torstai 16. kesäkuuta 2016

Kesäteatterikesä 2016

Näin kesäkuun puolivälissä on suomalainen kesäteatterikesä polkaistu jo hyvin käyntiin. Ensi-iltoja on takana jo monia, mutta vielä paljon enemmän on edessäpäinkin. Omassa kalenterissani on paljon kaikenlaista, ja lisääkin mahtuu vielä, jos jollakulla on jotain hyviä suosituksia. Käyn mielelläni katsomassa niin ammattilaisten kuin harrastelijoidenkin juttuja.

Itse olen ennättänyt jo katsomaan muutamaa, joita voin kyllä suositella kyllä. Nimittäin Naantalissa Linnan Juhlat ja Tampereella Reinikainen. Molemmissa on tietynlaisia nostalgia-arvoja ja kummassakkin loistonäyttelijät.

Seuraavaksi omassa kalenterissa on Turun kesäteatterin Vaahteramäen Eemeli, jonka ensi-ilta on tänään Vartiovuoren puistomiljöössä. On muuten ensimmäinen vierailuni sinne, ja odotan innolla. Huomenna koittaa vuorostaan Pyynikin kesäteatterin ensi-ilta; siellä menee tänä vuonna suosittuun tv-sarjaan perustuva Taivaan Tulet. Tällä viikolla ennätän vielä Toijalaankin kesäteatteriin katsomaan miten Maanalainen armeija iskee jälleen.

Kesäkuussa on lisäksi vielä luvassa retki Valkeakoskelle katsomaan miten Kirka taipuu kesäteatteriin. Tunnustan heti etten ole mikään Kirkan musiikin suurin ystävä, mutta on kiinnostava nähdä miten Jari Ahola homman hoitaa! Lisäksi Ypäjän musiikkiteatteri on tehnyt niin laadukkaita juttuja vuosikausia, että My Fair Lady kuuluu ilman muuta omaan kesäteatteriohjelmistooni. Ja mikäli Iron Maidenin konsertin yhteyteen saan sovitettua vielä Hämeenlinnan Uuden kesäteatterin Elämä Janottaa -esityksen, niin sinne myös!

Heinäkuun alkuun olen saanut ängettyä kolmen päivän kesäteatteriputken ennen Englannin reissua (missä nähtävistä n. 14 esityksestä vain yksi laskettakoon kesäteatteriksi: koska se on ulkoilmassa! Nimittäin Regent's Park Open Air Theatre:ssa Shakespearen Henry V). Ekana on Tuiskulan kesäteatterin Silkkikivi. Viime vuonna suuntasin loistavan Juha Kulmalan perässä Tuiskulaan, ja koska Juha nähdään näyttämöllä tänäkin kesänä, niin... sinne siis! Tuiskulan teatterin miljöö on ihana, ja koko kylä on täysillä mukana projektissa. Näytelmästähän ei ole juurikaan tietoa :-) Seuraavana päivänä oma rakas Nokian Kesäteatteri, ja siellä vedetään tänä kesänä klassikko Simpauttaja. Nokialla käyn joka kesä, oli siellä ohjelmistossa mitä hyvänsä.

Heinäkuun alussa kerkeää vielä suuntaamaan Lahden seudulle. Meillä piti olla teatteribloggaajien kokoontumisajot Lahden Uuden Kesäteatterin Mökkinaapurit -esityksen merkeissä. No, väki vähenee mutta menen silti, vaikka yksin!

Palattuani matkoilta pistetään heti hösseliksi. Sappeen kesäteatterissa lottovoittajakomedia Kaikki oikein, seuraavana päivän suuntaan Lempäälään katsomaan Muskettisoturien Uudet Seikkailut ja sitten vielä samalla viikolla Jyväskylän Latoteatteri Kulissiin Rocky Horror Show'n ensi-iltaan! Sitä odotan suurella mielenkiinnolla - miten itselle niin rakas musikaali kääntyy kesäteatteriversioksi! Heinäkuulle mahtuu vielä Lavian nuorisoseuran Liian paksu perhoseksi. Ja jos oikein innostun, niin sille viikolle Vadelmavenepakolainen Laajavuoren kesäteatterissa myös.

Elokuussa on toki Tampereen Teatterikesä eli se viikko menee tiiviistii niissä merkeissä ja perinteiselle kesäteatterille ei jää aikaa. Mutta kyllä elokuussa on aikaa vielä poiketa muuallakin, vaikka pikkuhiljaa syyskausi alkaa kolkuttelemaan ovelle. Ainakin Muuramessa Yhden tähden hotelli houkuttelee ja Helsingin Mustikkamaalla Lapualaisooppera on must-see. Ja elokuussa vielä ehdottomasti myös Romulan taiteellisen teatterin Myrsky, ihan varmasti!

Varmasti paljon kiinnostavaa jää näkemättä, yksi sellainen lienee tänä kesänä Suomenlinnassa Kesäyön Uni. Mieli hieman tekisi, koska Shakespeare, mutta... en tiedä. Se on vielä harkinnassa. Muutama muukin saattaa kalenteriin vielä päätyä. Saimaan teatteri olisi kanssa sellainen mihin hinkuaisin kovasti, mutta ans kattoo nyt.

Tänä kesänä on vaan aika monta konserttiakin minne iltoja hupenee (Savonlinnan oopperajuhlat, Sastamala Gregoriana, Meidän festivaali, BRQ). Ja koiramenoja, joista mm. SCY:n 70-v juhlat. Heinäkuussa on myös Finncon!

Lopuksi tärppi Pohjois-Suomeen. Tänne menisin ehdottomasti, ihan kuriositeettisyistä, jos vaan mahdollista! Paavo Väyrysen kirjoittama näytelmä Urho ja hänen kisällinsä, missä hän itse esittää nuorta Urho Kekkosta :-)

Lisää vinkkejä esityksiin Tinfon sivuilta eli kesäteatterien ensi-illat! Ja muistakaahan myös, että 1.7. vietetään ensimmäistä kertaa valtakunnallista kesäteatteripäivää!

Lopuksi vielä vinkkejä kesäteatterigarderoobiin ja muihin varusteisiin a'la Kirsin Kirjanurkka.


Hauskaa kesäteatterikesää kaikille, nauttikaa ja tukekaa tätä ihanaa kulttuurimuotoa!

3 kommenttia:

  1. Kävin juuri katsomassa Keski-Uudenmaan Teatterin Jäniksen vuosi -esityksen. Oli todella hauska. KUT on laittanut tänä vuonna parastaan. Järvenpään teatterin Peppi Pitkätossu voisi myös olla mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
  2. Joo, Peppiä moni kollega kehui, ja siitä pitäisi tutkailla päivämääriä käyvätkö kalenteriin. Jäniksen vuosi on ollut syynissä myös, olen KUTin esittämänä nähnyt erinomaisen hienon Nummisuutarit ja vähän vähemmän hienon Ulvovan Myllärin. Mutta tokihan tekijät, ohjaajat jne ovat taas eri, mutta. Hieman kiinnostaisi kyllä, mutta voi olla että kalenterissa tulee raja vastaan.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista