Kovin hyvin en tätäkään juonta muista, vaikka elokuva onkin nähty, varmaan vielä useita kertojakin. Hyvä niin. Tällä kertaa Palmu apulaisineen on kutsuttu selvittämään varakkaan Bruno Rygseckin murhaa. Kaikki sukulaiset, ja vieläpä henkilökuntakin, tuntuu olevan epäilyttäviä, ja kaikilla tuntuu olleen motiivi sekä myös tilaisuus päästää pohatta päiviltään. Mutta onneksi Palmu ratkaisee rikoksen tyypilliseen tapaansa, möristen ja mutisten, mutta kuitenkin.
Palmua teatterissa ovat esittäneet vuosien varrella ainakin Mikko Kivinen (HKT), Ismo Sievinen (Mikkeli), Kari Väänänen (HKT), Esko Roine (Tre Komediateatteri) ja nyt sitten oli Taneli Mäkelän aika hypätä kuuluisan komisarion saappaisiin. Ihan hyvin hän siitä suoriutuikin, mutta oli kyllä ehkä hieman solakka rooliinsa. Palmun oivalliset apulaiset Kokki (Teemu Aromaa) ja Virta (Markus Ilkka Uolevi) ovat muutenkin hersyviä hahmoja, ja tällä kertaa näyttelijöiden kokoerot tarjoilevat vielä lisämausteensa hahmojen koomisuuteen. Koominen Kokki nähdään myös lurautamassa laulua "minulta tuntuu olevan laulu tulossa" eli se perinteinen Silmät tummat kuin yö. Jotenkin Virta on tehty nyt vielä erityisen pöhköksi, suorastaan tolloksi hahmoksi. Mutta MIU vetää roolin huisin suvereenisti. Talon yliavuliaana miespalvelijana kunnostautuu Kimmo Rasila, varsin lakoninen rooli. On hauska että heti esityksen alussa murhattu mieskin nähdään takautumien avulla lavallakin. Stefan Karlsson on oivallinen Rygseck. Eila Halonen on myös ihana suorapuheisena Amalia Rygseckinä. Hieno ensemble-joukko täydentää esityksen rooligallerian; monta moniulotteista roolia.
Tiina Valkaman pukusuunnittelu tarjoilee ihanaa silmäkarkkia (Virran ruudulliset housut ovat erityisen hienot ja Rygseckin punaiset kengät!). Jani Uljas on lavastanut hulppean miljöön Rygseckin olohuoneeseen, ja pienillä jipoilla nähdään rikoksen tapahtumapaikka (kylpyhuonekin). Pyöriviä ja taittuvia lavasteita hyödynnetään hyvin. Täytetyt eläimet seinillä, metsämaisematapetit, puupaneelit ja mahtipontinen takka tuovat myös mieleen varakkaiden skottien metsästysmajat. Ja miten ihanat sohva ja nojatuolit! Valojen (Petri Suominen) avulla päästään katsomaan takaumiakin. Maskeeraus (Anna Kuljun suunnittelemaa) on Palmun kohdalla hieman jopa yliampuvaa - Mäkelä näyttää hieman muoviselta ja aika tunnistamattomalta. Mutta vampyyrimäinen Rygseck on herkullinen! Äänisuunnittelusta (Eero Auvinen ja Mikko Hellström) täydet pisteet! Kaikenlaiset ääniefektit ovat aika viihdyttäviä.
Esityksessä on paljon komiikkaa, sellaisia pieniä juttuja jotka hykerryttävät katsojaa. Kuinka Palmu, Kokki ja Virta marssivat peräkanaa kuin pienet porsaat, samassa tahdissakin vielä. Ja entä sitten tyynyleikki sohvalla!
Varsin kelvollinen Palmu-toteutus ja reilut kaksi tuntia kuluvat nopeasti. Ja tätä on kyllä parasta katsoa silleen ettei muista edes murhaajaa! Esitys on kivan nostalginen, vaan ei kuivakka, eikä myöskään elokuvaversioonsa (mikä monen katsojan mielessä lienee paremmin kuin kirja) takertuva. Vaan mikäpä oli se Palmun erehdys? Sitä pitää mennä katsomaan Turkuun, esitykset jatkuvat syksyllä 2019.
Kuvien copyright Otto-Ville Väätäinen.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti