No nyt on Seikkailua (ihan isolla ässällä) teatterin lavalla! Nimittäin Tampereen teatterilla sai ensi-iltansa varmaan syksyn synkin ja vauhdikkain esitys: Monte-Criston kreivi. Supersankaritarina 1840-luvulta, suuria tunteita ja tapahtumia, kostoa ja miekkailua, merirosvoja ja myrskyjä, rakkautta ja petoksia, poliittista juonittelua ja jopa myrkkyä. Alexandre Dumas vanhemman seikkailuromaani ilmestyi 1844 ja kaikki vuodet sen jälkeen se on ollut suosittu sekä kirjana että lukuisina elokuva- ja tv-sarjasovituksina. Ja nyt myös Tampereen teatterissa, Antti Mikkolan sovittamana ja ohjaamana. Jalmari Finnen suomentama kirja ilmestyi 1912, ja se on kuulunut suomalaistenkin suosikkeihin siitä lähtien.
.jpg)
Perämies Edmond Dantes (Lasse Viitamäki) on palannut meriltä Marseilleen. On vuosi 1815 ja luvassa on häät ihanan Mercedeksen (aina yhtä säkenöivä Pia Piltz) ja piakkoin myös ylennys laivan kapteeniksi, sillä edellinen on juuri kuollut. Isäkin (Jukka Leisti) antaa myötäjäisikiksi rahalippaan. Kaikki on yhtä onnea ja auvoa. Taustalla häälyy tummanpuhuva "ystävä" Fernand (Konsta Laakso), joka mulkoilee siihen malliin Edmondia että katsoja näkee heti että tämä tulee aiheuttamaan vielä ongelmia.
Ja ongelmia tosiaan seuraa. Edmond pidätetään nimettömän ilmiannon perusteella ja passitetaan pahamaineiseen Ifin vankilaan, ilman virallisia kuulusteluja. Toki asiaan liittyy salaperäinen kirje Napoleonilta bonapartisteille mitä Edmondin väitetään kuljettaneen. Myrskyisän meren keskellä saaressa sijaitsevassa ankeassa vankilassa Edmond viettää lopulta 14 vuotta. Välinpitämätön kuvernööri (Jukka Leisti) piipahtelee paikalla aniharvoin eikä paljon vankien murheita kuuntele ja vanginvartija Antoine (Toni Harjajärvi) rankaisee tarvittaessa.
.jpg)
Onnekseen Edmond tutustuu vankilassa salaperäiseen apotti Fariaan (Risto Korhonen), joka suorastaan McGyvermäiseen tapaan on loihtinut kaikenlaisia arkea helpottavia keksintöjä. Sivistynyt apotti opettaa nuorelle ja katkeralle Edmondille kieliä, luonnontieteitä, filosofiaa ja logiikkaa, itsepuolustusta ja taistelua. Ja hän myös käy todistusaineistoa läpi ja päättelee ketkä olivat ilmiannon takana. Edmond haluaa kostaa kostaa kostaa, ja vaikka apotti koittaa toppuutella, niin valitettavasti mieli on jo katkeroitunut. Ovelan juonen avulla Edmond pääsee pakenemaan saarelta ja apotin aarteen ansiosta rikastuukin.
Pariisissa majailee joukko ketkuja, anteeksi, varsin menestyneitä miehiä. Entinen laivakaveri Danglars (Ville Majamaa), joka kadehti Edmundilta kapteenin paikkaa ja oli myös väärentänyt laivan tilikirjoja. Pikkurikollinen Caderousse (Arttu Soilumo) oli naapuri joka otti Edmondin vanhan isän hoitaakseen ja näännytti tämän nälkään. Prokuraattori Villefort (Arttu Ratinen), joka passitti Edmondin vankilaan edistääkseen omaa uraansa. Lisäksi on vaimoja, rakastajattaria, poikia ja tyttäriä sekä palvelijoita.
Ja sitten saapuu mystinen ja satumaisen vauras Monte-Criston kreivi eli naamioitunut Edmond mukanaan vanginvartijasta apukädeksi noussut Antoine. Seuraa kaaosta, kuolemaa, suuria menetyksiä ja kostoa. Kaksintaistelua unohtamatta! Kosto tekee vihasta ikuista!
Sen lisäksi että Edmond on virunut syyttömänä miehenä vuosikaudet vankilassa, on hänen morsiamensa karannut toisen matkaan (varmaan arvannette kenen!), isä kuollut ja maine tahrattu. Vähemmästäkin sapettaa.
Juonta on toki laajasta kirjasta tiivistetty ja henkilökaartia typistetty. Kirjaa lukemattoman on silti hieman hankalaa pysyä perässä henkilöistä ja heidän keskinäisistä suhteistaan. Kaipaisin käsiohjelmaan henkilögallerian esittelyä kaavion avulla tai jotain.
Näyttelijät tekevät ensiluokkaista työtä, kuten tämä porukka aina. On hienoa nähdä Lasse Viitamäki Edmondina ensimmäisessä pääroolissaan. Ja miten hienosti hän homman klaaraa! Rooli on haastava ja fyysinen, mutta eipä huolta, Viitamäki näyttää närhen munat. Aluksi niin elämäniloinen ja rakastunut mies muuttuu perin synkäksi ja kostonhaluiseksi hahmoksi. Apotin opit ovat menneet perille; mies on kielitaitoinen ja sulavakäytöksinen, sivistynytkin. Mutta se kostonhalu syö ja myrkyttää kaiken. Apotin sanat anteeksiannosta ja armosta näyttävät unohtuneen.
Näytelmä tutkailee juuri tätä: miten epäreilu kohtelu ajaa ihmisen pimeälle puolelle. Ainoa epäuskottava asia oli se että siinä missä apotti Faria on nuhruinen ja parrakas, siis juuri niin epäsiisti kuin ankeassa sellissä voisi kuvitellakin miehen olevan, on sitävastoin Edmond sileäleukainen ja muutenkin aika siistinnäköinen. Huono ravinto ei ole kuihduttantut lihaksiakaan, toki Edmond on kuntoillut vankivuosinaan. Muodonmuutos muodinmukaiseksi salonkileijonaksi olisi ollut suurempi jos olisi ollut parta mitä ajaa pois. Mutta kaiken kaikkiaan hieno roolityö, ja kultakasvoinen Edmond on varsin tyylikäs.
Pia Piltzin Mercedeksen lisäksi muitakin naisrooleja on, vaikka ne jäävätkin tässä näytelmässä hieman sivummalle: Elina Rintala sekä Caderoussen että Villefortin vaimona ja Karoliina Vaine Danglarsin puolisona. Mutta kuten vanhoissa seikkailuissa on ollut tapana, ei naisille kovin suurta roolia anneta. Mercedes saa sentään hieman tilaa.
Tuomas Pirilä tekee myös tärkeän roolityön kirkasotsaisena Albertina, jonka ystävyyden avulla Edmond onnistuu soluttautumaan perheeseen.
Teppo Järvisen lavastus on myös ensiluokkaista, hienosti liikkuvat elementit muuntautuvat eri tiloiksi. Ja miten upeasti Tiiti Hynnisen valot ja videot pelaavat lavastuksen kanssa yhteen! Sitä oikeasti on keskellä myrskyävää merta tai ankeassa sellissä (varsinkin kun istuu eturivissä). Takaumat on toteutettu hyvin projisoinneilla. Kuten kuvistakin näkyy, on valosuunnittelu on ihan älyttömän hienoa ja monimuotoista.
Hannu Hauta-ahon äänet vielä tähän mukaan niin avot. Kuten jo sanoin, suurta seikkailua kaikille aisteille. Enää ei puutu kuin vuosia siivoamattomina olleiden kosteiden tyrmien haju.
Mari Pajulan epookkihenkiset puvut täydentävät täydellisen visuaalisen elämyksen. Pitää vielä kehua Jonna Lindströmin naamiointia: erityisesti kreivin kultaiset kasvot sävähdyttävät, ja apotin rouhea metsänpeikkolook.
Lisäksi esitys missä on miekkailukohtaus ei voi olla koskaan huono. Oula Kitti on mies paikallaan taistelukoreografioiden tekijänä.
Monte-Criston kreivi on kerrassaan oivallinen seikkailunäytelmä, ja se onkin tavoittanut kiinnostuneita katsojia ainakin hienosta lippuvaraustilanteesta päätellen. Liki kolmetuntinen spektaakkeli ei sovi ihan perheen pienimmille (syystäkin ikäsuositus on 12+), mutta teini-ikäisille varsin sovelias elämys. Ja meille seikkailuista pitäville aikuisille! Esitykset jatkuvat toukokuulle 2027, joten hyviä mahdollisuuksia tämän kokemiselle on vielä runsaasti. Voin kyllä vilpittömästi suositella.
Muistakaahan näytelmän motto: Dum Spiro Spero (Niin kauan kun elän, toivon).
Esityskuvien copyright Heikki Järvinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti