Talle kävi katsomassa muutama viikko sitten, ja hänen kirjoituksensa esityksestä sai mut itkemään. Joten oli odotettavissa että esityksestäkään ei selvitä kuivin silmin. Ja niinhän se oli. Tämä monologi sai mut niin nauramaan vatsaa pidellen kuin liikuttumaankin. Raivo, kiukku, viha ja surukin vaihtuivat tiuhaan tahtiin omassa päässäni. Ja suuri ilo siitä että tämmöinen esitys on nähnyt päivänvalon, ja että mulla oli mahdollisuus se nähdä.
Noin puolessatoista tunnissa Raisa Omaheimo kertoo kuvin ja sanoin (ja videoin ja äänin, kiitos ääni- ja videosuunnittelusta Tomi Flycktille) millaista on elää tässä yhteiskunnassa ja tänä päivänä jos ei mahdu "normaaleihin" painonormeihin. Teos oli siis riipaisevan henkilökohtainen. Vaikken itse ihan *kamalan* lihava ole, mutta melkein aina ollut painoindeksiltä normaalin yli kuiteskin. Silti moni juttu esityksessä osui ja upposi. Ja moni (niin pyöreämpi kuin normaalipainoinenkin katsoja) pyyhki silmiään lopuksi. Tälle esitykselle on ihan selkeästi sosiaalista tilausta tässä yhteiskunnassa, mikä on niin ulkonäkökeskeinen. Siis yhteiskunnassa, missä lihavuus on milteipä rikos.
Läski ei voi juoda kolajuomaa kadulla. Läski ei voi mennä lääkäriin oli vika ja vaiva mikä hyvänsä. Esityksen alkupuoli on kevyttä läppää läskiydestä ja katsovat ulvovat naurusta. Sukkahousuista puhuttaessakin vielä on hauskaa (ne eivät muuten ihan oikeasti ole mitään "ikuisuuksiin venyvää taika-ainetta"). Mutta kun Omaheimo kertoo kevyen housupuvun shoppailumatkastaan, niin alkaa katsojien hymy hyytyä. Käytännön ongelmia mihin eivät hoikat/normaalipainoiset tai edes pikkaisen pyöreät tule törmänneeksi, saatikka edes ajatelleeksi.
Paljon Omaheimo pohtii ihmisten suhdetta ruokaan, vartaloon, itseensä. Ja miten painomania on uskontokultti. Painonvartijat-kokouksesta... (minäkin kävin joskus, varmaan yli 10 kg hoikempana!), miten tutulta kuulostaa. Ja ne kaikki lapsuuden/nuoruudenkuvat, missä mukana Omaheimo sekä esityksen dramaturgi/ohjaaja Elina Kilkku. Kuinka "lihavia" muka silloin oltiin - herranjee! Päiväkirjaotteita (taas iskee omat muistot mieleen, miten sitä 12-13-vuotiaana murehti omaa lihavuuttaan, ja silloin olin ainakin ihan hoikimmillani). Ja kuinka se laihduttamisen malli tulee kotoa, missä äiti laihduttaa, aina. Niinpä.
Se niin totta on että oma keho on AINA vääränlainen, oli sitä minkänäköinen hyvänsä. Eikä nyt pelkästään lihavuus/laihuus-akseli, vaan jollain on vääränkokoiset rinnat, iso nenä, rumat allit, jenkkakahvat, on liian pitkä... ulkonäkökomplekseja on joka lähtöön, ja kukaan ei ole sopiva. Kyllä minä (kuten Omaheimokin) syytän pitkälti yhteiskuntaa ja sen vallitsemia normeja. En tiedä minkä verran miehillä on ulkonäkökomplekseja, mutta onko yhtään naista joka olisi sinut itsensä kanssa? Pitäisi oppia olemaan armollisempi itselleen.
Omaheimokin lopulta hakee apua, syömishäiriöön. Mutta kun vain teineillä saisi olla syömishäiriöitä! Ei aikuisella ihmisellä.
Läskeistä puhutaan, voi että niistä puhutaan, mutta läski ei puhu. Ennenkuin nyt! Välillä tulee kevyempää asiaa taas, läskien asemasta elokuvissa (missä ne lähes aina joko huvittavat tai ovat pahiksia) ja teatterissa (missä läskejä ei oikeastaan edes ole, esimerkkeinä Romeo ja Läski-Julia... ja Medea, Lokki, Macbeth). Välillä saamme karaoke-version Leevi and the Leavingsin biisistä Sopivasti lihava, ja kuulemme eri asioista mihin Omaheimo ei ole mahtunut. Ja entäs kuntosalin tarjous! Ja nettideittailun "riemut"! Seksinukkeja saa haluamilla tukanvärillä ja mitoilla, osassa on vielä moottoroitu anuskin!
Läski sai jonkun verran mediahuomiota ja kaikki näytökset ovat keväältä loppuunmyytyjä, lisänäytöksetkin. Nopeimmille on tarjolla elokuussa vielä 3 kertaa. Yle muuten kanssa huomioi - hienoa. Ja niin, kyllä tämä sen K15 -luokituksen ihan hyvin ansaitsee.
Lopussa kun Omaheimo tanssii mustissaan ja mustassa tutussa, Joutsenlampea, niin itkettää niin hirmusti ettei ole tosikaan. Käsiohjelman "täydellisessä maailmassa" koskettaa ja loppuu sanoihin: "Täydellisessä maailmassa minä olisin itseni mitta. Ja peilissä näkyisin minä. Ei muuta. Minä itse. Oikean kokoisena. Juuri sopivana."
Miljoonat kiitokset Raisa Omaheimo, ja Elina Kilkku. Tämä kosketti syvältä.
Annan esitykselle mehukkaan ja pyöreän ja herkullisen persikan.
Kuvien copyright Kari Hakli
Teatteri Takomon kuva oma.
Tämä on kyllä sellainen kappale, joka olisi pakko nähdä.
VastaaPoistaEhdottomasti. Tosin syksyn lisänäytöksetkin lienevät jo loppuunmyytyjä.
VastaaPoistaEhdottomasti. Tosin syksyn lisänäytöksetkin lienevät jo loppuunmyytyjä.
VastaaPoista