Sirkku Peltolan kirjoittama Suomen hevonen on kyllä yksi nykynäytelmäkirjallisuuden klassikoista, siitä ei ole epäilystäkään. On siis mainiota että se nähdään nyt myös Pyynikin kesäteatterissa, kierrettyään varmaan Suomen kaikki isommat ja pienemmät kesäteatteripaikat vuosien ajan. Ja vieläpä niin että Peltola itse ohjaa. Viime vuosina Pyynikillä on nähty aika vaihtelevantasoisia juttuja, joten nyt luvassa mainio teksti.
Vaikka näytelmä on kirjoitettu jo vuonna 2001, niin yllättävän ajankohtainen se on vieläkin, siis suurilta teemoiltaan. EU-liittymiset ja markka-ajat on toki ohitettu, mutta noin niinkuin pääpiirteittäin; kyllä hyvä teksti koskettaa ja liikuttaa aina. Tämä on siitä ovela näytelmä että katsoja siirtyy itkusta nauruun ja takaisin aika soljuvasti. Kimurantit perhesuhteet sovitettuna yhteiskunnalliseen kritiikkiin on Peltolan tavaramerkki.
Näin tämän Tampereen työväen teatterissa 2005, ja on riemastuttavaa nähdä miten osa näistä alkuperäisistä näyttelijöistä on vielä mukana. Aimo Räsänen huikentelevaisena Kai Kotalana, Tuire Salenius tämän kärsivänä äitinä Ailina ja Miia Selin reippaana Jaanana. Edelleen kaikki rooleissaan kuin kotonaan (no toisaalta näitä rooleja he esittivät kaikki jatko-osatkin). Tällä kertaa mainion äidin saappaisiin astuu Mari Turunen, ja aika taitavasti hän vanhan rouvan roolissa sanaileekin. Juhani Laitala on Lassi, ex-vaimonsa ja ex-anoppinsa kanssa asuvana maatalon isäntä. Teija Auvinen on tämän uusi naisystävä ja Petra Ahola taas KK eli Jaanan rempseä kaveri. Siinäpä se porukka sitten onkin, täydennettynä oikealla suomenhevosella, joka meidän näytöksessämme oli Kopsahovin Clara. Kovin pieni rooli heposella kuitenkin oli, mutta pääsi sentään estradille.
Kaitsu on vähän luuseri, semmoinen peräkammarinpoika, joka haaveilee isoista rahoista ja karttelee kouluja ja työntekoakin. Oiva suunnitelma rahdata Suomesta vanhat hevosraiskat Sisiliaan teuraaksi ja saaduilla rahoilla ostaa moottoripyörä. Jotenkin hän saa puhelahjoillaan isänsäkin mukaan tähän hullutukseen, ja tämä hankkii naapureilta vielä lisää hevosia. Mitäpä EU-Suomessa vanhoilla hevosilla tekisikään ja kun kohta niiden teurastuskin hankaloituu, uudesta hautaúsmaksusta puhumattakaan. Kyllä Harmo joutaa lähteen kun ei oo enää mitään funktioo, niinkuin Kaitsu asian esittää. Tästä alkuasetelmasta lähtevät tapahtumat niinsanotusti laukalle.
En muistanutkaan miten surkuhupaisaa on Kotaloiden lihatalkoot kun hevosrekka ajaakin ojaan ja miten vaikeaa Lassilla on hevoslihapullien syönti. Peltolan teksti on niin hersyvää ja napakkaa, mutta samaan aikaan vähän tragikoomistakin. Jotenkin on kuvaavaa miten Lassilla ja Aililla on tuvassa omat vesisangot. Ja mikro arkkurahoineen on mummun. Ihminen näemmä sopeutuu monenlaiseen elämään, Lassikin tottuu asioiden salailuun perheen naisväeltä.
Hannu Lindholm on toteuttanut lavastuksen hyvinkin realistisen näköisillä tulosteilla. Siinä on niin maitolavat kuin ulkorakennukset. Toki Kotaloiden tupa on ihan "perinteinen" lavastus eikä vain kulissi. Aluksi katsoin tulostettuja lavasteita vähän säälien, eiväthän ne sovi lainkaan Pyynikin luontoon! Mutta kyllä ne sopivatkin, kun silmä hieman tottui. Yllättävän realistiset ja kolmiuloitteiset. Marjaana Mutasen puvut henkivät 2000-luvun alkua ja vähän junttimaista maalaismeininkiäkin.
Kaitsun harrikka-ajot ryyditetään sopivalla musiikilla: Ace of Spades ja Easy Livin' raikaa Pyyynikillä mehevästi.
Näyttelijät ovat kyllä oivallisia kaikki, mutta jotenkin Tuire Saleniuksen lakoninen Aili iskee sydämeeni eniten. Hän on katkera monestakin asiasta, mutta eteenpäin on silti mentävä. Jos yksi elämän kohokohdista on ollut Lucia-neidon rooli silloin joskus nuorena...
Ihana oli palata näiden hahmojen pariin taas pitkästä aikaa. Loppu oli peltosmaiseen tapaan katkeransuloinen. Huumori on mustaa ja välillä tulee miettineeksi saako tälle edes nauraa. Surku ja sääli tulee näitä ihmisiä, mutta sitten taas toisaalta, itsepähän ongelmansa ovat luoneet. Lassi siksi että lähtee mukaan kaikenlaiseen poikansa hömpätykseen, eikä täytä EU-papereita. Ja Kaitsu tietenkin siksi kun on vähän ketale. Kukapa vanhempi ei halua auttaa lapsiaan ja painamaan villaisella tämän töppäyksiä. Sisilia hiljennetään mummun arkkurahoilla, vaan milläpä mummu sitten haudataan kun Repinkin siivutetaan. Voi näitä! Uskon että tämä toimii oikein mainiosti myös heille keille Kotaloiden sakki on ihan tuntematon perhe.
Esityskuvien copyright Katri Dahlström
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti