Punainen viiva / Red Nose Company, Kansallisteatteri 19.1.2017

Näin edellisen kerran Punaisen viivan maaliskuussa 2016, ja se oli kyllä yksi kulttuurivuoteni kohokohtia. Mutta toki kun tilaisuus tarjoutui, niin halusin nähdä sen uudelleenkin. Red Nose Companyn esitys kiertää tänä vuonna Suomea ahkerasti, ja juhlavuosi potkaistiin käyntiin komeissa raameissa Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä kolmen loppuunmyydyn esityksen voimin.

Vajaassa vuodessa esitys on hieman muuntunut ja kehittynyt. Vaikka toki improvisaatiota viljalti hyödyntävä esitys on jokaisella esityskerralla uniikki, niin nyt se oli selkeästi poliittisempi ja kantaaottavampi kuin viime maaliskuussa. Ajassa se oli kiinni viittaamalla niin Bernerin tienkäyttöehdotuksiin kuin Axl Smithin salakuvausoikeudenkäyntiinkin. Kainuun hipsterit Mike ja Zin kummastelivat aluksi miten Ilmari Kianto ei ole koskaan ennen kelvannut Kansallisteatteriin (lienee tosi väite, vaikka hämmentääkin hieman). Teatteripomo Myllyaho oli myös varoitellut miten pienen näyttämön yleisö on hieman hidasta. Tämän kommentin jälkeen väliaplodejakin alkoi tulla ripeämmin ja enemmän. Ja koettiin illan aikana sekin ihme, että Miken paljas takapuoli sai ensimmäistä kertaa väliaplodit!

Mutta eihän Punainen viiva pelkkää takapuolen näyttämistä tai hipsterimeininkiä ole. Vaan oivallinen tulkinta ehkä yhdestä parhaimmista kurjuuden maksimointi -kirjasta koskaan. Kaksi etevää ja multilahjakasta esiintyjää Mike (Tuukka Vasama) ja Zin (Timo Ruuskanen) vetävät reilussa parissa tunnissa koko kirjan tapahtumat läpi, loihtien kaikki henkilöt ja eläimetkin eloon. Lisäksi kuulemme paljon faktatietoa itse Ilmari Kiannosta ja paljon klassikkobiisejä. Esityksessä kaikki on limittäin ja lomittain, mutta hyvin yhteen soljuvasti. Punainen viiva on kokonaisvaltainen elämys, mikä viihdyttää ja herättää myös ajatuksia. Monet kirjan teemoista (1900-luvun alun köyhälistön kurjuus ja äänioikeuden saaminen) ovat yllättävän ajankohtaisia taas tänäkin päivänä.

Loppukiitoksissa ohjaaja Otso Kautto, valosuunnittelija Roy Boswell, Mike, Zin ja tuottaja Niina Bergius

Näin toisella kertaa sisäistin myös paremmin miten hyvin soitetut biisit istuvat käsiteltävään kohtaan tai aiheeseen lyriikoiltaan. Hatunnosto siis siitäkin. Aika monet aplodit klovniherrat saivat, ihan ansaitustikin! Eeppinen kursailukohtaus oli juurikin niin eeppinen kun muistinkin. Ja muitakin ihanan karmaisevia kohtia (esim. äänestys narunvedoista, jolla onkin kauaskantoiset seuraukset). Ja Kuppari-Kaisa! Suomi Neito synnytystuskissa!

Esityksen jälkeen oli Lavaklubilla Suomi100-kiertueen käynnistystilaisuus eli esityksen jatkot. Klovni nimeltä Hannibal toivotteli meidät tervetulleiksi ja kertoi illan kulusta. Ensiksi pääsimme kuulemaan paneelikeskustelua aiheesta Punainen viiva. Paneelin jäseninä teatterin monitoimimiehet Mika Myllyaho ja Otso Kautto (Punaisen viivan ohjaaja) sekä presidentti Tarja Halonen ja puheenjohtajana toimi teatterin monitoiminainen Tanjalotta Räikkä. Kiinnostavia ensikohtaamisia oli, koulun pakkolukemisesta alkaen.

  

Paneelin lopuksi Mike ja Zin ojensivat presidentti Haloselle oman punaisen nenän! Kuulimme myös kaksi kappaletta Mike & Zin duon esittämänä (varsinkin U2:n Desire Eino Leinon sanoituksilla oli hieno) ja sen jälkeen päästettiin Quo Vadis Poetry Band irti. Siinä vaiheessa kello oli jo sen verran, että piti lähteä Espoon bussia kohtia ja vanhempien luo yöksi. Kiinnostavia keskusteluja illan mittaan ehdin käydä, kiitos kaikille niistä!

  

Tuukka Vasama oli myös radion kulttuuriohjelma Kultakuumeen vieraana 11.1.2017.

Allekirjoittanutkin pääsi Zinin ja Miken kanssa kuvaan!

Lämmin kiitos Red Nose Company kutsusta!
Kuvat otin itse.