No, odotukset eivät olleet kovin korkealla, koska MIKÄÄN ei voi olla parempi kuin Lontoon NT:n versio parin vuoden takaa. Väkisinkin niitä tulee vertailleeksi. Ei ehkä ihan reilua mutta minkäs teet.
Mutta tässä oli paljon hyvää. Ehkä se vielä oli hieman kesken (mutta menen helmikuussa uudelleen katsomaan, niin saas nähdä sitten onko muutoksia tullut). Lavastus oli huikean kaunista, tykkäsin tosi paljon. Muutenkin kaikesta huokui steampunk-henkisyys: puvustus, lavastus, musiikki, valot... Kati Lukka vastaa upeasta lavastuksesta, Tarja Simone pukusuunnittelusta ja Tapani Rinne musiikista.
Katosta roikkuvat myrskylyhdyt muistuttavat kovasti NT:n lavastusta. Mutta musiikki oli riittävän omaperäistä ja sopi tähän hyvin. Erityisesti urkupillien käyttö kummallisina soittimina oli upeaa!
Jotkut jutut hieman ärsyttivät esim. miksi haudanryöstäjien siellä Skotlannin saarilla tarvitsi puhua englantia? Miksei ne voineet puhua Suomea vanhahtavasti, savolaisittain tai jotain?? Ja miksi De Laceyn mökki (ja varsinkin sen poltto) oli naurettavan näköinen pienoismalli? Olisi ollut kiva päästä osallistumaan eilen olleeseen keskustelutilaisuuteen Kansallisessa, että olisi päässyt kysymään näitä tekijöiltä.
Näyttelijät nyt tekivät parhaansa. Ismo Kallion De Lacey oli ihan ok, mutta puhui aivan liian hiljaa. Antti Luusuaniemi Victor Frankensteinina oli hyvä, mutta mä nyt tykkään siitä muutenkin (Luusuaniemestä siis). Onnistui ihan hienosti tuomaan esille sen Victorin romahduksen, ja miten alkaa muistuttaa enemmän ja enemmän Hirviötään (anteeksi, Oliota) kun tarina etenee. Esa-Matti Long pääroolissa eli Oliona. Ihan jees, mutta ei yllä nyt samanlaisiin akrobaattisiin (tai muihinkaan) suorituksiin kuin kumpikaan NT:ssä roolia esittänyt. Jotenkin vaan tuli mieleen, että on tainnut hieman kyllä miehiltä mallia ottaa :-)) Fyysisesti raskas rooli, ja minusta E-M tuo hyvin sen henkisen kasvun ja kypsymisen esille. Koko se puhetyylin, eleiden, liikkumisen ja muun kehittyminen.
Minka Kuustonen on Elizabeth, tuo Victorin onneton morsian, joka ei muuta haluaisi kuin olla osana miehensä työtä ja elämää, saada lapsia ja rakastaa. Ihan hyvin tämä roolistaan selviytyy, jos kohta on liian tyrkky ja roikkuva. Kyllä mä ehkä Naomie Harriksesta enempi tykkäsin.
On kyllä hieman painolastina, kun on nähnyt aiempia versioita samasta näytelmästä, koska aina niitä kuiteskin vertaa. Mutta, tätä ongelmaa ei mulla jostain syystä kyllä ole Shakespearen näytelmien kohdalla. Siis toki niitäkin vertailee keskenään, mutta ei samalla tavalla.
Frankenstein on shakespearelaisten mittakaavojen kertomus rakkaudesta ja moraalisesta vastuusta, ihmisen tekojen ja valintojen vääjäämättömistä seurauksista. Mary Shelleyn romaaniklassikkoon (1818) perustuva Nick Dearin uudelleen kirjoittama, älykäs ja koskettava näytelmä vuodelta 2011 nostaa silmiemme eteen ihmisen kaksijakoisuuden ikuisen dilemman. Hirviön peilikuvasta heijastuu omaa varjoaan pelkäävä ihminen, joka on yhtä kykenevä parantavaan rakkauteen kuin tuhoavaan vihaan.
Ylen sivuilla asiaa näytelmästä. Jään mielenkiinnolla odottamaan arvosteluja.
Kuvien copyright Stefan Bremer.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti