Jotenkin kun näki saman koreografin useampia teoksia samaan syssyyn, niin pystyi hahmottamaan samankaltaisuuksia näissä. Jopa minun maallikon silmäni näkivät samoja juttuja monessa. Osittain siihen vaikuttaa myös Kasperi Laineen säveltämä musiikki, mitä kuultiin liki kaikissa.
Sellainen primitiivinen kauneus voisi olla se yhdistävä tekijä näille teoksille. Salla Eerola tanssi upeasti ensimmäisessä eli Suo tihkua vihreä tammi -teoksesta nähdyssä osiossa. Sen ensi-esitys oli jo 2003 Kansallisbaletissa. Kaira (vuodelta 2006) muistutti kamppailulajista. Pari (Pekka Louhio ja Heidi Lehtoranta) ottelevat keskenään... Musiikki on hypnoottisen jumputtavaa.
Romeo ja Julia (2012) käyttää tuttua Prokofjevin musiikkia, mutta Kasperi Laine on tähän lisännyt omat mausteensa. Mielenkiintoinen miksaus! Natasha Lommilla on upea punainen mekko ja koko tulkinta on todella väkevä. Jouka Valkama Romeona, aah! Ehkä yksi suosikeistani illan esityksissä oli And the line begins to blur (2009). Kahdeksan tanssijan voimin mentiin, joukossa yksi ehdoton suosikkini eli Atte Kilpinen. Tämäkin oli jotenkin hypnoottista; Laineen musiikki tuntui hetkittäin jopa piinaavan vainoavalta.
Sokea mieli (2011) johdatti kuuden tanssijan voimin jonnekin, en tiedä minne. Kävelymäisiä kohtia, ryhmänä, pareittain. Teki mieli sulkea silmät ja vaipua transsiin. Jokaisella oli omanlaisensa vaatteet. Vielä ennen väliaikaa Heidi Lehtoranta tanssi meille osan teoksesta Transient horizon (2011). Tässä ei ollut mitään pehmeää, vaan lujaa, kovaa ja jyrkkää.
Väliajan jälkeen illan pääteos ei SEE / OBEY. Kasperi Laineen musiikki on hyvin minimalistista, ambient-henkistä. Katsomme kahdelta isolta skriiniltä videoita, jossa tapahtuu mitä oudoimpia kohtauksia. On shakkia pelaava ja sen jälkeen taisteleva pariskunta, valkoisessa huoneessa. On hidastettuja absurdeja tapahtumia mitä näkyy auton ikkunasta. Välillä kuulemme puhetta, mieleen jää kaikumaan "kuolema tulee ennen lopputekstejä". Kun tanssi (Sanni Giordani, Misa Lommi, Natasha Lommi) alkaa, niin outo puhe ja kilkattava musiikki jatkuu, kummallista dialogia niiden välillä.
Erika Turusen todella kauniit ja persoonalliset puvut hurmasivat. Mietin millaista niissä on tanssia (juu en osaa kuin häthätää valssia). Esitysten välissä katsoimme Jouka Valkaman ohjaamia videoklippejä, joista jotkut olivat hauskoja, toiset taas absurdeja. Pieniä välähdyksiä tanssin maailmaan. Oli tosi kiva katsella tanssijoiden hauskimpia tai mieleenpainuvimpia muistoja näiden 15 vuoden ajalta.
Hienoja teoksia kyllä, ja kokonaisuutena olin näkemääni enemmän kuin tyytyväinen. Silti hetkittäin mietin onko vika minussa vai missä (no minussa tietenkin), etten ymmärrä. Perinteisempää tanssia kuten balettia, on niin paljon helpompi ymmärtää kuin nykytanssia. Mutta ei se auta kun opiskella ja oppia lisää. Ja ei sitä kaikkea tarvitse puhki analysoidakaan, vaan heittäytyä mukaan ja antaa virran viedä!
Kiitos Susanna Leinonen Company - ja onnea seuraavillekin viidelletoista vuodelle!
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Heikki Tuuli
ylempi kuva; Suo tihkua vihreä tammi, alempi kuva; SEE/OBEY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti