Kaj Korkea-ahon muutaman vuoden takainen romaani Punainen huone odottaa lukemistaan hyllyssäni. Mutta nyt sitten tuli nähtyä dramatisointi ennen kirjan lukua, käyhän se näinkin päin. Röda rummet päättää ohjaaja Milja Sarkolan trilogian maukkaasti. Bolla sai ensi-iltansa 2021, Minä valitsin sinut 2022 ja nyt sitten tämä. Yhteinen nimittäjä kaikille on HLBTQ+-yhteisön kuvaaminen kotimaisten tuoreiden romaanien kautta, tai siis niistä tehtyjen dramatisointien. Vallan onnistuneita esityksiä kaikki, eli hatunnosto kaikille asianosaisille.
Tapahtumat alkavat kun nuori Kaj Erik (Mikko Kauppila) laittaa puoliksi vitsillä orkesterikaverinsa yllyttämänä asunnonetsintäilmoituksen lehteen. Takana on väkivaltainen parisuhde HIV-positiivisen miehen kanssa ja asumisjakso Berliinissä. Vastineeksi asunnosta hän lupaa kirjoittaa kirjan. Vanhempi varakas herra Aimo Kangas (Riko Eklundh) vastaa ilmoitukseen ja tarjoaa asuntoa Ullanlinnasta. Miehet tapaavat, keskustelevat, tutustuvat. Päästään sopimukseen ja alkaa muistelmien läpikäyminen. Aimo haluaa kirjoituttaa Strindbergin romaanin Röda rummet, mutta Helsingistä. Pikkuhiljaa varakkaan suomenruotsalaisen herran salaisuudet paljastuvat, jolloin kirjailijanuorukainen alkaa perääntyä diilistä, vaikka asuntohan on ihana. Epävakaa jääkiekkoilija Emmanuel (Alexander Wendelin) toimii vanhemman miehen assistenttina, autokuskina sekä hoitelee S/M tarpeetkin.
Röda rummet on intensiivinen näytelmä, monellakin tapaa. Näyttelijät, erityisesti Kauppila ja Eklundh, ovat huikean hyviä ja uskottavia. Miesten keskinäinen kemia on hienoa katsottavaa. Eklundh hurmasi minut viimeksi ÅST:n Draculan nimiroolissa, ja jotain samaa hienostuneisuutta ja pinnan alla kuplivaa vaarallisuutta tässäkin roolissa on. Kauppila teki suuren vaikutuksen jo opiskeluaikoinaan ja jatkaa tässä taas tarkkanäköistä ja vahvasti läsnäolevaa tyyliään. Kahden eri-ikäisen ja eri tavoilla karismaattisten miesten kohtaaminen lavalla on nautinto meille katsomossa istuville.
Musiikki ja kirjallisuus ovat myös vahvasti läsnä, ja yleensäkin kulttuuri ja sivistys. Sormenpäitään myöten hienostuneen Aimon taustalla kummittelee pitkäaikainen (ja katasrofiksi muuttunut) suhde Uskon kanssa ja Helsingin nahkahomopiirit. Ja sitten on Neitsytpolun asunnon merkitys punaisine huoneineen tässä kaikessa.
Röda rummet on näytelmä valtapeleistä, alistamisesta, ja vallasta ylipäätään. Kontrollista ja siitä luopumisesta. Näytelmä syntisestä ja salatusta Helsingistä, jonka pimeillä kaduilla ja kujilla on aina tapahtunut enemmän kuin valtaväestö on tiennyt. Paljon puhetta, keskustelua taiteesta ja homoseksuaalisuuden historiasta. Aimo muistelee elämäänsä, halauksen merkitystä ja alistumisen teema alkaa jo lapsuudesta. Paalinaruilla sitomisesta se alkoi, löytöretki omaan seksuaalisuuteen. Seksi, varsinkaan S/M seksi, ei ole mitään ihmeellistä tai tirkisteltävää. Aimolle se on ollut luonnollista ja normaalia, eikä siitä tässä näytelmässäkään tehdä mitään elämää suurempaa numeroa. Lähinnä asia nousee esiin puheissa, ja yhdessä kohtauksessa. Joka kieltämättä voi olla rankka joillekin katsojille.
Helsinki valoineen ja varjoineen herää eloon myös ohikulkijoiden, naapurien ja kiinteistönvälittäjien hahmoissa. Erityisesti Joachim Wigeliuksen viilipyttymäinen hienostoravintolan tarjoilija ja Aino Sepon eläinkuoseihin pukeutunut kiinteistövälittäjä ovat mainioita tyyppejä.
Alkuperäistekstin on dramatisoinut Tuomas Timonen Sarkolan käännöksestä. Kieli on aika autenttisen suomenruotsalaista, eli väliin on ripoteltu sopivasti suomeakin. Milja Sarkolan ohjaus on tarkkanäköistä ja tilaa-antavaa, kuten aina. K. Rasila on lavastanut mustavalkoisen, metallisilla verkko-ovilla ja loisteputkilla pelaavan maailman, aika kalsean ja kolkon. Siihen sopii Pekka Pitkäsen kylmät loisteputkivalot ja videosuunnittelu. Valoilla luodaan hienosti tunnelmaa ja Aleksi Sauran klassiseen musiikkin nojaava äänimaisema täydentää tätä. Tunnelma on hetkittäin ahdistavakin.
Samu-Jussi Koski vastaa pukusuunnittelusta ja se tarjoaakin hienoja visuaalisia elämyksiä. Erityisesti Kaj Erikin muusikkoystävä Lotta (Minna Gråhn) pukeutuu upeisiin trendiluomuksiin, mutta eivät ne muutkaan kirppislöytöihin ole vaatetettu. Kaj Erikillä on monenlaista asua ja kuosia, ja aina tyylikästä.
Ehdottomasti tämän halusin nähdä syksyn näytelmäkattauksesta. Röda rummet tarjoilee kauniin ja vahvan esityskokemuksen sekä ajattelemisen aihetta. Monella tasolla upea näytelmä, ja pituuskaan ei haittaa koska esitys tempaisee sisäänsä niin tiiviisti.
Esityskuvien copyright Ilkka Saastamoinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti