Neuromaani / Marian sairaala, Helsingin Juhlaviikot 21.8.2016

Mahdollisuus kokea immersiivistä teatteria Helsingissä, jo vain kiinnostaa. Vai interaktiivista? Vai millä nimellä tätä ilmiötä pitäisi kutsua. Sellainen yhdistelmä performanssia ja larppia ja tanssiteosta ja ties vaikka mitä. Yksi suurimmista, sanotaan nyt sitten vaikka teatterikokemuksista, oli muutaman vuoden takaisin Drowned Man - a Hollywood fable, josta tykkäsin käsittämättömän paljon. Se oli hyvin intensiivinen kokemus, ja jätti riman aika korkealle.

No, Valtteri Raekallio vastaa tämän Neuromaanin suunnitelusta ja toteutuksesta. Toki mukana on iso joukko muita taiteilijoita. Käsikirjoituksesta vastaa Raekallio yhdessä Jaakko Yli-Juonikkaan kanssa, pohjautuen tämän samannimiseen romaaniin eli Neuromaaniin. No, kirjaa en ole lukenut (tai kokenut), enkä usko että näin tulee käymään. Sen verran sitä selasin, ja olen siitä lukenut, etten tiedä onko se minun juttuni. Ainakin haastava ja kiinnostava lukukokemus se olisi. 

Sitä on tämä esityskin. Vanhaan Marian sairaalaan on lavastettu/rakennettu STYX-Instituutti. Käytössämme on useita kerroksia ja paljon käytäviä ja potilashuoneita ja muita tiloja. Sinne on viety paljon STYX-Instituutin kamoja ja papereita ja vaikka mitä, sekä lavasteltu muutenkin sopivaa tavaraa. On vaikea tietää onko jotkut paperit ilmoitustauluilla autenttisia Marian sairaalan papereita (esim. Uudenmaan sairaanhoitopiirin pesula-aikatauluja), mutta ei sillä ole lainkaan väliäkään. Osa huoneista ei ole edes kovin sairaalamaisia, vaan on kaikkea muutakin. Videoinstallaatioita, outoja katettuja päivällispöytiä, pirstottuja peilejä. Kellarin labratiloissa pauhaa musiikki täysillä. 

  

Me potilaat haahuamme ympäriinsä, sairaalakaavuissa ja tutkimuslaitteet (lue: mp3-soitin) korvilla. Henkilökunta on tietenkin asiaankuuluvasti sonnustautunut lääkärintakkeihin tai hoitajien uniformuihin. Välillä näemme henkilökunnan välisiä draamoja, joita puretaan tanssin liikkein. Välillä he siirtyvät johonkin tilaan vaihtamaan vaatteitaan ja esiintyvät siviileissä. Näen muutaman intiimin ja koskettavan esityksen. Sattumalta niissä huoneissa olen joko yksin tai kesken performanssin joku muukin tulee sisään. Papereita pöydältä huiskiva lääkäri. Outo nainen esiintymässä katosta roikkuvan hehkulampun kanssa. 

Se tässä on se pointti, että meillä kaikilla on uniikki ja yksilöllinen kokemus. Aloitamme kaikki samasta tilasta, lääkäri kutsuu meidät yksitellen nimeltä vastaanotolle (esilääkityksen olemme saaneet jo ilmoittautuessa sisään), ja antaa sairaalan varusteet ja tutkimusvälineet. Sitten pötkötämme sairaalasängyssä kuuntelemassa tutkimuslaitettamme. Ja siitä alkaa se oma kokemus. Meillä on valintamahdollisuus, riippuen siitä miten haluamme tarinan etenevän. Vaihdan huonetta siirtyen yläkertaan, tiettyyn huoneeseen, ja homma jatkuu. 

Noin seitsemän tutkimushuoneen jälkeen totean että minulta loppuu aika (2 tuntia) jos etenen annettujen vaihtoehtojen mukaan. Koska tutkimuslaitteestahan näkee aina paljonko sen kyseisen huoneen ääniraitaa on jäljellä. Sitten aloin kokemaan yhtä huonetta kerrallaan, kerros kerrallaan. En tiedä miten paljon tarinan juoni ja tekstin kronologisuus kärsi, koska sellaista ei kauheasti alunperinkään ollut. Näin taitaa Neuromaani -kirjassakin olla sama logiikka, eli lukujen lopussa saa tehdä valintoja ja siirtyä valinnan osoittamaan lukuun. Hyppelehtivää, eikä siis kronologista.

Toisaalta en tiedä oliko tarkoituskaan kokea ihan joka huonetta/paikkaa. Teoksen laatu nyt vaan on sellainen, että kaikkea ei voi eikä ehkä kannatakaan koittaa ehtiä "suorittamaan". Kaiketi paras strategia olisi vierailla useamman kerran, ja ottaa jokainen käyntikerta omana elämyksenään. 

Kakkoskerroksessa oli tarjolla tee/kahvibuffet (5€) jossa saattoi huilia. Mulla ainakin oli kuuma (ja monta käveltyä kilometriä jo takana) ja tukala, kun raahasin kassia & takkia mukana. Narikka (en tosin kysynyt olisiko sellaista ollut jossain) olisi ollut tosi hyvä. Marian sairaala on kyllä miljöönä upea (tämä oli ensimmäinen vierailuni sinne koskaan). Kuulin myös ohimennen kun yksi potilas kertoi olleensa siellä ennen töissä - mahtoi olla mielenkiintoista palata näissä merkeissä vanhaan työpaikkaansa.

Paikalla oli myös tosi paljon ulkomaalaisia, eli tutkimuslaitteissa lienee mahdollista valita myös englanti (vaikkakin Juhlaviikkojen sivuilla puhutaan vaan suomesta esityskielenä?). 

Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen kokemus. Ei kuitenkaan ihan täydellinen. Mielestäni esiintyjiä oli aika vähän, tai sitten omat reittini eivät vaan kohdanneet heitä tarpeeksi. Jatkuvasti päässä pidettävät kuulokkeet blokkasi huoneiden omaa äänimaailmaa. Ehkä niitä olisi pitänyt ottaa pois päästä useammin. Ihmismäärä oli muuten sopiva, eli missään paikassa ei tullut tungosta tai potilaspedit loppuneet kesken. Ainoa missä oli ruuhkaa oli aistideprivaatiohuone. Sinne piti jonottaa, ja kun sinne pääsin, niin yksi isohko ulkomaalaisryhmä ei oikein osannut käyttäytyä. Saatuani pari kertaa kipeästi pallosta päähäni päätin poistua. Ei siinä paljon deprivaatiota kerry kun toiset viskelee palloilla :-(

Vastaantulon aulan vessassa ollut lappunen

Voisin tätä suositella kyllä. Mukaan hyvät kävelykengät, kevyesti vaatetta, ei kantamuksia, vesipullo, avoin mieli. Itse kärsin lievästä suorittamismaniasta, joten tämä oli ehkä inasen stressaavaa mulle, koittaa kokea KAIKKI HETI TÄNNE NYT. Ehkä kannattaisi lähteä mukaan rennolla asenteella, että teoksesta ei saa välttämättä sen enempää irti, vaikka juoksisi tukka putkella huoneesta toiseen. Jos olet kaveriporukalla tai pariskuntana liikkeellä, niin tee omat valintasi, irtaudu porukasta ja anna mennä. Jälkikäteen voitte sitten vertailla mitä kukin koki ja millä tavalla.

Neuromaaniin voi osallistua vielä Juhlaviikkojen aikaan 27.8. asti, ja sitten taas Zodiakin toimesta 31.8.-24.9.

Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.

Esityskuvien copyright Valtteri Raekallio
Loput kuvat omia.