tiistai 30. huhtikuuta 2013
maanantai 29. huhtikuuta 2013
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Olivier Awards 2013
Tänä iltana (28.4.) Lontoon Covent Gardenissa juhlitaan Olivier -palkintogaalaa,
ja mä seuraan sitä Twitteristä, sekä kuudelta alkaa BBC2 radiosta
lähetys. ITV lähettää sit illemmalla koosteen telkkarista.
Niin moni suosikki ehdolla, että tästä tulee jännittävää!
The Curious Incident of the Dog in the Night-Time on toistaiseksi pyyhkäissyt palkintopöydän voittamalla:
Nicola Walker - best actress in the supporting role
Paule Constable - lighting design
Ian Dickinson and Adrian Sutton - sound design
Bunny Christie & Finn Ross - set design
Ja sokerina pohjalla:
Luke Treadaway - best actor!!
Tästä olin superiloinen, tosin viidestä ehdokkaasta olisin voinut suoda palkinnon myös James McAvoylle, Rupert Everettille tai Mark Rylancelle.
Paras naisnäyttelijä Helen Mirren (Billie Piperin lisäksi oli mun suosikki), The Audience-näytelmästä.
Kaikki tulokset Olivier-gaalan sivuilta.
Nyt on väliaika, ja sitten jatkuu... Curious Incident on ehdolla vielä muutamassa kategoriassa.
Päivitetään hieman! Curious Incidentin lopullinen saldo oli 7 palkintoa!! Se oli ehdolla 8 kategoriassa eli aika hienosti! Ohjaaja Marianne Elliott oli paras ohjaaja ja näytelmä oli myös paras uusi näytelmä.
The Guardian kirjoitti:
The Curious Incident of the Dog in the Night-Time dominated the UK's most prestigious theatre awards on Sunday night, equalling the record by picking up seven Oliviers, including best actor for its young star, Luke Treadaway. The 28-year-old, who gives an astonishing performance as 15-year-old maths genius Christopher Boone, beat heavyweight competition in the shape of Rupert Everett, James McAvoy, Mark Rylance and Rafe Spall to pick up the prize at the Royal Opera House ceremony.
Harper's Bazaarin after-Oliviers haastattelussa Luke Treadaway ei lupaile muuta lähitulevaisuudessa kuin lisää samaa... Ei valiteta aiheesta... Pitäsköhän joulun maissa mennä vielä katsomaan?
What’s next for you?
I'm focussing on this for now. There are some possibilities down the line, but I'll be concentrating on Curious Incident until the run finishes.
Niin moni suosikki ehdolla, että tästä tulee jännittävää!
The Curious Incident of the Dog in the Night-Time on toistaiseksi pyyhkäissyt palkintopöydän voittamalla:
Nicola Walker - best actress in the supporting role
Paule Constable - lighting design
Ian Dickinson and Adrian Sutton - sound design
Bunny Christie & Finn Ross - set design
Ja sokerina pohjalla:
Luke Treadaway - best actor!!
Tässä Luke ja allekirjoittanut viime lauantaina Lontoossa
Tästä olin superiloinen, tosin viidestä ehdokkaasta olisin voinut suoda palkinnon myös James McAvoylle, Rupert Everettille tai Mark Rylancelle.
Paras naisnäyttelijä Helen Mirren (Billie Piperin lisäksi oli mun suosikki), The Audience-näytelmästä.
Kaikki tulokset Olivier-gaalan sivuilta.
Nyt on väliaika, ja sitten jatkuu... Curious Incident on ehdolla vielä muutamassa kategoriassa.
Päivitetään hieman! Curious Incidentin lopullinen saldo oli 7 palkintoa!! Se oli ehdolla 8 kategoriassa eli aika hienosti! Ohjaaja Marianne Elliott oli paras ohjaaja ja näytelmä oli myös paras uusi näytelmä.
The Guardian kirjoitti:
The Curious Incident of the Dog in the Night-Time dominated the UK's most prestigious theatre awards on Sunday night, equalling the record by picking up seven Oliviers, including best actor for its young star, Luke Treadaway. The 28-year-old, who gives an astonishing performance as 15-year-old maths genius Christopher Boone, beat heavyweight competition in the shape of Rupert Everett, James McAvoy, Mark Rylance and Rafe Spall to pick up the prize at the Royal Opera House ceremony.
Harper's Bazaarin after-Oliviers haastattelussa Luke Treadaway ei lupaile muuta lähitulevaisuudessa kuin lisää samaa... Ei valiteta aiheesta... Pitäsköhän joulun maissa mennä vielä katsomaan?
What’s next for you?
I'm focussing on this for now. There are some possibilities down the line, but I'll be concentrating on Curious Incident until the run finishes.
lauantai 27. huhtikuuta 2013
torstai 25. huhtikuuta 2013
Othello kritiikkejä
Arvostelut on olleet aika ylistäviä, eikä ihmekään...
Erityisesti Rory Kinnear saa ylistystä! Vai mitä sanotte tästä TimeOutin kritiikistä:
...but balding, babyfaced Rory Kinnear is apparently too normal-looking for the stardom that his talents surely deserve. Which is alright by me: every time he appears on stage is a bonus, and the NT’s much anticipated ‘Othello’ is no exception.
But it is Kinnear as Othello’s nemesis Iago who steals the show in Hytner’s modern dress military production, where most of the action takes place in the middle of the night, under disorientating arc lights or inside the sterile pre-fab army command buildings of Vicki Mortimer’s set.
Iago is often regarded as Shakespeare’s greatest villain, a trusted subordinate of Othello’s who wrecks his general’s life and marriage because he's been passed over for promotion. Usually he’s portrayed as unhinged; but Kinnear presents a far more unnerving interpretation.
His Iago is a blokey everyman whose demolition of his boss’s psyche via a drip feed of lies and innuendo seems to be more a response to the exaggerated tensions and chronic boredom of life in the field than any real psychosis. He is, in a very real sense, a workplace bully. The most chilling thing about his wisecracking, estuary-accented villain is how ordinary he is: at the play’s climax, there is a terrifying look of incomprehension on Kinnear’s face, as if he cannot fathom the devastation he has wrought, or what he got out of it.
Ja kyllä the Guardian kehui kanssa:
It has happened before, with Ian McKellen and Antony Sher: once you place Iago in a sharply defined military context you make him the play's pivot. And Rory Kinnear here gives a stunning study of a sociopath whose destructive tendencies have hitherto been held in check only by soldierly discipline.
It's a performance full of revealing moments: the sudden false smile Kinnear flashes at a colleague to check his inner rage, and the spontaneous flush of anger when Cassio patronisingly says to Desdemona: "You may relish him more in the soldier than in the scholar". But Kinnear gives us more than the outwardly blunt, inwardly resentful NCO: this Iago burns with a contempt for the human race and for the beauty in other men's lives, which he knows he can never possess.
Erityisesti Rory Kinnear saa ylistystä! Vai mitä sanotte tästä TimeOutin kritiikistä:
...but balding, babyfaced Rory Kinnear is apparently too normal-looking for the stardom that his talents surely deserve. Which is alright by me: every time he appears on stage is a bonus, and the NT’s much anticipated ‘Othello’ is no exception.
But it is Kinnear as Othello’s nemesis Iago who steals the show in Hytner’s modern dress military production, where most of the action takes place in the middle of the night, under disorientating arc lights or inside the sterile pre-fab army command buildings of Vicki Mortimer’s set.
"Mitä, minäkö?" ihmettelee Jago
Iago is often regarded as Shakespeare’s greatest villain, a trusted subordinate of Othello’s who wrecks his general’s life and marriage because he's been passed over for promotion. Usually he’s portrayed as unhinged; but Kinnear presents a far more unnerving interpretation.
His Iago is a blokey everyman whose demolition of his boss’s psyche via a drip feed of lies and innuendo seems to be more a response to the exaggerated tensions and chronic boredom of life in the field than any real psychosis. He is, in a very real sense, a workplace bully. The most chilling thing about his wisecracking, estuary-accented villain is how ordinary he is: at the play’s climax, there is a terrifying look of incomprehension on Kinnear’s face, as if he cannot fathom the devastation he has wrought, or what he got out of it.
Ja kyllä the Guardian kehui kanssa:
It has happened before, with Ian McKellen and Antony Sher: once you place Iago in a sharply defined military context you make him the play's pivot. And Rory Kinnear here gives a stunning study of a sociopath whose destructive tendencies have hitherto been held in check only by soldierly discipline.
It's a performance full of revealing moments: the sudden false smile Kinnear flashes at a colleague to check his inner rage, and the spontaneous flush of anger when Cassio patronisingly says to Desdemona: "You may relish him more in the soldier than in the scholar". But Kinnear gives us more than the outwardly blunt, inwardly resentful NCO: this Iago burns with a contempt for the human race and for the beauty in other men's lives, which he knows he can never possess.
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
tiistai 23. huhtikuuta 2013
Peter and Alice / Noel Coward Theatre 22.4.2013
St Bartsin jälkeen keskustaan. Alkoi hillitön lippurumba :-)) Illaksi
oli siis ostetut liput Helen Mirrenin tähdittämään The Audience
näytelmään. Mutta koska maaliskuun reissulla Peter and Alice näytelmän
paikat olivat niin huonot, niin virisi se kuningasajatus josko
jonottamalla saisi peruutuslippuja illan esitykseen. No, ainakin oltiin
hyvissä ajoin paikalla, eli joskus neljän maissa ehkä. Jonoon ihan
paalupaikoille.
Siinä sitten nökötettiin, teatterin edustalla toivorikkaina. Välillä kirmasin Gielgud teatterille katsomaan millainen jono siellä olisi, että olisi ostajaehdokkaita niille The Audience lipuille. Sekin oli loppuunmyyty. Nooh... Joskus ennen viittä tuli myyntiin 1 lippu, eturiviin. Hinta oli melkoinen, mutta hei, ei mahda mitään. Ostettiin se. Pikkuhiljaa siihen alkoi kerääntyä muitakin. Mä hilppasin sitä kahden teatterin väliä lukuisia kertoja, mutta ei oikein uskaltanut alkaa myymään omiaan ennenkuin olisi toiset liput plakkarissa.
Onneksi sitten lopulta tuli n. 7 riville myös muutama paikka myyntiin, ja otettiin toinen lippu siihen. Se oli vieläkin kalliimpi kuin eturivin paikka. Näin ollen uskalsin sitten mennä myymään toiset liput, ja onnekseni sain ne jonossa ainoalle olleelle miehelle kaupaksi. Ostin käsiohjelman Audienceen myös.
Siinä jonossa oli lopulta ehkä parikymmentä henkeä, ja aika moni sai kyllä lipunkin. Useamman kanssa tuli juteltua, no on mukavia keskusteluja tommoset, kun pääsee puhumaan teatterista!!
Miksi tämmöinen ratkaisu? Koska The Audience oli tulossa Suomeen NT Live sarjaan katsottavaksi kesäkuussa, ja tiesin näkeväni sen sitten siellä (niinkuin näinkin). Olisin toki ääreismielelläni nähnyt sen livenä, mutta. Judi Dench ja Ben Whishaw veivät nyt voiton.
Iloisena illan lippurumban loppumisesta mentiin syömään thaimaalais-laosilaista ruokaa johonkin teatterin viereen pikkuravintolaan. Ihan hyvää oli, jos kohta parempaakin on syöty. Sitten pikkuhiljaa tulikin aika siirtyä Noel Coward teatterille takaisin ja mennä katsomaan näytelmää.
Peter and Alice oli vieläkin parempin kun muistin. Ja nyt kun oli vielä eturivin paikka. Surullinen, liikuttava, mutta myös paljon hauskoja juttuja sisältävä näytelmä. Ben Whishaw oli juuri niin ihmeellinen ja taitava kuin muistinkin, ja oli ilo seurata niin läheltä kasvonilmeitä, eleitä ja kaikkea. Judi Dench oli myöskin vallan erinomainen. Tietenkin.
Esityksen jälkeen stage doorille, ja siellä oli aikamoinen ruuhka. Judi Dench karkasi etuoven kautta, mutta Ben tuli ihan asiallisesti paikalle. Mulla oli tällä kertaa sille lahjana Nuuskamuikkus-muki ja suklaata ja kortti. Koska sai viimeksi likööriä :-) Oli kyllä asteen kiireisempi kun viimeksi maaliskuussa. Sain nimmarin tällä kertaa näytelmän tekstiin. Ja pikaisen poseerauskuvankin. Mutta on se vaan IHANA!
Ilta ei suinkaan loppunut vielä tähän, vaan koska Peter and Alice oli niin lyhkänen näytelmä niin kerettiin ihan hyvin vielä sinne Gielgud teatterillekin.
Mullahan oli käsiohjelma jo valmiina, ja aattelin et joskos saisi Helen Mirrenin nimmarin siihen. Ja oli mulla sille lahjakin, likööriä... No, Heleniä ei näkynyt, mutta ystävällinen henkilökunta keräsi n. parikymmenpäiseltä ihmisjoukolta käsiohjelmat ja kävi keräämässä niihin rouvalta nimmarit. Ja vei mun lahjan perille.
