Mikä voisi olla ihanampaa kuin neljä puutarhatonttua touhuilemassa omiaan, vuodenaikojen vaihtuessa?Tanssiteatteri Hurjaruuthin syksyn koko perheen tanssiteos Vuodenajat - puutarhatonttujen matkakuvia on aivan hurmaava. Neljä taitavaa tanssijatonttua esittävät Vivaldin Vuuodenaikojen säestyksellä kukin oman soolo-osuutensa. Teatterin uuden taiteellisen johtajan, koreografi Jyrki Karttusen uusin teos on hirveän ihana ja innovatiivinen, ja hurmasi ainakin tämän aikuiskatsojan totaalisesti.
Jollain tavalla näen tämän sisarteoksena Karttusen Keijukaisneuvos Koo -teokselle. Näissä kömpelöissä (mutta ah niin sutjakoissa) tontuissa on jotain samaa kun eri viikonpäiviä personoivissa tyypeissä. Ruskeisiin haalareihin ja harmaisiin pipoihin pukeutunut nelikko yhdistelee tanssiin klovneriaa, miimiä, ja akrobatiaa, slapstick-komediaa unohtamatta. Keväällä aloitetaan ja Mikko Makkonen on hurmaava mummomaisessa kukkatakissaan ja alusvaatteissaan. Tanssissa on breakdancemäisyyttä. Kevät on arvaamaton, yhtäkkiä voi nousta tuulenpuhuri. Mutta perhoset lepattavat, vesi solisee kuin kutsuen hyppimään lätäköissä ja muuttolinnut palaavat. Rakastan sitä miten hienosti valoilla (Anna Pöllänen) ja äänillä (Tuomas Fränti) saadaan loihdittua esimerkiksi se lätäköissä hyppiminen.
Anna Sinkkosen lavastuksen keskiössä on valtava pahvinen kuvakirja, jonka sivuilta pompahtavat eri vuodenaikaelementit, ja vähän muutakin. Miten hieno kirja! Ja muutkin lavastuselementit ovat pahvia taitavasti hyödyntäviä. Sinkkonen vastaa myös pukusuunnittelusta, johon kuuluu kivoja väriläiskiä.
Kesä (Tanja Illukka) saapuu sinisellä kleinbussilla, kuinkas muuten. Kesään toki olennaisesti kuuluu laituri ja aurinko sekä telttailu. Kivasti androgyyni kesä onkii ja käy eeppisen taistelun kalan kanssa (tämä on lapsikatsojista tosi hauskaa). Takanani istunut lapsi henkäisi: "noin pieni kala ja noin iso hässäkkä"! Kalan sukellus katsomoon saa aikaan riemunkiljahduksia.
Myös pyykkinarujumppa possuineen ja käsittämätön jäätelötötteröshow herättävät katsojissa ihastusta. Ihmettelen itsekin vielä esityksen jälkeen miten se tötterötemppu tehtiin? Hienot hidastukset - kuka saa tötterön? Ja vähän jongleeraustakin. Hurmaava kesä!
Tanssijat ovat kyllä taitavia ja moneen taipuvia. Tunnin mittaiseen esitykseen mahtuu myös ihanan yleisötyöntekijä Pauliina Aladinin jutustelutuokio lapsikatsojien kanssa. Oli meitä aikuisiakin kourallinen, siis muitakin kuin päiväkodin työntekijöitä. Ehkä perheet käyvät enemmän viikonloppuisin kuin arkisin klo 10 näytöksissä, koska tämä on kyllä koko perheen esitys. Aikuisillekin varsin viihdyttävää.
Tietenkin syksyyn kuuluu keltainen sadetakki, sydvesti ja kumisaappaat. Syksy (Eero Vesterinen) koittaa saada puusta putoavia lehtiä takaisin. Turhaan. Lehtien heittely yleisölle sai aikaan tilapäisen hysterian ja koko esitys unohtui hetkellisesti. Pahvin monipuolinen käyttö lavastuksessa ja rekvisiitassa on kyllä esimerkkillistä. Syksyn tanssahtelussa on pieni Singing in the Rain -kohtaus ja näen vähän Chaplinin kävelyäkin siellä. Eikä onnistu tanssimuuvien opettaminen, ei.
Talvea taustoittaa hieno kaupunkisilhuetti. Tuuli puhaltaa, tontut ovat kaivaneet lapaset käsiinsä ja heittelevät lumipalloja. Hillitön lumisota robottimaisine liikkeeineen. Talveen kuuluu myös joulu ja yhdestä paketista paljastuukin pieni rengas, joka maagisesti kasvaa suureksi cyr-renkaaksi! Sillä Talvi (Milja Jaskari) taituroi ja yleisö on ihastuksissaan. Mikä hieno päätös monipuoliselle vuodelle!
Vuodenajat on hauska ja juuri sopivan mittainen myös lapsikatsojille. Siinä on paljon iloa ja leikkisyyttä ja kuhunkin vuodenaikaan sopivia juttuja jotka kaikki tunnistavat. Tontut ovat hurmaavia! Ja teoksen visuaalisuus luottaa yksinkertaisuuteen mutta on kertakaikkisen nerokas. Lopun kukka on vielä piste iin päällä. Hurmaannuin! Esitykset jatkuvat ensi keväänä, menkää ja löytäkää sisäinen lapsenne.
Esityskuvien copyright Marko Mäkinen. Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti