Ja juuri kun esitys alkoi päästä vauhtiin, loikkasi yksi hemmoista toimistosermin yli sen verran vauhdikkaasti, että otsa aukesi! Pidettiin taukoa, kutsuttiin yleisöstä lääkäriä, pohdittiin jatketaanko. Lopulta n. puolen tunnin tauon jälkeen oli Didier Oberlén otsa laastaroitu ja esitystä jatkettiin. Tapaturma taisi kerätä enemmän palstatilaa kun itse esitys... Toki Yle teki jutun ensi-iltapäivän harjoituksista jo.
Koska työntekijät keksivät omaa kivaansa, niin pitää se pomonkin koittaa päästä mukaan. Jos ei muuten niin hohottamalla kännykän kanssa itsekseen. Siinä missä työntekijät kuvaavat temppujaan pomon kyttäyskameralla ja omilla kännyköillään, koittaa pomo pitää omaa karateshow'taan. Pikkuhiljaa pomo otetaan mukaan toimintaan. Ja sitä meinaan piisaa! Nitojista ja muista toimistotarvikkeista saa oivia aseita, vesiautomaatti muodostaa tanssiparin pöytälamppujen avulla ja mappikoteloista ja CD-levyistä saa toimivan androidin. Viimeisen päälle hiotut ääniefektit ja musiikki täydentävät actionleffatunnelmaa. Kummat sähköhäiriöt rätisevät lampuissa ja saluunan liikkuvassa pöydässä läiskitään korttia (post-it laput taipuvat moneksi) liipasinherkkien urbaanien lännensankarien kera. Kerkeämme näkemään elokuvagenrejä laidasta laitaan; scifiä, kungfua, romanssia, ramboilua, viidakkomeininkiä...
Ja sitten! Noin tunti on kulunut, kun herra Oberlén otsa alkaa vuotamaan uudestaan ja esitys keskeytetään kokonaan. Pettyneenä lähden kotiin. Yleisö saa rahat toki takaisin tai vaihtoehtoisesti voi mennä katsomaan esitystä jäljellä olevaan neljään esitykseen. Vakaana aikomuksenani oli tulla lauantaina iltapäivällä uudelleen, mutta siinä vaiheessa flunssa oli äitynyt jo sellaiseksi, että viisi tuntia autossa + esitys olisi liikaa. Harmittaa vallan vietävästi.
Hetkittäin esityksestä tuli mieleen mainion The Office brittisarja, tai ainakin se miten siinäkin tylsistyneet työntekijät keksivät hyödyntää toimistoympäristöään omaksi huvituksekseen. Ja kuten Jussi Tossavainen HS:n jutussaan totesi, niin Monty Python-aspektilta (varsinkin John Cleesen koikkelehtiminen) ei voinut välttyä. Mutta tämä oli kuitenkin tosi uniikki sirkusesitys. Huimia hyppyjä, arjen akrobatiaa ja parkour-tyylistä liikkumista, mutta ei sinällään sellaisia perinteisiä sirkustemppuja. Vaan aivan loistavasti ajoitettuja, hillittömän hauskoja ja hetkittäin aika aivotontakin menoa. Kauheaa meteliä ja mäiskimistä, mutta oudon viihdyttävää. Ajoitus oli kellontarkkaa.
Koko sakilla näytti olevan suojuksia kauluspaitojensa alla, mutta eivät semmoiset toki päävammoilta suojaa. Valtaosa yleisö ei kyllä tainnut esityksessä edes oivaltaa että jotain oikeasti sattui, ennenkuin peli vihellettiin poikki. Kai se näytti kuuluvan esitykseen. Onneksi Oberlé selvisi viidellä tikillä ja torstain lepopäivällä (joka oli kalenterissa jo valmiiksi). Eihän sirkus varmaan liene sen vaarallisempaa kuin urheilu tai muukaan esittävä taide, koska temput harjoitellaan niin hyvin ja huolella. Joskus vaan sattuu työtapaturmia.
Tanskalaisryhmä Kristján Ingimarsson Company on kiertänyt BLAM!:in kanssa maailmalla jo useita vuosia, Tampereellakin kesällä 2014 (silloin vielä ryhmä toimi nimellä Neander). Aikatauluongelmien takia en silloin päässyt katsomaan. Ja nytkin jäi loppuhuipennus näkemättä. Mutta jo tämän tunnin perusteella kyseessä oli huikea spektaakkeli, joka jokaisen kannattaisi pyrkiä katsomaan.
Näitä juttuja ei ehkä kannata kokeilla omassa toimistossa... Tai ehkä sittenkin ihan vähän.
Kuvien copyright Søren Meisner
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti