Vihdoin viimein onnistuin näkemään tämän Teatteri Siperian uusimmaisen. Vaikeaa se kyllä on ollut, kiitos koronan joka perui monta esitystä mihin olin menossa. Ja suurin moka oli tietysti omani: ensi-ilta lokakuussa meni ohi, koska näytökset alkavat jo klo 18. Siinä vaiheessa kun olin lähdössä kaupungille, oli esitys jo menossa.. Muutaman kerran ehti käydä jo mielessä että jääkö tämä nyt kokonaan näkemättä. Vaan ei, tammikuun lopulla esitykset taas jatkuivat, huraa!
Marika Heiskasen ja Tuukka Huttusen kirjoittama ja ohjaama Vähemmän ihminen on fragmentaarinen ja ajankohtainen, ajattelemaan haastava ja oivaltava. Näemme pieniä, inhimillisiä tarinoita vihapuheesta, rasismista, suvaitsemattomuudesta, ilmastonmuutoksesta - sekä sovussa elämisestä. Paljon ilahduttavia oivalluksia ja aika synkkääkin huumoria, mutta onhan nämä aiheet rankkoja ja vaikeita. Muutaman (no okei, monta) kertaa on pala kurkussa kun ihmisten kohtalot ja kokemukset lihallistuvat silmien edessä. Esitys pohtii paljon sitä kuka on enemmän tai vähemmän ihminen. Onko Donald Trump vähemmän ihminen kuin Äiti Teresa? Teksti on napakkaa ja paikoitellen aika viiltävääkin. Ja todellakin ajassa kiinni Marinin tissivako-kohuineen ja covidiootti-keskusteluineen. Siperialaiset ovat aina olleet kiinni päivän kuumimmissa aiheissa, ehkä vähän tabuissakin.
Taitava viisikko muuntaa monitahoiset roolihahmot eläviksi. Anna Kankilan tilastoihin nojaava tutkija tykittää faktaa vihapuheesta, Pekka Heikkisen vammautunut ja katkeroitunut Risto ei sopeudu vammaisen alistuvaan ja hiljaiseen rooliin, vaan järkyttää henkilökohtaisia avustajiaan sekä pelottelee pikkulapsia. Vera Veiskolan sympaattinen Star Warsia fanittava pikku-Harri kokee "herätyksen" ja ajautuu rikolliselle tielle - mutta tulee pelastetuksi hyväsydämisen pizza-Anttonion ansiosta. Behnam Fard Sanei ja Moona Ranta täydentävät upean ensemblen. Tiedän että nämä ihmiset vain näyttelevät, mutta silti sydän sykähtelee näille eläviksi tuoduille hahmoille.
Miten pienillä asioilla voi sanoa pahasti ja loukata toista, vaikkei just nyt sitä tarkoittaisikaan. Ihan ajattelemattomuuttaan. Sovittelukeskustelu saattaa puhdistaa ilmaa, mutta pyyhkiikö se kaiken pois? Voiko ihminen antaa anteeksi, syvällä sisimmissään.
Simpanssit ja bonobot tarjoavat hyvän tarkkailualustan myös ihmisen toimille ja johonkin heimoon kuuluminen on kovin tärkeää monille edelleenkin. Oli se sitten jalkapallojoukkueen kannattajat tai persujen äänestäjät. Kiusaajat ja häiriköt ovat ihan tavallisen näköisiä ihmisiä, heilläkin on perheet ja harrastukset. Miten ihmeessä sitten jollekin tulee mieleen lähettää tappouhkauksia toisille - onko se vain tapa päästellä paineita? Miten paljon sosiaalinen media on mahdollistanut anonyyminä kiusaamisen netissä!
Teatteritila Ratinan kauppakeskuksessa.
Esityksen tuominen Ratinan kauppakeskukseen, tyhjänä olevaan myymälätilaan, on kiinnostava ratkaisu. Toki Teatteri Siperian näytelmiä on totuttu näkemään vaihtelevan monipuolisissa tiloissa. Tämä on rohkea veto: tuodaan esitys sinne missä ihmiset parveilevat, näin koronan aikaankin. Missä eri kulttuurit törmäävät ja mahdollisesti sulautuvat. Tilaan ei kauheasti mahdu katsojia muutenkaan, ja näinä aikoina vain kourallinen eli kymmenen. Sitä tuntee olevansa osa eliittijoukkoa, suorastaan etuoikeutettu, kun pääsee teatteriin tammikuussa 2020. Vaikka kuinka ajatuksena olikin tuoda se esitys pois pompööseistä teatterisaleista. Toki paikkahan oli valittuna jo paljon ennen koronakriisejä.
Moe Mustafan videosuunnittelu sulautuu hienosti taustalla ikkunassa möllöttävään Ratinan stadioniin. Kaupunkinäkymiä, kaikille tuttuja ihmisiä. väliin välähdyksiä ajankohtaisista asioista (kuten vaikkapa kansanedustaja Mäkipään puhe "tehostetaan vieraslajien torjuntaa"). Toimivaa! Anne Kareman mustavalkoiset vaatteet ja monenlaiset pienet asusteet muuntavat hahmoja hyvin. Saija Raskullan äänisuunnittelu yhdessä Behnam Sanein musiikin kanssa luo harmonisen äänitaustan tapahtumille.
Vähemmän ihminen näyttää katsojalle peilin: tässä me ollaan, tämmöisiä tavallisia ihmisiä me kaikki ollaan, näitä samoja tyyppejä on meidän arki ja elämä täynnä. Suvaitsevaisuus tulisi olla myös tekoja. Esityksessä Adolf Hitler, Jeesus ja Greta Thunberg keskustelevat, ja jossain lopulta menee se kaiken anteeksiantavan Jeesuksenkin raja suvaitsevaisuudessa. Vaan silti: olihan Hitlerkin ihminen, ihan sataprosenttisesti, kuten me kaikki. Jokaisella meillä olisi korjattavaa asenteissamme ja käytöksessämme.
Esitykset jatkuvat 5.3. asti, mutta tilannehan voi muuttua taas koronatilanteen eläessä. Katso Teatteri Siperian sivuilta ajantasaiset tiedot. Ja samasta paikasta saat kätevästi lunastettua lipun. Suosittelen kyllä, ensinnäkin koska esitys on todellakin hyvä, ja toisekseen koska elävää teatteria ei voita mikään, ja näinä aikoina se on hyvin harvinaista herkkua.
Kuvien copyright Moe Mustafa, teatteritilan kuva omani.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti