Taas kerran toistan itseäni kun totean että Tuiskulan kesäteatteri on Suomen kesäteatterien aatelisjoukkoa! Kesä toisensa jälkeen tämä yhteen hiileen puhaltava monikymmenpäinen joukko hurmaa katsomokaupalla ihmisiä. Lähihistoriaan ja lähiseuduille sijoittuvat näytelmät ovat hauskoja, täynnä erilaisia ihmiskohtaloita ja erittäin viihdyttäviä. Ja mikä esiintyjäsakki!
Tänä vuonna paikallinen mestari Pekka Saaristo on kirjoittanut (ja ohjannut) mehevän näytelmän sodanjälkeisestä ajasta, leskistä, jälleenrakentamisesta, evakoista ja näiden monenkirjavista ihmissuhteista. Mukana on tuttuun tapaan muhevia joukkokohtauksia, Jari Levyn musiikkia, ja bonuksena ihana suomenheppakin!
Regina Isotalo (oivallisen napakka Virpi Vähätalo) emännöi leskenä isohkoa taloa ja pitelee kaikkia naruja tiukassa otteessaan. Kaksi aikuisuuden kynnyksellä olevaa tytärtä räväkämpi Saara (sopivan vauhdikas Tiia Sillanpää) ja rauhallisempi Salli (Meeri Kimppa) kapinoivat ja siinä otetaan välillä aika tiukastikin yhteen. Äiti kun pitää heitä ilmaisina työmyyrinään. Molemmilla tyttärillä on omat mieskuviot ja pikkuhiljaa muitakin itsenäistymisjuttuja. Taloudessa asuu myös Reginan isä, Fransu-pappa (aivan mielettömän hyvä Veikko Salo) jolla on hulvattomia verbaalisia heittoja asiaan jos toiseenkin. Lisäksi on tulevaa ja menevää palveluskuntaa, mm. juonikas Maire-karjakko (Reetta Hulmi) - joka aiheuttaa monenlaista konfliktia.
Talon pihapiirissä kaikki sitten pyöriikin, on huutokauppaa (eikun auksoonia) ja riiuureissuja, Ameriikan vieraita ja vähän muitakin vieraita. Välillä tuntuu että Isotalolla on vilkkaampi liikenne kuin Helsingin rautatieasemalla. Vieraista ja kylänmiehistä ehkä tärkeimpinä ison lapsilaumansa kanssa kylille muuttanut evakkoleskimies Eino (aina yhtä loistava Juha Kulmala), emännän musisoiva eksä Toivo (mainio Aapo Uotila) ja viinaanmenevä sukulaismies (joka kerta hurmaava Tomi Hulmi). Monenlaisia ja kaikenikäisiä leskirouvia mahtuu myös kuvioihin, vuokralla asuva Irma (Irina Kaukinen) heistä etunenässä. Susanna Salo-Kimppa laulaa hienosti leskiopettajan roolissa. Kyläläisissä on kyllä monta herkullista hahmoa; lääkäri sporttisine puolisoineen, lupsakka huutokauppameklari (anteeksi, auksoonin meklari) topakoine vaimoineen, ikäneito ompelijatar jne.
Lisäpisteet muuten kaikille hienoista murteista ja toki Saariston Pekalle niiden kirjoittamisesta! Tämä on asia mihin olen monena vuotena kiinnittänyt huomiota. Sanailu on tuttuun tapaan nasevaa, hauskaa ja kunkin henkilön suuhun sopivaa. Nauratti erityisesti "En tunne miestä sano Ketola Jeesusta" Fransu-papan sanomana. Vesilahden Krääkkiön kylästä tuleva äidinpuoleinen sukuni käyttää tätä paljon! Tarina etenee hyvin ja henkilöiden taustoista paljastuu uusia asioita. Loppukin on realistisen kiva eikä mikään siirappinen, missä kaikki saavat toisensa ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.
Sirkka Salo on puvustanut ison joukon ihmisiä, ja ei voi kuin ihmetellä valtavaa vaatevalikoimaa ja kenkiä, hattuja ja muuta rekvisiittaa. Pienimmissäkin osissa esiintyvät on puvustettu pieteetillä ja ajan hengessä. Myös Kari Krusbergin ja Veikko Salon lavastus kotiseutumuseon miljöössä toimii, ei ole paljoa taaskaan tarvittu mitään ekstraa, kun valmiit rakennukset palvelevat kokonaisuutta niin hyvin. Vanhat polkupyörät ovat ihania, ja niillä kyllä ajellaankin edes ja taas.
Tänä vuonna yksi eniten hykertelyä aiheuttanut juttu olivat aivan hulvattoman hauskat ja hauskasti toteutetut välimusiikkinumerot viihdyttävine koreografioineen! Ihan huippua!
Tuiskulan sakissa on monta todella karismaattista ja lahjakasta esiintyjää, lapsista iäkkäämpiin. Laskin loppukiitoksista peräti 11 lasta. Koko Tuiskulan koneisto lipunmyynnistä väliaikatarjoiluihin (itse esityksestä puhumattakaan) on kuin hyvin öljytty moottori: ei mitään turhaa ja ylimääräistä vaan kaikki pelaa just eikä melkein. Kyllä se sivuvaunullinen EMW moottoripyöräkin aina käynnistyi.
Lämmin kiitos taas Tuiskulaan ja ensi kesänä nähdään!
Kuvien copyright Simo Nummi.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti