Kevyt kesäteatteriesitys kauniina kesäpäivänä - mikä voisi olla sen parempaa?! Ihan parasta, että yhden koronataukokesän jälkeen Nokian kesäteatterissa oli taas säpinää. Joskus olen varmaan tämän Reino Helismaan kynäilemän musiikki-tukkilais-komedialeffan Me tulemme taas nähnytkin. Armand Lohikosken ohjaamassa esikoiselokuvassa oli kyllä huikea näyttelijäkaarti; suomielokuvatähdet Rautavaaran Tapsasta Siiri Angerkoskeen. Sellaista samanlaista suomifilmitunnelmaa, romantiikkaa ja huumoria oli mukana Heli Pitkämäen sovittamassa ja ohjaamassa kesäteatteriversiossakin. Eli kaikkea mitä nyt voi kesäteatterilta toivoa! Ei mitään valittamista siis (no välillä äänentoiston kanssa oli teknisiä ongelmia).
Tukkilaistunnelmissa ollaan Kennonnokassa oltu aiemminkin, ja veden ääreen sellaiset esitykset toki hyvin sopivatkin. Kun lavalla heiluu parhaimmillaan liki 30 näyttelijää niin lääniä pitää olla. Luonnonkaunis paikka on kyllä upea teatterimiljöö kesästä toiseen. Taas kerran oli Huillan Tapsa loihtinut niin tukkikämpät kuin keskeneräiset sillatkin, ja toki esityksessä paljon kiistellyn myllyn. Punainen tupa punaisine pelargonioineen oli kuin suoraan kesä-Suomen mainoskuvaston idyllistä. Joukkokohtaukset olivat vauhdikkaita ja Pitkämäen laatimat tanssiosuudet reipasta katsottavaa. Heli Roinisen puvustus on autenttista uittomiesten ruutupaidoista ja pitkävartisista nahkasaappaista tyttöjen ihaniin kukkamekkoihin. Helismaan käsikirjoitus tarjoilee paljon huumoria, nuorta (ja vähän vanhempaakin) lempeä sekä hieman vakavampiakin sävyjä. Silti kaiken ydintarkoitus on viihdyttää katsojia. Porukka pelaa hyvin yhteen ja lavalla tapahtuu monenlaisia juttuja aina siellä taustallakin. Tosi hyvin ohjaaja tätä joukkoa on vienyt eteenpäin, kunkin esiintyjän vahvuuksia korostaen.
Keskiössä on jossain Pohjois-Suomessa oleva uittokämppä ja vanha mylly, jota Kaisa (Marja Sorjonen) tyttärensä Satun (Jannina Heiman) kanssa emännöi. Kaisan maita havittelee vauras isäntämies Konsta (Mauri Könönen), vätysmäisen poikansa Eugenin (Tuomas Mannila) ja niljakkaisen apumiehensä (Jukka Mäkinen) avustamina. Vaan topakka ja kipakka Kaisa ei lämpene näille tarjouksille, eikä myöhemmille kosioyrityksillekään, kun Konsta vaihtaa taktiikkaansa. Konstan tytär Katri (Liisi Hämäläinen) viihtyy Kaisan hoteissa, ja asiaa auttaa myös uittomiesten mukana saapuva Minä-Poika (Markus Pärssinen) - jonka kanssa on suhdetta viritelty jo edellisenäkin kesänä. Suhdesoppaan oman lusikkansa työntävät myös uittomiesten mukana lorvehtiva leppoisa Alpertti (Teemu Mäkelä) ja salaperäinen muukalainen Olli (Jarno Huuhtanen), joka ilmaantuu uittomiesten jälkeen ja värväytyy mukaan hommiin.
Ennen kuin kutakuinkin onnellinen loppu koittaa ja neljä paria saavat toisensa, niin keretään kokemaan niin iloja, suruja kuin draaman hetkiä. Tietenkin. Eihän tämä muutoin toimivaa kesäteatteria olisikaan! Rempseitä ja hersyviä hahmoja mahtuu niin uittomiesten kuin kyläläistenkin joukkoon eikä pieneltä nokkapokaltakaan voida välttyä. Tilannekomiikkaakin on mukana sopivasti.
Kaiken lomassa pistetään aina välillä lauluksi ja tanssiksi. Hyvin sujuvat vanhat iskelmät, polkat ja valssit. Sami Varvion musiikit olivat rentoja sovituksia lähinnä Toivo Kärjen tuotannosta, mutta oli mukana myös omiakin sävellyksiä ja vähän muutakin.
Hyviä laulajia on joukossa monta, mutta päävastuu laulusta annetaan Katrin, Sadun ja Kaisan erinomaiselle kolmikolle. Niin valovoimaisia kuin nuoret parit olivatkin, niin tällä kertaa vanhat konkarit varastivat koko show'n. Marja Sorjonen oli aivan erinomaisen loistava räväkkänä Kaisana, jolla oli sana todellakin hallussaan. Sitä hänen ja Teemu Mäkelän yhteispeliä ja hahmojensa juupas-eipäs -suhdetta oli kutkuttavan kiva seurata. Aivan mainioita tyyppejä molemmat, Kaisa ja Alpertti. Ja ne Alpertin "sano Siirakki" -kommentit, ai että! Vaan kyllä oli sopivaa kemiaa Ollin ja Sadunkin välillä; Jarno Huuhtanen oli oikein pätevä jämeränä valeuittomiehenä.
Nokialla annetaan tilaa kyllä hienosti niin nuorille kuin vanhemmillekin esiintyjille. Upea nuorten naisten joukko heläyttelee taustalaulujaan milloin missäkin päin, sulautuen osaksi esitystä saumattomasti. Pirjo Lammi teki hienon roolityön diivailevana vuorineuvoksettarena, kuten myös Mari Lehtonen tämän tyttärenä. Pidin myös rempseästi pyöräilleen Posti-Sannin (Katri Viertola) vauhdikkaasta persoonasta! Jos nyt eivät kaikki uittomiehet niin salskeita sankareita olleetkaan, niin jokaisella oli oma tärkeä rooli porukassa. Ilahduttavaa oli nähdä esityksessä myös 70-vuotistaiteilijajuhliaan viettävä Kaarina Lehtonen, todellinen Nokian teatterimaailman grand old lady!
Erinomaisen viihdyttävä reilu kaksituntinen, eli jos Pirkanmaalla haluat kesäteatteriin, niin kannattaa ilman muuta suunnata Nokialle. Esitykset ovat loppuunvarattuja, mutta lisälippuja joka esitykseen on tarjolla nyt. Katsomossa oli turvallisen väljää, ja jonoja ei ollut edes vessaan väliajalla. Ryhmien kahvitukset oli hoidettu hienosti eri puolilla kesäteatterin laajaa pihapiiriä; yksittäisille asiakkaille ei väliaikatarjoiluita ollutkaan koronaturvallisuuden takia. Ja siinä missä esiintyjät hikoilevat auringossa niin katsojat saavat huilia katoksen alla varjossa.
Iso kiitos taas kerran hieno Nokian porukka!
Esityskuvien copyright Pasi Aittokumpu.
Näin esityksen ilmaisella kutsuvieraslipulla - lämmin kiitos taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti