Miten mielenkiintoinen esitys Työviksen Kadotettu paratiisi onkaan! Kanadalainen Erin Shields on uudelleentulkinnut John Miltonin 1600-luvulla ilmestynyttä runoteosta Paradise Lost, jossa käydään läpi ihmisen syntiinlankeamista, paratiisista karkoittamista ja ylipäätään helvetin ja taivaan metkuja, Saatanan saadessa myös äänensä kuuluviin. Teos on inspiroinut taiteentekijöitä monin tavoin ja nyt siis näytelmän muodossa. On tosi kiinnostavaa että tämä esitetään TTT:n pienimmällä näyttämöllä eli Kellariteatterissa, mutta toisaalta intiimi tila sopiikin siihen oikein hyvin. Kaikki on lähellä katsojaa, tai olemme oikeastaan osa tapahtumia.
Juho Gröndahlin suomentama ja Janne Pellisen sovittama ja ohjaama Kadotettu paratiisi on kaikessa "traagisuudessaan" todella hauska, kielellisesti leikkivä ja nokkela. Siinä on säilytetty eeppistä runoelmaa, mutta myös tuotu moderneja elementtejä. Lopputulema on pohdintaa aiheuttavaa mutta erittäin viihdyttävää. Tykkään kovasti kieli-iloittelusta ja tavallaan tämmöisestä vakavan asian (no ainakin heille ketkä Raamatun kertomuksiin uskovat, tai enkeleihin, luomiskertomuksiin jne) karnevalisoimisesta. Ei tämä elämä niin vakavaa ole, ja ehkä meillä on kivempaa täällä nyt, kuin siellä paratiisissa oli?
Ihmisyyden havainnointi on tässäkin näytelmässä oleellista ja Pellisen myötäelävä katse on kyllä ihmisyyden ja inhimillisyyden puolella. Saatanaakaan ei ole absoluuttisen paha, koska viattomat ihmiset nähtyään hänkin heltyy.
Näyttelijöitä on seitsemän, mutta liki kaikki taipuvat moniin rooleihin. Vain Papusen Riikka keskittyy hykerryttävän maireaan Saatanan rooliinsa. Ja mikä kutkuttava ja selkärankaa värisyttävä rooli se onkaan! Kyllä tämä Saatana minutkin viekoittelisi, saatikka sitten hieman hömelön Eevan (Pihla Pohjolainen). Tosin Eeva on selkeästi se fiksumpi osapuoli sillä Aatami (Verneri Lilja) se vasta hönö onkin. Jotenkin niin liikuttavan viattomia ja simppeleitä kumpikin, puhuvat lapsellisesti, itsestäänkin hän-muodossa, ihmettelevät ihanaa paratiisiaan. Hienoa näyttelijäntyötä!
Enkeleitä on paljon, sekä niitä langenneita että vielä taivaallisia. Vähän meinaa mennä tyypit sekaisin, mutta onneksi teatterin sivuilla on roolilista tarkennettuna (kiitos!). Heidi Kiviharju on mainio Synti, tuo ruma olento. Jari Ahola vetää hienosti Beelzebubina ja tatuoitu paljas ylävartalo sopii hyvin arkkienkeli Gabrielin kuvaan. Hiski Vihertörmän Kuolema on jotenkin liikkis.
Ihmiskaksikko paratiisissa on Saatanankin mielestä ihania: "Voi herrajumala, kyllä ne on lutusia". Raatsiiko tommosia edes paha langennut enkeli kiusatakaan. Mutta kun se kosto Isä Jumalalle (Petra Ahola) olisi kuitenkin saatava... Mitäs meni langenneen enkelin tiputtamaan taivaasta.
Enkelit viihdyttävät Aatamia ja Eevaa monin tavoin. Eläinnaamioilla luodaan paratiisiin hieman vaihtelua ja sitten on toki hieno Rafaelin (Petra Ahola) ideoima näytelmä taivaan ja helvetin taistelusta, runomitassa. Mikä ei toki mene ihan suunnitellusti. Kaunis kieli lipsuu hupsutteluun.
Saatana puhuttelee suoraan meitä katsojia, ja on hänellä Eevallekin pätevät argumentit miksi haukata omenaa. Eeva on utelias ja fiksu, ja seuraukset ovat sitten mitä ovat. On kiinnostavaa seurata Aatamin muodonmuutosta, hänestä tulee parempi kuin muista luojan luomista. Ainakin siis omasta mielestään. Itsestä puhuminenkin vaihtuu hän-muodosta minäksi. Ihmisestä tulee jo tässä vaiheessa minä minä minä, itsekeskeinen. Paratiisi häipyy heiltä kirjaimellisesti kun enkelit kantavat kukkaruukut pois. Yhtäkkiä alkaakin ruoho pistelemään ja ötökät pistämään. Tervetuloa todelliseen maailmaan! Välähdykset ihmiskunnan tulevaisuudesta ovat... kiinnostavia. Karmaisevia myös.
Maailman ja helvetin välille rakennetaan silta että saatana pääsee jatkossa kulkemaan sujuvammin. Jeesus (Jari Ahola) haluaa maan päälle että voi pelastaa ihmisen. Ja miten siinä sitten käykään, se on kokonaan toinen kertomus.
Paula Koivunen on suunnitellut esteettisesti miellyttävän ympäristön foliotyyppisellä materiaalilla, valkoisilla harsomaisilla kankailla, naruverhoilla, betonirenkailla. Paratiisia markkeeraa muutamat tekokasvit. Myös upea puvustus on Koivusen käsialaa. Hersyvän hauskat ja aika yliampuvatkin asut saavat hymyn huulille. Aatami ja Eeva toki ovat melko vähäpukeisia kukallisissa uikkareissaan mutta enkelit irrottelevat senkin edestä. On kultaa ja kimallusta, pehmojakkua, Bossin kalsareita ja käärmeennahka-asua.
Kaikenlaisia pieniä ihania yksityiskohtia katsojille bongattavaksi kuten Eevan käärmetatuointi. Emmi Puukka vastaa naamioinnista ja kampauksista. Visuaalista nautintoa täydentää TJ Mäkisen valot sekä Niklas Vainion äänet. Kaikki hienot ääniefektit ja kaiun käyttö, kyllä! Myös paratiisin projisoinnit ja valot luovat kauniin tunnelman.
Ohjaaja Pellikka sanoo Sana-lehden jutussa: Miltonin tematiikka ja psykologia on hienosti rakennettu: kun Saatana näkee ihmiset ensimmäistä kertaa, hän heltyy heidän viattomuutensa ja kauneutensa edessä ja tuntee sääliä. Vaikka kuinka olisi paha tahto, tuossa katseessa on jotain koskettavaa. Onko pahuus annettu rooli valmiissa kuviossa vai tietoinen kaiken muuttava valinta?
Muutama näytös vielä jäljellä, joten kannattaa kiiruhtaa lippukaupoille. Jo pelkästään hyytävän hauskan Saatanan vuoksi tämä kannattaa katsastaa, mutta myös jos kaipaat älyllistä viihdettä.
Esityskuvien copyright Kari Sunnari.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti