Tunnustan heti: Mark Rylance oli se syy miksi riemusta kiljuen varasin tähän näytelmään lipun heti kun ne tulivat myyntiin. Muuten en tiedä olisiko pilkkimisaiheinen amerikkalaiskomedia houkutellut minua Harold Pinter Theatreen. Kuulosti aika absurdilta. Ja täytyy tunnustaa; nyt sen nähtyäni en ihan ymmärrä miten se on ollut niin iso hitti jenkeissä viime talvena. Esityskautta piti siellä ihan jatkaa... Olkoonkin että Off-Broadwayllä, mutta Lontoossa ainakaan katsomot eivät ole tainneet täyttyä samaan malliin. Ainakin mun keskiviikkoillan esityksessä oli runsaasti tilaa ja siirryinkin parvellani hieman paremmalle paikalle kun ei kerran siellä ollut paljoa tunkua.
Periaatteessahan Nice Fish oli ihan kelpo esitys. Episodimainen näytelmä pilkkimisestä :-) Mark Rylance on käsikirjoittanut tämän yhdessä arvostamansa runoilijan Louis Jenkinsin kanssa, pohjaten myös osin omiin nuoruuskokemuksiinsa. Rylancehän asui ikävuodet 2-18 Amerikassa. Rylancen vaimo Claire van Kampen vastasi ohjauksesta (ja myös musiikista, joka on sellaista hilipatihippaa haitarimusiikkia monessa kohtaa). Puolitoista tuntia (ilman väliaikaa) katselen ukkojen höpinöitä jäällä, enimmäkseen pilkkihaalareissa ja talvitamineissa. Siinä he jutustavat, juovat kaljaa, pohtivat elämän suuria ja pieniä kysymyksiä. Välillä jäällä piipahtaa kalastustarkastajaa tai muita hiippareita. Pienessä mökissä asuu nainen (jota välillä esitetään nukella) ja tämäkin käy jäällä hetkittäin. On atrainkalastajaa ja entistä posteljoonia, kaikenlaisia outoja otuksia ketkä käyvät kertomassa elämäntarinaansa tai lausumassa runoja.
Rylancen esittämä Ron ja Jim Lichtscheidelin Erik ovat ne päähenkilöt. Siinä missä Erik suhtautuu pilkkimiseen hartaudella (ehkä ruotsalaisista sukujuuristaan johtuen), kokeillen erilaisia vekottimia, syöttejä ja vimpaimia, niin Ron vetää kaljaa, tiputtaa kännykkänsä pilkkireikään, tekee lumienkeleitä ja pölhöilee muutenkin omiaan. Käypä välillä lavan ulkopuolella kuuntelemassa autossa Iron Maidenin Invaders-biisiä karkoittaen siten kuulemma kaikki kalat. Välillä vedetään tekopalmun alla drinkkejä saunan jälkeen.
Olihan tässä paljon kaikkea hauskoja vitsejä, mutta varsinainen juoni puuttui. Tai olihan se: kaksi tyyppiä pilkkii ja kertoo juttuja. Esimerkiksi vaikka miten ihminen on tehty lähinnä vedestä, joten siksi pohjoisessa asuvilla on "solid feeling" (koska kaikki se vesi jäätyy). Tai vitsi ruotsalaisesta tytöstä, jolla oli tiukka oranssi t-paita, missä luki Florida. "Naturally I thought citrus fruits". Rylance jatkaa myös legendaarisia lavasyömisiään. Siinä missä hän Jerusalem -näytelmässä veti raakoja kananmunia krapularyypyn mukana, niin nyt meni majoneesia suoraan suuhun, sinappi/makkaraleivän seuraksi. Näytelmän lopuksi ajelehditaan jäälautalla ja kuoriudutaan pilkkivermeistäkin. Sen alla on puvut. Yhtäkkiä Rylance on naisten yöpaidassa. Loppua kohti meno käy niin absurdiksi, että se äskeinen seesteinen pilkkimistarina on jo kuin eri näytelmästä.
Mutta nukketeatterikohtaukset ja pienoismallisysteemit oli tehty hienosti, siitä iso plussa. Pidin myös simppelistä lavastuksesta ja värikkäästä, mutta maanläheisestä puvustuksesta.
En ole pilkkimistä koskaan ajatellut sen tarkemmin, mutta tottakai sitä harjoitetaan myös Pohjois-Amerikassa, Suurten järvien alueella lähinnä. Jonne sen veivät skandinaaviset siirtolaiset, tietenkin. En tiedä kauheasti suomalaistenkaan pilkkimisvälineistä (kerran tai pari olen lapsena ollut mukana pilkkimässä), mutta amerikkalaisten kapistuksista vielä vähemmän. Mutta nytpä tiedän! Näemmä moottorikäyttöisiä kairoja on olemassa (googlen mukaan yleisiä myös Suomessa). Mutta käytetäänkö täällä sellaisia pieniä pilkkitelineitä, että voi onkia useasta reiästä yhtä aikaa, eikä tarvii pidellä niitä vapoja. No, näytelmässä käytettiin. Ja pilkkitelttaa. Ja on tässä propaanilämmitteinen saunakin. Mystisin asia oli kuitenkin muovinen tötterö, joka asetetaan pilkkireiän päälle, ettei sinne putoa pimeässä.
Oma alkuperäinen paikkani, siirryin sitten keskemmälle
Ja määhän palvon Mark Rylancea; ihan sama mitä se näyttelee. Nytkin se mumisi omaan lakoniseen tyyliinsä ja oli todella hämärä tyyppi. Mutta silti niin symppis ja kaikin puolin ihku. Helkatti miten joku voi näytellä niin pienieleisesti ja kauniisti, mutta silti välittää niin paljon tunteita! Ei tämä varmaan hänen parhain teatteriroolinsa ikinä koskaan ole, eikä jää historiankirjoihin minään superhienona tulkintana, mutta se oli jumankauta Mark Rylance! Juuri reilua viikkoa aiemmin Sir-liitteen nimensä eteen saanut heppu! Mies jossa joka tuuma on laatuluokkaa A.
Oli myös aivan ihastuttavaa nähdä herra esityksen jälkeen (edellisestä kerrasta on hieman vajaat 2 vuotta) ja onnitella suht tuoretta Sir:iä. Vaatimattomaan tapaan mies vaan hymisi ja kiitteli. Mutta ei se edelleenkään ole mikään Tähti, koska meitä oli stage doorilla tasan 2 ammattilaista nimmarinmetsästäjää ja kolmen parikymppisen nuoren seurue. No, sillon viimeksi meitä oli kaverini ja minä, eli onhan se suosio selkeesti kasvanut :-D
b
Turisti stage doorilla (oli ihan riivatun kylmä!)
Parempiakin näytelmiä olen kyllä nähnyt, mutta oli tässäkin oma viehätyksensä. Kiehtovana markkinointikikkana oli se, että joka päivä jaeataan 4 ilmaista lippua jos ilmestyy lippukassalle pukeutuneena kalaksi tai kalastajaksi. Näin Twitterissä muutamia tosi hauskoja kuvia ihmisten puvuista. Ja sitäpaitsi, kannattaa lukea kritiikkejä tästä, meinaan kalastusaiheisia sanaleikkejä on yllättävän paljon.
Esityksen kuvien copyright Teddy Wolff
muut kuvat omia tai jonkun satunnaisen ihmisen ottamia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti