Tommi Auvinen vastaa dramatisoinnista ja ohjauksesta, ja mielestäni onnistuu molemmissa turkasen hyvin. Musiikkihan tässä kuitenkin on pääosassa ja en osaa kuvitella ketään Sari Kaasista sopivampaa siihen sävellyspestiin. Iloisesti Värttinän hengessä liikutaan eli kansanmusiikkia kahdelle jalalle. On seassa hieman rauhallisempiakin kappaleita, mutta pääsääntöisesti iloista ja vauhdikasta musiikkia tämä on. Joka saa hymyn huulille.
Sikasen isän ja pojan kosioaikeistahan tässä on kyse. Kumpainenkaan ei ole käynyt rippikoulua, joten naimalupaakaan ei siten ole. Mutta kun naisiin tekisi mieli ja sopivia leskirouvia olisi tarjolla roppakaupalla. Sitä teemaa sitten vatvotaan reilut 2 tuntia. Mutta missään vaiheessa meno ei käy tylsäksi tai itseään toistavaksi. Koska menoa ja meininkiä on kuin pienessä itäsuomalaisessa kylässä. Kuten vaikkapa Rääkkylässä. Vaikka tässä ollaankin Pielisjärvellä.
Siinä missä Sari Kaasinen on säveltänyt musiikin, ovat sanoitukset peräisin Maiju Lassilalta, SKS:ltä ja Teija Auviselta. Ja niitä esittää vallan loistava Joonas Mikkilän luotsaama kvintetti. Tämä musiikki on niin mukaansatempaavaa, että voi kun tästäkin saisi CD:n, kuten Viita 1949-musikaalista. Mutta ei kuulemma ole luvassa. Harmi. Jouni Prittinen vastaa huikean vauhdikkaista koreografioista. Siellä helmat hulmuavat ja jalalla pistetään enemmän kuin koreasti. Ylipäätään kaikki joukkokohtaukset ovat upeita.
Pentti Helin ja Jari Ahola on vallan mainio kaksikko isä ja poika Sikasena. Petra Karjalainen on taas kerran supertaitava Saastamoisen Kaisana, jolta ei kosijoita puutu. Tykkään Petran äänestä kovasti. Yksi Kaisan kosijoista on Leskisen Antti (todella hienon roolin vetävä Vesa Kietäväinen). Toinen taitavaääninen työvisläinen on Eriikka Väliahde, joka ei taaskaan petä. Kylässä on kovin paljon laulu- ja tanssitaitoisia väkeä, joista parhaimpina esille nousevat Hanna Gibson ja Jyrki Mänttäri. Kaikkiaan porukkaa on kyllä paljon, mutta kyllä TTT:n Suurelle näyttämölle väkeä mahtuu.
Erkki Saaraisen suunnittelema pyörivä puinen puoliympyrä on näppärän monikäyttöinen lukuisine ikkunaluukkuineen ja toisen puolen taivaineen. Näytelmässä on lukuisia hienoja hetkiä, vaikkapa se kun naislauma vetelee kirveillään koivupölleihin laulun tahdissa! Ja entäpä kun Mikko Perhonen (mainio Severi Saarinen) haastaa murretta niin nopsaan, ettei tämmönen hidas hämäläinen pysy perässä. Mun takana istuva vanhempi rouvashenkilö totesikin vieruskaverilleen että nyt tartteis tekstitystä. Lisäksi on pakko mainita Mänttärin Jyrkin breakdance-henkiset tanssimuuvit. Istuvat muuten ihan hyvin kansanmusiikkiin!
Ja tottakai se suomalaisen kansankomedian pakollinen viinajuonti- ja humaltumiskohtauskin on oltava. Viinaanmenevän lukkarin (Mika Honkanen) olisi liian kliseisenä voinut kyllä jättää poiskin. Toisaalta valtaosaan yleisöstä tämä tuntui uppoavan, että sikäli.
Kyllä tämä on ehdottomasti katsomisen arvoinen, pidit sitten kansanmusiikista, musikaaleista tai suomikomedioista. Iloista menoa koko rahalla. Ja kukas se väittikään ettei Suomessa osata tehdä mitään omia musikaaleja. Minä sanon siihen että höpön höpö. Menkää katsomaan ja nauttimaan Kilpakosijoista ja sanokaa vasta sitten!
Kuvien copyright Kari Sunnari.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti