Kauhua teatterissa, no kyllä kiitos. Vaikkei tämä sitten ihan kauhua ollutkaan, vaan ennemminkin psykologinen trilleri, pienillä yliluonnollisilla elementeillä. Vaan miten kirjoitat esityksestä jonka tapahtumista ei oikein voi sanoa mitään ettei esityksen clue vaan paljastu? Paavo Westerberg on ohjaajana (miksei näytelmäkirjailijanakin) minulle laaduntae, joten ilman muuta katsomaan hänen uutuuttaan 2:22 A Ghost Story. Brittiläisen Danny Robinsin kirjoittama näytelmä on ollut Lontoossa pieni hitti, ja samaa sopii odottaa myös Helsingin kaupunginteatterin versiolle.
Nuori pariskunta on rempannut ostamaansa vanhaa asuntoa ja nyt pidetään pienimuotoisia tupareita. Illan mittaan juttu kääntyy yliluonnollisiinkin asioihin ja vaimo Jenny (Pia Andersson) kertoo heidän yöllisestä kummituksestaan. Se ilmestyi aina öisin kello 2:22 aikaan - ja juuri tietenkin silloin kun mies Sam (Lauri Tilkanen) oli työreissulla. Vieraista Lauren (Sanna-June Hyde) epäilee mutta Ben (Sauli Suonpää) ottaa asian tosissaan. Käykin ilmi että hänellä on hengistä ja kummitteluista vankkaa kokemusta. Niinpä nelikko päättää järjestää spiritismi-istunnon - kunhan on ensin syöty ja ennenkaikkea juotu. Kaiken taustana on yltyvä sade ja ukkonen, sekä lisääntymishaluiset ketut infernaalisine kiljuntoineen. Tunnelma tihenee ja jännittäviä elementtejä tarjoaa myös pihan automaattivalot. Kauheasti enempää ei voikaan juonesta kertoa.
Niin joo, itkuhälyttimellä on myös oma roolinsa tässä! Ja nallekarhulla :-)
Dialogi on sujuvaa ja soljuvaa, ja nelikon keskinäinen dynamiikka yksi näytelmän vahvuuksia. Lauren ja Sam ovat vanhoja opiskelukavereita ja olisiko heidän välillään ollut vähän muutakin. Samin mielestä Ben on juntti ja hän ei ymmärrä miksi fiksu Lauren on valinnut tämmöisen tollon poikaystäväkseen. Jenny ja Ben sen sijaan löytävät yhteisen sävelen nopeasti, molemmat kun ovat enemmän tunneihmisiä, siinä missä Sam ja Lauren järkeen ja tieteeseen nojaavia.
Kaikki näyttelijät tekevät vahvat roolityöt ja ovat varsin uskottavia rooleissaan.
Eli jännitteitä piisaa moneen suuntaan, ja samaan aikaan Jenny on Samille käärmeissään, koska tämä pistää koko kummitushomman lekkeriksi. Kuka päätyy tanssimaan kenenkin kanssa, miksei virtuaaliavustaja Siri reagoi enää puheeseen, vastaavatko henget Ouija-laudan kutsuun? Ilta on täynnä mysteerejä. Pikkuhiljaa käy ilmi etteivät Jenny ja Ben (tai lähinnä Ben) ole pitäneet lupauksiaan asunnon heille myyneille vanhalle leskirouvalle...
Takaseinällä oleva digitaalinen kello on tärkeä osa Antti Mattilan lavastusta. Ja on muuten päheä Psycho-elokuvan juliste samalla seinällä myös, antaen sen pienen viittauksen kauhuun. Muutenkin lavastus on hieno: viktoriaaninen asunto mitä on modernisoitu aika rankasti, myös Jennyn inhoamat lasiovet puutarhaan. Ben on kotoisin nurkilta, eikä arvosta mitä vanhoille asunnoille on tehty kun hipsterit ja jupit ovat muuttaneet alueelle. Siinäpä yksi konfliktiaihe lisää seurueelle.
Sam on todella ärsyttävä besserwisser joka pröystäilee ja leveilee kaikella, myös rationaalisella ajattelullaan. Hänellä on selitys ja ratkaisu kaikkeen, kummitteluunkin. Jenny on sympaattisin ja maanläheisin hahmo koko näytelmässä, sillä Lauren on vähän bimbo, vaikka olisi kuinka koulutettu ja menestynyt psykologi. Ben on aika symppis remppamies, josta löytyy särmääkin. Kyllä sekin selviää mikä on Laurenin ja Benin suhteen totuus.
Aleksi Sauran musiikki ja äänisuunnittelu sekä Petteri Heiskasen valot luovat ison osan tunnelmasta. Katsojia pelotellaan molemmilla, ja viritetään nousujohteisesti jännitettä. Jännitettä henkilöiden välillä, mutta myös katsojien ja esiintyjien välillä. Kyllä sitä melkein pomppaa nahoistaan ulos muutamissa kohtaa. Ei tätä ihan heikkohermoisille voi suositella, ja syystä ikäsuositukseksi on laitettu 12 v.
Laura Dammert on suunnitellut nykyaikaisen ja rennon näköisen puvustuksen; hyvin uskottavat vaatteet kantajilleen. Samilla hieman maanläheisempää, Laurenilla viettelevää ,ja Jennyllä ja Benillä muodikasta mutta mukavaa. Mikään ei pistä silmään.
Oikein toimiva kokonaisuus, ja vaikka HKT:n Arena-näyttämö epämukavine penkkeineen ja sumppuisine yleisine tiloineen onkin ankea, niin ei haittaa. Jos kaipaat pientä jännitystä ja mysteerinäytelmää arkeesi niin tämä on ehdottomasti sinun juttusi. Todella näppärä ja toimiva kokonaisuus! Vähän tekisi mieli mennä katsomaan uudelleen niin voisi poimia niitä pieniä vihjeitä mitä katsojille kyllä tarjoiltiin mysteerin selvittämiseksi...
Esityskuvien copyright Tuomo Manninen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti