Balettigaala / Turun musiikkijuhlat 19.8.2018

Turun musiikkijuhlia on vietetty vuodesta 1960, ja tänä vuonna saatiin mukaan ensimmäistä kertaa myös balettigaala. Vallan hieno pelinavaus, ja toivon mukaan upeaa tanssia saadaan nähdä tulevinakin vuosina. Musiikki on niin isossa osassa tanssinumeroita, että ne sopivat erinomaisesti täydentämään monipuolista musiikkifestivaalia. Ja vaikka ilta kulkikin Balettigaalan nimellä, niin liki 2,5 tuntiin mahtui mukaan myös nykytanssia. Ja niin hienoja kuin perinteiset pas de deuxit ja muut olivatkin, niin tällä kertaa muutama nykytanssiesitys tuntui valloittavan katsojien sydämet. Myös minun. Mutta monipuolisuus oli valttia!

Kansallisbaletista nähtiin monia taitavia tanssijoita, ja vaikka muutama oli jäänytkin pois, niin paikkaajat auttoivat. Michal Krčmář toimi gaalan taiteellisena koordinattorina mutta ehti tanssimaankin, sekä tuuraajana että ihan suunnitellusti. Tämän ja Jevgenija Pleškován kaunis Grand pas classique: Adagio Gsovskin koreografiaan aloitti illan. Klassista balettia kauneimmillaan. Hyvin harmoninen pari tämäkin, vaikka alunperin tässä pitikin tanssia Florian Modanin. Mutta kuten illan karismaattinen juontaja Minna Tervamäki totesi: tämmöistä se joskus on. Tanssin maailmassa loukkaantumisia sattuu ja nopeatkin paikkaukset ovat arkipäivää.

Kaikki tanssijat eivät suinkaan olleet Kansallisbaletin tähtiä. Paperisilpun lomassa esiintynyt freelancer Jonna Aaltonen veti vimmaisen ja epätoivoisen, Anu Sistosen koreografioiman hienon nykytanssinumeron Secret Charm. Tanssijan kädet elivät ihan omaa elämäänsä. Välillä kuin rikkoutuneet tuulilasin pyyhkimet ja välillä taas perhosmaisen elegantit. Tai enkelin siivet. Pienet, marionettinukkemaiset liikkeet olivat kiehtovaa katsottavaa. Emre Sevindikin musiikki oli elokuvamaista. Vaikka musiikki loppui niin tanssi ei. Tämä oli teos missä musiikki ja tanssijan keho tekivät täydellistä yhteistyötä.

Illan ehkä elämäniloisin esitys, siis nimenomaan sellainen pilkettä silmäkulmassa -tanssi oli Linda Haakanan ja Johan Pakkasen tulkitsema fiftari-rokkirallatus. Rentoa ja hauskaa menoa, upeita nostoja ja heittoja. Hienosti vedettiin yhdessä ja erikseen. Michal Krčmář vastasi koreografiasta ja musiikkipaloina oli monenlaisia rokettirollin klassikoita. Teos oli kuulemma saanut inspiraatiota näistä kahdesta hienosta tanssijasta. Tässä tuli paljon perinteisempiä rokkitanssikuvioita, boogie woogieta, sen sellaista. Sanoitukset osuivat mainiosti yhteen sen kanssa mitä näimme tanssilattialla. Pyllyt pyöri ja hameen helma hulmusi. Ja yleisö oli ihan haltioissaan! Teoksen nimi Laughing of Loving One sopi kyllä hyvin. Tuli iloinen mieli.

Ennen väliaikaa saimme nauttia vielä Don Quijote -tunnelmista Grand pas des deuxin merkeissä. Tanssijoina Tšekin kansallisbaletin Alina Nanu ja herra Krčmář punamustissa espanjalaishenkisissä asuissa. Tanssijakaksikko on valmistunut samasta koulusta aikoinaan, ja tanssillisesti sopivat hienosti yhteen. Näemme upeita nostoja, vauhdikkaita piruetteja sekä melkomoisia hyppyjä. Tässä kohtaa mietin Turun konserttitalon lavan lattiamateriaalia, koska hyppyjen laskeutumiset kuulostivat aika äänekkäiltä korviini. Ja minä istuin parvella aika takana. Yhtä kaikki, Michal Krčmářin hypyt ovat huikeaa katsottavaa.

     

Väliajan jälkeen oli edessäni oman illan henkilökohtainen kohokohta. Nimittäin kantaesityksensä saanut Emrecan Tanışin uusin koreografia Isra. Lavalla karismaattinen kolmikko Linda Haakana, Johan Pakkanen ja Atte Kilpinen. Voi että oli hieno! Lisäksi lavalla nähtiin upea jousikvartetti (Kreeta-Julia Heikkilä, Siljamari Heikinheimo, Dalia Stasevska ja Joona Pulkkinen), jotka soittivat lavan reunassa. Musiikkina oli Mehmet Tanışia ja Philip Glassia, ja sopivat kyllä hyvin tähän tanssiin. Kilpinen oli beigenvärisissä alushousuissaan ja valkeaksi meikatuilla kasvoillaan zombiemainen, elävä kuollut. Pariskunta vääntelee, siirtelee, nostelee, heittelee ja liikuttelee tahdotonta ja lötköä tyyppiä. Kilpinen on heidän käsissään kuin muovailuvahaa. Hetkittäin liikkeet ovat jo enemmän akrobatiaa tai trikkausta kun nykytanssia. Yhtäkaikki, kiehtovaa katsottavaa. Jotenkin Atte rikkoo melkein jo fysiikan lakeja liikkeillään. Hetkittäin pariskunta hylkää ja unohtaa tämän kalmankalpean tyypin, ja tanssii keskenään. Kaunista. Luotto toiseen on valtavaa. Liikkeistä iso osa tapahtuu lattialla. Sitten pari siirtyy syrjään ja näemme Frankensteinin hirviömäisen ja hyvin fyysisen soolotanssin Atelta. Olin ihan mykistynyt, penkissä eteenpäin nojautuen ja sataprosenttisesti tanssin lumoon eläytyen. Yksi hienoimpia tanssillisia hetkiä mitä olen ikinä saanut katsoa! Tämä koreografia ja esitys on kuin tehty tälle tanssijalle. Kuten se varmaan onkin. Tanış on myös Kansallisbaletin tanssija ja kunnostautunut tekemällä paljon koreografioita viime vuosina. Aika monen soolotyön on tanssinut juurikin Atte. Kai se parhaimmillaan on tätä, koreografin ja luottotanssijan välinen suhde. Saumatonta yhteistyötä.

Isran jälkeen paluu maan pinnalle. Ihan kauniisti Tiina Myllymäki ja Jonathan Rodriguez tanssivat La Corsaire -baletin Pas des deuxin, ilmeisesti vähemmän nähty osio tuosta baletista. Hirmuisen kevyen näköisiä nostoja! Herkkä tangonumero Touch of Tangon tulivat tanssimaan pariskunta Charlotte Schauman-Mäki ja Ville Mäki (joka toimi myös tilaisuuden tuotannollisena koordinaattorina). Ja tottahan se oli mitä juontaja Tervamäkikin sanoi. Parin välillä oli erityistä kemiaa. Jutta ja Sami Heleniuksen koreografiassa oli paljon kilpatanssillisia elementtejä. Teknotango sopi tähän vauhtiin hyvin. Paljon taivutuksia ja vietteleviä liikkeitä. Olipas se tango!

Tangon jälkeen lavalle pääsi taas "Turun lahja maailmalle" eli Atte Kilpinen! Ja taas koreografiasta vastasi Emrecan Tanış. Teoksena Separation Among Us oli hyvin erilainen kuin aiemmin nähty Isra. Hyvä niin. Kilpinen pääsi esittelemään monipuolisia tanssijan taitojaan laajemmin. Väljissä valkoisissa housuissaan ja yläruumis paljaana lavalla juokseva Atte on maaninen, loikkiva, heittäytyvä. Lavan poikki vierii palloja. Uskomattomia breakdance-kuvioita. Vimmainen esitys kertakaikkiaan. Hengitys pysähtyy lavalla, ja melkein katsomossakin. Roikun penkin reunalla ja elän mukana. Katsomoa valaistaan hieman. Kyllä, hienoa oli tämäkin. Tämä kolmikko (E. Tanış - M. Tanış ja A. Kilpinen) valloittaa vielä tanssimaailman totaalisesti!

Maan pinnalle taas takaisin. Vaan ei hetken lepoa vaan lisää hienoutta. Filling Emptiness (koreografia Michal Krčmář) ja lavalla kolme miestanssijaa ja kolme naista. Tässä Nikolas Koskivirta on mukana tuuraajaana. Beethovenin tuttu ensimmäisen jousikvarteton toinen osa hypnoottisen hitaine sävelineen kuulostaa muusikoiden tulkitsemana upealta - ja siihen päälle hienoa tanssia. Täriseväkätisiä miehiä, kurkimaisia liikkeitä. Ei pöllömpää, sanoisin.

Illan kohokohdaksi oli ilmeisesti tarkoitettu Baijerin valtionbaletin tanssijavierailu. Lauretta Summerscales ja Yonah Acosta (kyllä, Carlos Acosta on hänen setänsä) tanssivat La Esmeralda -baletista Dianan ja Aktaionin pas des deuxin. Ihan hienoa, mutta mulle illan se juttu oli Tanış-teokset Isra ja myös Separation Among Us. Mutta kyllä tämäkin oli oikein hienoa tanssia, hienoja nostoja ja kaunis pari, kuulemma tosielämässäkin ovat naimisissa. Mutta ei sillä tavalla sykähdyttänyt tällä kertaa. Kreikkalaishenkiset asut ovat kauniita katsella.

Lopuksi vielä We will rock you ja kaikki illan esiintyjät lavalle. Hienoja muuveja erityisesti Koskivirralta ja Kilpiseltä!

Oikein ihana ilta, ja ei harmittanut lainkaan että venyi puolisen tuntia pitkäksi. Toivon todellakin että tästä tulee jokavuotinen perinne, koska tanssillisia iltoja ei ole Suomessa koskaan liikaa. Kiitos Turun musiikkijuhlat ja tanssijat ja kaikki muutkin.



Kuvien copyright Seilo Ristimäki, paitsi kiitoskuva omani.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.