Pelkkänä korvana / Seinäjoen kaupunginteatteri 28.11.2020

Tämä Larry Shuen kynäilemä mainio komedia valloitti sydämeni Tampereen teatterin tulkintana muutama vuosi sitten; kävin sen katsomassa kai kolme vai neljä kertaa. Samaan aikaan hillittömän hauska, mutta hyvän näytelmän tavoin myös syvällisempiä tasoja sisältävä. Muukalaisviha ja rasismi tarjoavat miettimistä monelle kanssaihmiselle, erityisesti tänä päivänä. Pekka Laasosen ohjaama Pelkkänä korvana jatkuu Seinäjoen kaupunginteatterissa onneksi myös keväällä 2021.

Vaikka näytelmä on jo 1980-luvun alusta, niin kummallisen ajankohtainen se on edelleenkin. Brittiupseeri Froggy (Jukka Puronlahti) tulee vuosittaiselle reissulleen Amerikan syvään etelään, kouluttamaan amerikkalaisia kollegoitaan. Mukana matkaa kaverinsa Charlie (Jani Johansson), vähän tylsä ja arkinen tyyppi, joka kaipaa pientä irtiottoa arjesta ja avioliittonsa tilan pohdintaa. Miestä ahdistaa puhuminen, ja Froggy keksii oivallisen ratkaisun miten Charlie saa olla vierailun ajan rauhassa - hän olisi pesunkestävä ulkomaalainen joka ei puhu samaa kieltä! Perillä odottava majatalon pitäjä Betty (Mia Vuorela) janoaa kokemuksia ulkomaailmasta. Betty ei ole koskaan käynyt missään, ja kaikki uusi, eksoottinen ja ulkomaalainen kiehtoo mieltä. Hänestä Charlie on ihmeellisen kiehtova tyyppi - ja kerrankin Charlie saa kokea olevansa kiinnostava ihminen!

Majatalossa asustaa myös nuori perijätär Catherine (Maiju-Riina Huttunen) ja tämän vähä-älyinen pikkuveli Ellard (Jussi Jätinvuori). Myös Catherinen kihlattu, pyhääkin pyhempi pastori David (Ville Orttenvuori) piipahtelee alvariinsa, monesti vanavedessään junteista juntein Owen (Heikki Vainionpää). Miehillä ei taida olla ihan puhtaita jauhoja pusseissaan. 

Monenlaisine juonenkäänteineen tästä kaikesta punoutuu hillitön juoni, jossa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita, suuria inhimillisiä tunteita ja myös ripaus tragediaa. Pieniä vihjeitä tulevasta ripotellaan pitkin ensimmäistä näytöstä. Miksi pastori David ja Owen ovat niin kiinnostuneita Bettyn majatalosta, ja mitkä ovat sporttisen ja itseriittoisen pastorin aikeet Catherinea kohtaan? Onko Ellard todellakin niin pöljä kuin annetaan ymmärtää? Ja mistä maasta se Charlie onkaan kotoisin, kun kaikki tavat ovat siellä ihan... ulkomaalaisia? Näistä erilaisista ulkomaan tavoista revitään huumoria, mutta tarkoituksena ei ole pilkata erilaisuutta, vaan hyväksyä asia.

Näyttelijät tekevät ihan huipputyötä, joka iikka! Charlie on aika arkinen ja yksitotinen, mutta miehellä on selvästi sydän paikallaan. Kieltä ymmärtämättömälle on helppoa uskoa salaisuuksia, eipähän pääse niitä kellekään lavertelemaan. Charlie on aika vakuuttava valaistuine lukulaseineen pelotellessaan Owenia. Niin, Owen sitten. Tämä on taikauskoinen, rasistinen öykkäri joka uskoo omaan ylivoimaisuuteensa. Aivan hillitön hahmo, jonka letkeä kävely, purkanjauhanta ja kaikenlainen överiys saa kyllä hykertelemään naurusta. Pahinta on että tämmöisiä tyyppejä oikeasti on maailma pullollaan. "Mitä se mamu molottaa?" kuvastaa hyvin tyypin lennokasta puhetapaa. Betty on lämminsydäminen ihminen joka ottaa Charlien siipiensä suojaan  - ja vaikka hän vertaakin Charlieta lemmikkihaisunäätään, niin sekin on sanottu rakkaudella. Tottakai.

Sympaattista esityksessä on myös käytetty rento murre. Teemu Kaskisen tuore suomennos nappaa mukaansa myös aivan ajankohtaisia aiheitakin, ja tuoreistaa hyvin tekstin. Pelkkänä korvana onnistuu yhdistämään hyytävää pelkoa hillittömään komediaan. Tosin KKK:n tyypeistä on tehty pikkuisen liian viihdyttäviä ja kömpelöitä luusereita, ja se heidän pelottava puolensa jää vähemmälle. Sitä pelon ja huumorin kontrastia olisi voitu mielestäni korostaa vielä enemmän.

Oskari Löytösen lavastuksessa ollaan syvän etelän ytimessä. Hirsinen mökki on aika kodikas ja täytetyt eläimet luovat sopivan tunnelman. Hannu Raja-ahon valot ja Tomi Rintamäenpään äänet tuovat niin myrskysateet kuin räjähdyksetkin ihan katsojan iholle. Tiina Valkaman puvut ovat sopivan arkisia ja ympäristöönsä mukautuvia. Varsinkin Owen buutseineen ja stetsoneineen on vaatetettu naulan kantaan.

On jotenkin lämminhenkistä miten hienosti "ulkomaalainen" Charlie sopeutuu majatalon yhteisöön. Siinä missä Ellard opettaa kieltä miehelle, niin tämä vuorostaan näyttää suvaitsevaisuuttaa ja oman maansa tapoja innokkaalle fanijoukolleen. Charlie pitää Owenia pilkkanaan monella eri hienovaraisella tavalla, ja niin pöljä kuin Owen onkin, niin jonkunlainen aavistus asiasta tälle tulee. Kun pastori David lopuksi toteaa: "Me olisimme voineet tehdä Amerikasta jälleen suuren" - niin ehkä eräskin alkuvuodesta väistyvä presidentti tulee miehen itseriittoisesta olemuksesta ja kuohkeasta kampauksesta mieleen... 

Pelkkänä korvana on sellainen pienisuuri esitys. Vähän kuin kamarinäytelmä, sellainen intiimi ja läheinen, mutta suuria teemoja syleilevä. Paljon räjähtävän hauskoja kohtauksia, mutta myös vakavuuttaa ja draamaa. Katsojat saavat nauraa rohkeasti ylivedetyille pahoille miehille ja kannustaa hyviä tyyppejä lämpimästi. Aina ei tarvita edes pelastavaa ratsuväkeä apuun, jos nokkeluutta löytyy omasta takaa. Menkää katsomaan tämä heti kun koronarajoitukset sen mahdollistavat!

Esityskuvien copyright Jukka Kontkanen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.