitavaa porukkaa! Keskivinkka vastasi myös koreografioista ja Jonna Rautala vaihtelevan monipuolisesta valosuunnittelusta.

Esitys on hetkittäin hieman sekava, kun lavalla nähdään niin kaikenlaista, ja muutama kohta ei viihdytä niin hyvin kuin toiset. Mutta tämä toimii varmaan erinomaisen hyvin Ihanderille käyntikorttina musikaalituotantoihin - tai mihin vaan esityksiin. Ja toimivia juttuja oli ehdottomasti enemmän kuin ei-toimivia! Barbileikit huvitti suuresti (Mansikkamäyrä-tarjoilija!) ja musikaalien käännökset olivat huikean oivallisia. Kylli-tädin joulushow oli myös kiva - Taistelevat Kylli-tädit #Suomi100-teemalla! Näimme myös Ilmaoopperaa laulavilla käsinukeilla, ihan mielettömän hillitön toteutus tämä.


Yleisö tykkäsi kanssa kovasti. Toivotaan että tämä jatkaisi omaa elämäänsä vielä ja palaisi lavoille hieman vielä paranneltuna. Sen verran viihdyttävää oli kyllä. Ja pistäkääs musikaalien tekijät nyt Anna-Maija Ihander mieleenne - ja pestatkaa hänet pikimmiten! Minä ainakin tulen katsomaan.


Kuvien copyright Ari-Matti Ruuska.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti