torstai 9. huhtikuuta 2015

Teatteribloggarit Turuus

Olipas mukavaa poiketa Turun kaupunginteatterin väistötiloissa Logomossa eilen eli 8.4.! Teatteri- & muille kulttuuri/lifestylebloggaajille oli järkätty mukava keskiviikkoilta.

Ensin tiedottaja Kirsi Lönnmark esitteli taloa ja tiloja ja teatteria. Teatterihan toimii nyt Logomossa kun vanha (rakennettu tarkalleen ottaen vuonna 1962 ) teatteritalo kokee uudistuksia. Päänäyttämö palautetaan ennalleen, mm. alkuperäisten penkkien kangasnäytteitä on tallella (wau!). Uuteen osioon tulee Sopukka-näyttämö sekä konferenssitilat. Ja Pikkolo kellarista siirtyy Sopukan vanhoihin tiloihin. Takaisin teatteritalolle päästään muuttamaan syksyllä 2017. Mutta siihen saakka toimitaan muualla, pääasiassa Logomoon tehdyssä 350-paikkaisessa hyvinkin muunneltavassa tilassa. Lisäksi Linnateatteri on saanut toimia estradina.

Omia haasteita evakkoajalle on asettanut myös henkilökunnan hajauttaminen. Kun puvusto on Pernoon koululla, verstas vanhalla saippuatehtaalla ja hallinto/myynti yms. jokirannassa, saa porukka suhata joskus hyvinkin aktiivisesti ympäriinsä. Tähän ehkä auttaa teatterin kaksi omaa pakettiautoa, joiden hankinnan osakeyhtiömuoto on mahdollistanut. Muutenkin teatteri-oy on ketterämpi rakenteeltaan kuin perinteisempi malli. Kaupungin byrokratia ja koneisto on aina hieman jäykempää mihin vikkelät ja notkeat taiteilijat tahtoisivat taipua.

Mielenkiintoisen katsauksen jälkeen teimme pienen kierroksen lavastamoon, näyttämölle ja puvustamoon. Ja sen kerran kun kuvia saisi ottaa, niin enköhän minä unohda kameran kotiin keittiön pöydälle laturiin. No, muut ottivat sitäkin ahkerammin. Jopa niinkin ahkerasti, että tuli jo puvustamossa sanomista ettei heidän omia muistiinpanojaan saa kuvata :-)

Bongaa bloggari!

Kierroksen jälkeen nautimme ihanista herkuista (mozzarellasalaatti oli erityisen maukasta, kuten leipäkin) ja kuulimme lisää syksyn tulevista esityksistä. Teatterin taiteellinen johtaja ja ohjaaja Mikko Kouki kerkesi myös poiketa jutustamassa pari sanaa ensi viikolla ensi-iltaan tulevasta Breaking The Waves -näytelmästä. Itselleni oli aika yllätys, että paikallaolleista paristakymmenestä blogistista vain yksi oli nähnyt von Trierin leffan mihin näytelmä perustuu. Tosin itse muistin nähneeni siitä ainakin pätkiä kun istuimme myöhemmin katsomossa. Kouki ei osannut vastata kannattaako katsoa ensin näytelmä vai elokuva, koska kumman tahansa ensin katsookin, niin se vaikuttaa toiseen. Niinhän se aina on. Mutta hienoa että kiireinen ohjaaja kerkesi kesken harjoitusten meitä tervehtimään.

Illan lopuksi pääsimme parvelle katsomaan näytelmän ensimmäistä valmistavaa harjoitusta noin vartiksi. Sen verran lupaavalta vaikutti että katsomaan täytyy päästä. Vaikka tässä teatteri onkin turvautunut "alastomia miehiä lavalla" -kikkaan houkutellakseen viattomia bloggaajia paikalle :-) Ja ei se Kirsi vallan väärässä ollutkaan, parvelta näkyi ja kuului tosi hienosti!

Aivan kauhean mukava parituntinen, josta ainoastaan jonkun sorttista esittelykierrosta jäin hieman kaipaamaan. Paikalla olevista bloggarikollegoista tuttuja olivat ainoastaan Laura, Talle ja Siiri, sekä nyt ensimmäistä kertaa livenä tapaamani TKHP eli Eino! Eikä päästy pois ilman ryhmäkuvaakaan...

Tämänkaltaiset tilaisuudet ovat meille bloggareille erinomainen tilaisuus verkostoitua, ja tavata ihan livenä tiedottajia ja teatterilaisia, sekä kuulla ohjelmiston esittelyä. Ja toki toisinkinpäin. Yhdessähän tätä teatterin ilosanomaa koitetaan kuitenkin viedä eteenpäin ja saada rummutettua esityksistä ja taiteen tekijöistä viestiä!

Kiitos siis Kirsi, Siiri ja Turun kaupunginteatteri!

Ne muutamat kuvat mitä puhelimella otin odottavat toistaiseksi siirtoa läppärille. Koska joku koirista söi sen siirtopiuhan...


Kuvan copyright Kirsi Lönnmark.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti