Jumala / Espoonlahden teatteri 14.2.2016

Nyt oli muuten niin hämmentävä esitys, ettei tämmöinen tavallinen katsoja osaa sanoa yhtään mitään! Espoonlahden Teatteri oli tarttunut Antti Wuokon ohjauksessa Woody Allenin näytelmään Jumala. Tässä on monia eri aikatasoja ja monia tasoja muutenkin, ja reiluun tuntiin saadaan ympättyä kauhea liuta ihmisiä ja tapahtumia. Näytelmä näytelmässä tuntuu olevan jotenkin päivän sana, sillä näitä on nyt tänä keväänä esillä monta.

Näytelmäkirjailija Diabetes (Antti Etholén) kamppailee luomisen tuskan kanssa. Esitys olisi muuten viittä vaille valmis, mutta loppuratkaisu antaa odottaa itseään. Ateenan draamafestivaalit odottaisi ihan just, mutta kun loppu puuttuu! Virkaheitto näyttelijä Hepatitis (Esa Paukku) ei tarjoa mitään apua. Eikä auta vaikka soitetaan itselleen Woody Allenille, "onko se näytelmä menossa jossain" vastaa tämä. Lupaa kuitenkin tulla paikalle. Sitten tadaa: Trikinosis (Minnamarja Jumppanen) ja Bursitis (Joanna Jacobsson) tuovat Deus Ex Machinan (kirjoituskone hienoissa kärryissä), jonka avulla itse Zeus voisi laskeutua taivaasta ja pelastaa lopun. Välillä Diabetes käy lavalla kertomassa katsojille, että kaikki tyypit ovat fiktiivisiä. Mekin. Siis katsojat.

Hepatitis ja Diabetes koittavat kirjoittaa loppua näytelmälle

Yleisöstä aika moni onkin näytelmän hahmoja, ja tulevat ikäänkuin tempaistuksi mukaan esitykseen. Mm. Doris, tuo Kannelmäen lahja teatterimaailmalle. Näytelmään on eksynyt myös Blanche du Bois (Inka Ristola) (Tennessee Williamsin näytelmästä Kissa kuumalla katolla), joka haluaisi esiintyä jossain toisessa näytelmässä. Näemme myös rantasalmelaispariskunnan, jotka pelastavat orjan. Orjalla olisi mahdollisuus vapautua, mikäli tämä toimittaa viestin kuningas Oidipukselle (Kari Hilvenius). Mutta niinkuin usein viestintuojalle käy: loppu on ohrainen mikäli viesti ei miellytäkään. Tässä on mukana myös eräs rouva mitä puukotettiin ja akateeminen kuivakka tutkijanainen ja ties vaikka ketä.

Sekava tämä on kuin mikä, mutta silti ihan viihdyttävä. Tässä heilutaan niin kreikkalaishenkisesti lakanoissa kuin moderneissa vaatteissakin. Tässä pohditaan paljon myös miten näytelmässä tulee olla alku, keskikohta ja loppu. No, onhan sitä tässäkin, vaikka loppu onkin hieman... yllättävä. Välillä tuli mieleen Matrix-elokuvat, että onko meistä kukaan oikeasti olemassa, ja onko katsomon ihmisetkään todellisia. Ja onko jumalaa. Onko näytelmäkirjailija vain luonut kaiken omassa päässään?

Sekavuutta lisää myös käsiohjelmaan lipsahtanut pieni virhe eli Diabeteksen ja Hepatitiksen esittäjät ovat vaihtaneet paikkaa. Onneksi on tarkkasilmäisiä lukijoita (kiitos Linnea!).

En ole koskaan ollut mikään Woody Allen-fani, ja tämäkin olisi varmaan jäänyt näkemättä ellei kaverini Linnea olisi houkutellut Espoon perukoille. Matinkylän monitoimitaloa oli haasteellista löytää eikä paikka muutenkaan mikään yleisöystävällisin ollut. Mutta kiva kuitenkin kun kävin katsomassa, sillä on varsin tervettä käydä katsomassa innostuneita harrastajanäyttelijäproduktioita välillä. Vaikka itse näytelmässä ei ehkä olisi päätä eikä häntää. Esityksiä on 12.4. asti, eli vielä ehtii mukaan!

Ai niin, melkein unohtui antaa esitykselle hedelmä/vihannes/marja. Annan retiisin! Kirpakka, maistuva, pieni ja pyöreä. Tai pitkulainen ja makea. Tai kaksivärinen. Lajikkeita piisaa.


Kuvan copyright Hannu Hurme
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.