Sen sijaan näin muutaman muun näyttelevän herran, joista erityismaininta ihastuttavalle Nathaniel Parkerille :-) Ja nähtiin myös näytelmässä esiintyneet corgit :-)
Jonottamassa lippuja...
Siinä sitten nökötettiin, teatterin edustalla toivorikkaina. Välillä kirmasin Gielgud teatterille katsomaan millainen jono siellä olisi, että olisi ostajaehdokkaita niille The Audience lipuille. Sekin oli loppuunmyyty. Nooh... Joskus ennen viittä tuli myyntiin 1 lippu, eturiviin. Hinta oli melkoinen, mutta hei, ei mahda mitään. Ostettiin se. Pikkuhiljaa siihen alkoi kerääntyä muitakin. Mä hilppasin sitä kahden teatterin väliä lukuisia kertoja, mutta ei oikein uskaltanut alkaa myymään omiaan ennenkuin olisi toiset liput plakkarissa.
Onneksi sitten lopulta tuli n. 7 riville myös muutama paikka myyntiin, ja otettiin toinen lippu siihen. Se oli vieläkin kalliimpi kuin eturivin paikka. Näin ollen uskalsin sitten mennä myymään toiset liput, ja onnekseni sain ne jonossa ainoalle olleelle miehelle kaupaksi. Ostin käsiohjelman Audienceen myös.
Siinä jonossa oli lopulta ehkä parikymmentä henkeä, ja aika moni sai kyllä lipunkin. Useamman kanssa tuli juteltua, no on mukavia keskusteluja tommoset, kun pääsee puhumaan teatterista!!
Miksi tämmöinen ratkaisu? Koska The Audience oli tulossa Suomeen NT Live sarjaan katsottavaksi kesäkuussa, ja tiesin näkeväni sen sitten siellä (niinkuin näinkin). Olisin toki ääreismielelläni nähnyt sen livenä, mutta. Judi Dench ja Ben Whishaw veivät nyt voiton.
Iloisena illan lippurumban loppumisesta mentiin syömään thaimaalais-laosilaista ruokaa johonkin teatterin viereen pikkuravintolaan. Ihan hyvää oli, jos kohta parempaakin on syöty. Sitten pikkuhiljaa tulikin aika siirtyä Noel Coward teatterille takaisin ja mennä katsomaan näytelmää.
Peter and Alice oli vieläkin parempin kun muistin. Ja nyt kun oli vielä eturivin paikka. Surullinen, liikuttava, mutta myös paljon hauskoja juttuja sisältävä näytelmä. Ben Whishaw oli juuri niin ihmeellinen ja taitava kuin muistinkin, ja oli ilo seurata niin läheltä kasvonilmeitä, eleitä ja kaikkea. Judi Dench oli myöskin vallan erinomainen. Tietenkin.
Esityksen jälkeen stage doorille, ja siellä oli aikamoinen ruuhka. Judi Dench karkasi etuoven kautta, mutta Ben tuli ihan asiallisesti paikalle. Mulla oli tällä kertaa sille lahjana Nuuskamuikkus-muki ja suklaata ja kortti. Koska sai viimeksi likööriä :-) Oli kyllä asteen kiireisempi kun viimeksi maaliskuussa. Sain nimmarin tällä kertaa näytelmän tekstiin. Ja pikaisen poseerauskuvankin. Mutta on se vaan IHANA!
Ilta ei suinkaan loppunut vielä tähän, vaan koska Peter and Alice oli niin lyhkänen näytelmä niin kerettiin ihan hyvin vielä sinne Gielgud teatterillekin.
Mullahan oli käsiohjelma jo valmiina, ja aattelin et joskos saisi Helen Mirrenin nimmarin siihen. Ja oli mulla sille lahjakin, likööriä... No, Heleniä ei näkynyt, mutta ystävällinen henkilökunta keräsi n. parikymmenpäiseltä ihmisjoukolta käsiohjelmat ja kävi keräämässä niihin rouvalta nimmarit. Ja vei mun lahjan perille.
Sen sijaan näin muutaman muun näyttelevän herran, joista erityismaininta ihastuttavalle Nathaniel Parkerille :-) Ja nähtiin myös näytelmässä esiintyneet corgit :-)
Nathaniel Parker :-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)