Backbone / Gravity & Other Myths, Kansallisteatteri 24.5.2019

Cirkon jokakeväinen ulkomaalainen vierailuesitys Kansallisteatterin suurella näyttämöllä alkaa olla jo traditio. Hienoa! Tällä kertaa saimme ihailla australialaisen nykysirkusryhmän Gravity & Other Myths huikeaa akrobatiaesitystä Backbone, joka oli kyllä vakuuttavaa ja hienoa työtä.

Kymmenen esiintyjää ja kaksi muusikkoa vetivät 80 minuuttia putkeen. Seesteisiä ja rauhallisempia hetkiä mahtui mukaan paljon, mutta sitten laitettiin Mad Max-henkinen turbovaihde päälle ja painettiin sellaista haipakkaa, ettei katsoja oikein tiennyt mitä ja ketä sitä seuraisi. Kaikki temput ja ajoitukset olivat kyllä varmasti tarkkaan suunniteltuja ja mietittyjä, mutta silti katsomoon välittyi sellainen rento spontaaniuden tuntu. Ohjaaja Darcy Grant on onnistunut erinomaisen hyvin tasapainottamaan teknisen taituruuden ja silkan sirkuskauneuden.

Esityksessä oli myös paljon huumoria ja sellaista kivaa toverihenkeä ja läpänheittoa. Suunniteltua joo, mutta tehty niin taiten että jäi sellainen tosi kiva rento fiilis katsojallekin. Tosin kyllä noin puolivälissä takaani jostain poistui vanhempi mieskatsoja, joka mumisi mennessään "ei kantti kestä katsoa". Koska kyllä tässä oli myös aika hurjia temppuja! Paljon heittoja, pyramideja, "läheltä piti"-tilanteita ja jänniä juttuja. Eikä tietenkään mitään turvavaijereita tai systeemeitä paitsi toiset taiteilijat.

Mutta pitäähän tämän tason esityksen tarjoillakin katsojilleen wau-elämyksiä - ja niitä saatiin! Minusta tämä ei ollut ehkä ihan perheen pienimpien esitys, vaan selkeästi aikuisyleisölle suunnattu. Vieressäni istunut pikkutyttö ei millään jaksanut keskittyä ja kiemurteli penkillään, välillä kavuten äitinsä syliin (ja näin estäen tehokkaasti takana istuvilta katselunautinnon).

Esirippu nousee. Hiljaisuus. Maassa pötköttelee rivistö ihmisiä ja erimittaisia keppejä. Taustalla nököttää haarniska ja vaaterekkejä. Ovatko käyneet lainaamassa haarniskan Kansallisteatterin lipunmyynnistä? Mutta sitten alkaa puheensorina, esiintyjät nousevat. Hyörinää ja touhotusta. Vaatteiden vaihtoa, soitinten virittelyä, sauvojen pystytystä lavan takaosiin telineisiin. Ja sitten alkaa toiminta. Temput! Niitä piisaa ja ne käyvät kokoajan haastavimmiksi. Esiintyjistä osa miehistä on varsinaisia körmyjä; enemmän ehkä rugbynpelaajia muistuttavia kuin sutjakoita sirkustaitelijoita. Mutta kun olet ihmispyramidin alimmainen niin ei siinä hippiäinen pärjäisi. Vaikka reidet ovat jytkyt, niin muuten olemus on sirkustaiteilijan, ja monet akrobaattiset temput sujuvat huikean hienosti.

Vaaterekilläkin oli tärkeä tehtävä. Esiintyjät nimittäin kävivät vaihtamassa asujaan jatkuvasti. Eikä tässä kyllä paljeteilla ja kimaltavilla kankailla briljeerattu, vaan ihan ruutupaitameiningillä. Toki muutamalle miesesiintyjälle sujahti kukkamekko sujuvasti päälle, mutta siihen se vaatteilla koreilu sitten loppuikin. Koko ensemble on ihan mahtava! Kiitos Jacob Randell, Jascha Boyce, Lachlan Binns, Mieke Lizotte, Lewie West, Martin Schreiber, Joanne Curry, Lachlan Harper, Lewis Rankin ja Jackson Manson.

    

Tanssi ja akrobatia ovat esityksen kulmakiviä 10-vuotiaan Gravity & Other Mythsin esityksessä. Voima on yksi esityksen teemoista, oli se sitten ihan fyysinen voima mitä monessa tempussa tarvitaan, tai henkinen voima, mikä hitsaa tekijäjoukon yhteen. Painovoima myös, nimittäin moni näistä jutuista uhmaa painovoimaa mennen tullen. Ja siinä sivussa ehkä vähän muitakin luonnonlakeja. Oma suosikkini esiintyjistä on sutjakka Lachlan Harper, jota heitellään miehistä eniten. No, hän on se "perinteinen" akrobaatti eli jäntevän laiha ja kevyt. Yksittäisistä tempuista mieleen jäi tolpan päässä killuva nainen, kun muut tangot yksitellen poistettiin.

Esityksessä oli paljon rajoja rikkovia juttuja. Muutamia temppuja missä yleensä on kevyempi/pienempi nainen ja tätä nosteleva tai heittelevä mies, niin tässä olikin kaksi miestä (tosin erikokoisia). Kaikkea sellaista pientä ja innovatiivista. On tässä jonkunmoinen juonikin, tai ehkä useita, välillä tulee mieleen taistelu luonnonvaroista (taas se Mad Max-henkisyys) ja ylipäätään kamppailu (rugbymatsit). Vai tulkitsenko liikaa koska ryhmä on Australiasta? Välillä mennään sokkoina ämpärit päässä, ihmiskuntako tässä matkaa tuhoon? Isojen kivien kantaminen paikasta toiseen... työ ei lopu. Geoff Cobham on loihtinut sekä yksinkertaisen hienon lavastuksen että ennenkaikkea todella upean valosuunnittelun. UV-valoakin käytettiin! Valoshow yhdistettynä savuun luo maagisen tunnelman lavalle. Valospotteja käytetään myös väärinpäin eli maasta käsin valoa taivaalle. Hienoa!

Ihmisdominorata on mestarillinen osoitus yhteistyöstä. Ja ihmishyppynaru. Ja sitten on paljaisiin vatsoihin lävähtävä köysitemppu, kas tässäpä vinkkiä pihan lapsille kun muodostetaan joukkueita :-) Välillä kaikki toiminta katkeaa ja aletaan riit... keskustelemaan kovaäänisesti. Ihmisyyttä sekin.

Ja ei se haarniska tainnut olla teatterin rekvisiittaa... Joraava ritari sirkuksessa (tai missä vaan) on kyllä hieno ja odottamaton näky! Temppujen ja numeroiden siirtymiset ja vaihdot, sellainen ns. luppoaika, on sekin mietitty loppuun asti. Eli porukka ei vaan hengaile odottamassa seuraavaa hommaa. Muusikot (Elliot Zoerner ja Shenton Gregory) vetävät kansanmusiikkiteknoa ja jazzahtavaa musiikkia sekä kaikkea siltä väliltä. Erinomaisesti ja esiintyjien tahdin mukaan. Ja pääsevät hekin lavalla piipahtamaan.

Esityksen lopuksi hieman kertausta ja jonkunlainen pikakelaus kaikkeen lavalla nähtyyn. Hyvin paketoiden kaikki kasaan. Hypnoottisen kaunis, hidas ja täyteläinen melodia toimii taustalla. Ja lopuksi kaikille esiintyjille löytyy oma kivi. Kyllä tästä jäi sydänalaan mukava tunne. Tulipa taas nähtyä jotain uutta ja ihmeellistä! Teknisesti huippuluokkaa, ja samalla isolla sydämellä vedettyä. Kiitos Gravity & Other Myths, sekä Cirko ja Kansallisteatteri tämän mahdollistamisesta.


Kuvien copyright Hamish McCormick, kiitoskuva oma.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.