Juuso - viimeinen patruuna / Jämsän kesäteatteri 19.7.2017

Oli moniakin syitä miksi halusin ehdottomasti nähdä tämän näytelmän Jämsässä. Juuso Waldenin henkilökuva on kiinnostava, ja toki hänen kytköksensä Suomen metsäteollisuuteen. Lisäksi olen vieraillut Rapalan kartanossa varmaankin kymmeniä kertoja ja tavannut kymmeniä Juuson sukulaisia (koska siskoni on naimisissa Waldenin kanssa), että siitä tulee myös pieni henkilökohtainen lisäys.

Risto Hakolan käsikirjoittama ja ohjaama henkilökuva Juuso - viimeinen patruuna kertaa Juuson elämää, keskittyen Yhtyneiden aikaan. Pikaisesti sivutaan myös lapsuutta ja aikaa paperitehdashommien jälkeen. Jämsä on oivallinen paikka näytelmän esittämiselle, koska se yksi Juuson tukikohdista oli, Jämsänkosken ja Kaipolan tehtaiden myötä. Näytelmässä ei (onneksi) käydä Juuson elämää kronologisesti läpi, vaan kehyskertomuksena on nuori toimittaja, joka tekee juttua lehteen. Siinä erilaisia ihmisiä haastatellessaan saavat katsojatkin kuulla anekdootteja ja muisteluita Juusosta. Jos nyt kaikki jutut eivät ihan historiallisia faktoja olekaan, niin ei se niin haittaa. Parempi hyvä legenda kuin tylsä totuus, ainakin kesäteatteria tehdessä.

Tarinassa on tehtaan työntekijöitä, toimittajia, venäläisiä pamppuja, brittiläisiä vieraita, jalkapalloilijoita, pontikankeittelijöitä - ja paljon muita ihmisiä. Dialogi on hauskaa ja hersyvää ja ihmiset ovat uskottavia. Silti 14 hengen porukalla selvitään kymmenistä rooleista. Todella raikkaita ja ihania näyttelijäsuorituksia. Välillä ihan sitä unohtaa katsovansa harrastajateatterin esitystä, niin hyviä näyttelijät olivat. Erityisesti tietenkin mahtava Seppo Väänänen Juuso Waldenin monellakin tapaa isossa roolissa sykähdyttää. Juuso likipitäen herää silmiemme edessä eloon. Tokihan minulla ei ole omakohtaista kokemusta miehestä sen enempää, mutta hyvältä näyttää ja kuulostaa. Myös Reijo Ahonen sosiaalivirkailija Raappanan housuissa on huikean hyvä! Minna Kivi on ihana pirtsakka ja reipasotteinen toimittaja ja Pentti Ruukki rempseänä karjalaisukkona sujuvine sutkautuksineen. Lisäksi Tani Lindroos kommari-Votena ilahdutti. Pakko vielä mainita moneen rooliin ehtivä nuori herra Kaapo Hakonen, joka veteli sellaisella antaumuksella että hattua nostan.

  

Hauskoja kohtia oli paljon. Kannattaakohan pontikkatehdasta siirtää Kaipolan tehtaan tieltä "syrjäiselle" Himos-vuorelle... Perinteinen kesäteatteriklisee eli kännikohtauskin nähdään, mutta onneksi se on suht lyhyt. Muistiko Juuso todellakin muka kaikkien työntekijöiden nimet ja perheidenkin kuulumiset? Naisten hameiden ja miesten hiusten pituuteen hän arvatenkin puuttui. Ja ehkä töihin tulevilla miehillä oli oltava sotilaspassi. Jalkapallomies hän oli henkeen ja vereen; ja ainakin pesäpallon kustannuksella (maailman ohuin kirja: "Pesäpallon historia Jämsänkoskella"). Esityksessä oli lukuisia esimerkkejä siitä miten Juuso huolehti ja huomioi väkeään. Toki myös hänen eksentrisempiäkin piirteitä kerrotaan... Ja olipa patruunalla aikaa puuttua pienimpiinkin detaljeihin (kuten värisävyjen valintaan tehtaan ruokalan maalaamisissa - tässä se "edesvastuton värisilmä" juttu oli hervoton). Myös Lotilan maatilan munittujen kananmunien määrät jne olivat tärkeää triviaa.

Nauratti myös se tuuheakulmakarvaisen venäläisdelegaation vierailu, kun kulkureitiltä taloja maalattiin ja puutarhoja kunnostettiin. Ja ihmisten asujenkin piti olla siistit. Kaippa tämmöistä naamiointia harrastettiin rähmälläänolon aikana? Muistan yhden Kari Suomalaisen pilapiirroksen vastaavasta tilanteesta. Työntekijöiden (ainakin johtavien toimihenkilöiden) oli hyvä näyttäytyä ampumaharjoituksissa, kirkonmenoissa, reserviupseeritoiminnassa ja Hakan futismatseissa. Juuso W. puuttui myös Valkeakosken Sanomien toimintaan eli lehden tehtävä oli kirjoittaa paikallisista mukavista asioista ja urheilusta. Tehtaan piipun halkeamisesta ei voinut uutisoida, koska Yhtyneiden Paperitehtaiden piiput eivät halkeile!

Lavastuksessa oli toimistohuoneita, seinillään aikansa urheilulegendoja (ja Mannerheim). Toisessa majaili Kuvalehden toimitus, toisessa Juuso. Lavan sivustoilla ja edessä olivat sitten muut tapahtumapaikat. Siirtymiset sujuivat sutjakkaasti.

Jämsän kesäteatterimiljöö on ihana! Pienen lammen rannalla, katetussa katsomossa ja sadekin taukosi juuri ennen. Kylmä toki oli, mutta se taitaa kuulua tämän kesän asiaan. Pitkät kalsarit oli nytkin yllä... Katettu katsomo on loistava juttu, mutta selkänojia jäin (taas) kaipaamaan. Puvustus (Minna Kiven käsialaa) oli pieteetillä toteutettu ja auttoi hyvin uppoamaan kesää 1969 tai muihin aikoihin. Kampaukset ja rekvisiitta täydensivät aikamatkailun.

Oli myös kauhean kiva kuulla ohjaajan avaussanat ja käytännön ohjeita illan kulusta heti aluksi. Ohjaaja muuten itsekin vieraili lavalla autonkuljettajan roolissa.

Lämmin suositus tälle kiinnostavalle tarinalle yhdestä Suomen merkittävimmistä patruunoista. Juuso Walden vaikutti satojen ja tuhansien ihmisten elämään, ja tämän esityksen myötä myös me muut saamme kokea pienen välähdyksen niin paikallishistoriaa kuin Suomen puuteollisuuden historiaakin. Esityksiä on 9.8. asti ja liput ovat maltillisen hintaisiakin (18/16/10 euroa).


Kuvat otin itse.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla  - lämmin kiitos teatterille ja Risto Hakolalle!