Kultainen vasikka / Turun kaupunginteatteri 12.11.2020

Berliiniläistynyt ohjaaja ja teatterimies Mikko Roiha jatkaa edelleen vanhempien suomalaisklassikkonäytelmien uudelleentulkintoja ja eri teatterien kimppatuotantoja. Nyt vuorossa on Maria Jotunin klassikko vuodelta 1918 eli Kultainen vasikka. Jotuni on ajankohtainen juuri tänä vuonna täyttäessään 140 vuotta. Koronan takia tämäkin viivästyi, mutta nyt syksyn ja alkuvuoden aikana esityksen voi nähdä Kuopion, Turun, Jyväskylän, Kotkan ja Kouvolan kaupunginteattereissa sekä vierailulla Tampereen teatterissa. Yhteistyössä on mukana lisäksi Teatteri Eurooppa Neljä sekä Vapaa Teatteri. 

Minusta on hienoa että tehdään tämänkaltaista yhteistyötä: käsin poimitaan sopivat näyttelijät ja muu työryhmä, työstetään esitystä yhdessä Berliinissä ja sitten kierretään kaikkien esiintyjien kotiteattereissa (ja vähän muuallakin). Eli aplodit Mikko Roihalle tästä!

Vaikka näinä päivinä iso osa teatteriesityksistä julistaa olevansa ajankohtaisia ja kuin tehtyjä tähän aikaan (niiden alkuperäisestä kirjoittamisajankohdasta viis) niin Kultainen vasikka on sitä kyllä ihan oikeastikin. Yli 100 vuotta sitten ilmestynyt näytelmä käsittelee rahaa, suhdettamme siihen, ahneutta ja keinottelua. Samalla ruoditaan naisen asema, patriarkaaisen perheyhteisön murros, keskiluokkaisen perheen elämä ja muita ajankohtaisia aiheita. Vaikka mies tuo leivän pöytään nainen ei ole tyytyväinen. Mikä ratkaisuksi?

Vuonna 1918 Helsingissä keinoteltiin, mustan pörssin kauppa rehotti ja ihmiset heittäytyivät rahanhimossaan ihan hulluiksi. Ahlroosin perheen teatraalinen rouva (Ritva Grönberg) intoutuu toden teolla rahan teosta, ja äkkirikastumisen huumassaan muut asiat jäävät jalkoihin. Hänellä on ajatus että ilman rahaa ihmisarvo on olematon. Tyttärensä Eedit (Ella Mustajärvi) haluaisi puolisonsa Jaakon (Markus Ilkka Uolevi) toimivan samoin, mutta tämä ei innostu keinottelusta. Niinpä Eedit karkaa rahan perässä vauraamman miehen tykö. Tämä andywarhol-mäinen kauppaneuvos Somero (Markus Ilkka Uolevi) on hyvin hillitty ja hallittu. Eedit on vähän bimbon oloinen mutta oikeastaan aika laskelmoiva nainen. Järki-ihmisiä, tietää mitä haluaa (ja se on rahaa). Vai olisiko järki-ihminen näin tuulella käypä, joka juuri Jaakon löydettyään liihottaisi eteenpäin rahanhimon sokaisemana. Oikeastaan Eedit on aika inhimillinen hahmo, hän ei halua puutetta ja kurjuutta vaan tahtoo nauttia ja elää. Emmekö me kaikki?

Eeditin sisko Lahja (Saara Jokiaho) sen sijaan vaikuttaa kyyniseltä ja järkevältä, kunnes vähäpuheinen konttoristi Karhu (Joonas Kääriäinen) sekoittaa tämän pään. Karhun ei tarvitse keinotella koska hänellä on hyvä asema konttoristina. Se vetoaa selkeästi Lahjaan. Näiden välinen lataus on käsinkosketeltavaa. Lattiamoppitukkainen isä Herman Ahlroos (Joonas Kääriäinen) ei puhua pukahda ja jää jotenkin perheensä naisväen jalkoihin. Hänet lakaistaan muutenkin sivuun kuin vanha roska. Kun vaimo vaurastuu ja haluaa erota puolisolle ei jää mitään. Sukupuoliroolit kääntyvät mullinmallin ja turhaan rääkyvä isä pyytelee anteeksi. Onko nainen höyrykone ja mies vain juhlalippu laivan perässä?

Koko näyttelijäviisikko on kyllä iskussa; herkullisia roolitöitä!

Kultaisen vasikan naiset tekevät itsestään kylmiä ja julmia, pelaavat miesten säännöillä ja miesten maailmassa. Suhdesotkuja, parinvaihtoa ja kaikkea muutakin pyörittää raha. Rauhan tulo nähdään maailmanloppuna, koska siihen loppuu keinottelu. Osakekeinottelu on riskipeliä, käteen voi jäädä mustapekka ja kaikki vaurastumiset katoavat sen siliän tien. "Kaikki rahan vallan ymmärtävät ja hyväksyvät" toteaa Eedit. 

Kultainen vasikka kysyy myös mitä köyhän naisen moraali maksaa. Ja voiko toista omistaa. 

Roihan lavastus on hyvin pelkistetty; kaikki tapahtuu Honkien olohuoneessa. Ja kuten nykyään taitaa olla trendikästä kodinsisustuksissa, niin Hongillakin: tekstielementti! Home sweet homen sijaan sana KAPITEELI kissan kokoisilla kirjaimilla on heille tärkeää. Siihen kiteytyy kyllä Jotunin teksti hyvin. Kaikki pyörii rahan ympärillä, Kultaisessa vasikassa rakkauskin. Vaan saako rahalla rakkautta? Jaakko Hongan mielestä ei, mutta Eedit-vaimo taitaa olla eri mieltä.

Hieman nauratti myös Amerikka-viittaus "mitä sinä tahdot sen määrää Ameriikka". Vuonna 2020 vielä todempaa.

Taina Sivonen on luonut ajattoman kauniin puvustuksen, jos kohta se vuosisadan alun muoti näkyy ihanasti naisten leningeissä. Ihania vintage-tyylisiä mekkoja. Erityisesti Eeditin keltainen asu on ihana. Lahja on puettu valkoiseen sukupuolettomaan housupukuun ja solmioon, äitinsä kävelykeppeineen ja muhkeine helmineen edustaa nousukasmaista äkkirikastujaa. Moe Mustafan äänisuunnittelu ja taiten valitut musiikit kruunaavat karun yksinkertaisen näyttämökuvan. Musiikki on rytmikästä ja tanssillista, väkisinkin alkaa jalka vipattamaan myös katsomossa.

Vaikka tätä mainostetaan "tanssivaksi komediaksi", niin varsinaista komediaa tämä ei kyllä minusta ole. Huumoria haetaan esimerkiksi överiksi menevässä Alvarin lähtökohtauksessa (aivan huikea rooli Joonas Kääriäiseltä), mutta muuten komediallisuus jää enemmän taustalle, muhimaan ja kuplimaan. Tanssia sen sijaan on, jatkuva liike pitää koko esityksen tiukassa napakassa rytmissä. Ehkä se on tämä maaninen tanssi joka osittain ihmetyttää minua - ennenkuin se imaisee mukaansa. Se jalkojen liike, mihin kädet liittyvät, on hyvin hypnoottista. Kuinka ihmiset kommunikoivat keskenään pelkällä liikkeellä. Roihan mukaan tanssi on hänelle luontainen ilmaisumuoto. Teoksen koreografiat ovat koko työryhmän käsialaa. Toisaalta tämä jatkuva liike on se mikä saattaa jakaa ihmisiä, joitain saattaa häiritä se etteivät näyttelijät pysy paikallaan.

Kiinnostava yksityiskohta esityksessä on sen tekstitys. Suomeksi ja englanniksi. Ei Jotunin kieli niin kauhean vanhanaikaista tai koukeroista ole että suomenkielistä tarvitsisi, mutta silti silmäni hakeutuvat lukemaan niitä kuin vaivihkaa. Välillä joki repliikki jää hieman epäselväksi. Ennenkaikkea tekstitys palvelee kuulo-ongelmien kanssa kamppailevia ja englanninkielinen tekstitys taas mahdollistaa muiden kuin kantasuomalaisten teatterikokemuksen. Hyvä juttu siis.

Onneksi osuin katsomaan näytelmää juuri tänä torstaina, koska tarjolla oli myös teosesittely. Teatterin taiteellisen johtaja Mikko Koukin haastateltavina olivat ohjaaja Mikko Roiha, näyttelijä Markus Ilkka Uolevi ja kotimaisen kirjallisuuden professori Päivi Lappalainen. Oli kiinnostavaa kuulla kun mukaan valittu naisnäyttelijä joutui jäämään kesäisen pyöräonnettomuuden takia pois ja mukaan vaihtui Joonas Kääriäinen. Roiha ei halunnut korvata näyttelijää uudella, ja esittäjän sukupuoli vaihtui, niin muuttui asetelmakin. Hongan perheen palvelija muuttuu Aliinasta Alvariksi, ja siten moni muukin asia esityksessä heittää häränpyllyä. Koko teoksen dynamiikka muuttui. Samalla esityksestä tuli kuin vahingossa myös jonkunlainen queer-poliittinen kannanotto tasa-arvokysymyksiinkin. Mikseipä vuonna 2020 voisi Jaakko Honka heilastella yhtä hyvin miespuolisen palvelijan kanssa? Arvostin tätä, että vaikka esiintyjän sukupuoli vaihtui kesken kaiken, ei itse näytelmää alettu muuttamaan.

Oli myös silmiä avaava havainto se että näytelmän Jaakolla on varaa harrastaa humanistisia juttuja. Hän tienaa ja ansaitsee, siinä missä vaimo Eedit on riippuvainen miehensä tuloista. Naisen oikeus omaan rahaan ja sitä kautta omaan harrastamiseen on tärkeää myös Kultaisessa vasikassa. Sivistys on rahakysymys.

Ja miksi Roiha tekee mielellään klassikoita kuten Jotunia, Wuolijokea, Canthia...? Hän tarvitsee hieman etäisyyttä tekstiin, sen että se on kirjoitettu kauan sitten. Niin hän voi ottaa materiaalia historiasta ja katsoa miten se rimmaa nykyajan kanssa, miten ihminen muuttuu, tai ei muutu. Kuulostaa hyvin loogiselta, ja järkevältäkin. 

Kiinnostava ilta ja erittäin kiinnostava esitys. Roihan Kultainen vasikka oli salakavala, ja vallotti minut hivuttamalla eikä kertalaakista. Se käynnistyi verkkaan, mutta lopulta vei kyllä mukanaan. Oivaltavaa ja tarkkanäköistä teatteria. Roiha kulkee ihan omia polkujaan suomalaisessa teatterikentässä ja hyvä niin. Kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa jos ja kun osuu omalle paikkakunnalle. Ja matkustaa vaikka vähän kauemmaskin katsomaan.

Esityskuvien copyright Moe Mustafa, keskustelun kuva omani.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.