Mummun saappaassa soi fox on pienimuotoinen tarina yhden perheen arjesta. Näemme heidän olohuoneensa, missä lomautettu isä istuu päivät pitkät nojatuolissa, telkkaria katsoen. Kahdeksanvuotias Tarmo-poika leikkii ahkerasti kaverinsa kanssa ulkona ja teini-ikäinen Janita kapinoi poikaystävä-Jonin kanssa. Vanhemmilla ei tunnu oikein olevan minkäänlaista otetta lapsiinsa, eikä todellisuudentajuakaan. Muistelevat vaan omia nuoruuksiaan, eivätkä oivalla että maailma on muuttunut. "Aina ollaan oltu saatavilla" - no just joo! Niin, paikallahan voi olla muttei läsnä. Muksut puuhastavat omiaan. Miehen äidin 80-vuotispäivät ovat lähestymässä ja lahjakin pitäisi hankkia. Pikkuhiljaa tästä edetään ja kaikenlaisia totuuksia putkahtelee päivänvaloon.
Tekisi mieli ottaa kumpaakin vanhempaa kraivelista kiinni ja vähän ravistaa! Avatkaa silmänne ja korvanne pahvit, ja katsokaa ympärillenne! Miten tämmöisiä vanhempia voikaan olla, ja silti niitä vaan on, ihan oikeassakin elämässä. Onko ne tyhmiä, kouluttamattomia, naiiveja vai välinpitämättömiä? Puhuvat kyllä paljon, mutta eivät ymmärrä kysyä oikeita kysymyksiä tai ymmärtää vastauksia. Periaatteessa ovat läsnä toistensa elämissä, mutta silti kaukana kuin ex-planeetta Pluto. Tässä ei nyt kohtaa eri todellisuudet...
Oli hyvin vaikea pysyä katsomossa hiljaa kun teki mieli itse loikata näyttämölle ravistamaan tyyppejä, varsinkin perheen isää. Asiat alkavat purkautumaan, kun Tarmon opettaja ja myöhemmin poliisi poikkeavat paikalla. "Herää vaan kysymys missä tämmösiä Joneja kasvaa" kysyy isä. No niin todellakin herää!
Roolitus on nappisuoritus ohjaaja Anna-Maria Klintrupilta. Antti Jaakola on tyrmäävän välinpitämätön isä, joka kuitenkin luulee olevansa hyvä vanhempi ja mukana lastenkin elämässä. Katja Peacock on ehkä vielä enemmän vieraantunut kaikesta, koska hän käy töissä. Isä sentään notkuu kaiket päivät kotona. Maija Siljander on heviä kuuntelevan teinityttären roolissa hyvin uskottava, ja myös poliisina. Timo Ruuskanen tekee myös loistavan kaksoisroolin - hieman varhaiskypsänä Hamletia siteeraavana koulupoikana, ja tämän työpaikkakiusattuna opettajana. Opettajan romahduskohtaus perheen sohvalla on upea.
Kaiken kaikkiaan tosi kiva pieni suuri näytelmä. Pariin tuntii saatiin mahdutettua monta isoa tunnetta ja monta tärkeää asiaa. Tämä on juuri sellainen haikeankirpaiseva tarina, millaisen kirjoittamisessa Sirkku Peltola on ehkäpä Suomen paras.
Kiitos ja onnea 70-vuotias Riihimäen teatteri!
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Aki Loponen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti