Esityksiä ei kovin montaa ole, mutta onnistuin sullomaan kalenteriin yhden niistä. Ja onneksi onnistuin! Sillä tämä musikaali on ilman muuta tapaus, isolla T:llä vieläpä. Hanna Suutelan käsikirjoittama ja Maija Koskenalustan säveltämä Hullu prinssi on toki historiallinen esitys, mutta niin hauska ja rullaava ettei tosikaan. Tykkäsin ihan kauhean paljon. Miten upeita esiintyjiä, hienoja biisejä ja visuaalisesti kaunista katsottavaa!
Kangasala-talon näyttämö on ehkä hieman ankea, mutta hyvin pienillä elementeillä ovat lavastajat Heidi Kormano ja Reetta Kosonen loihtineet Turun linnan tai nykylukion. Siirrettävät linnanmuurit ja lakanoista loihditut juhlapöydät ovat näppäriä ja toimivia. Pukuloiston on vaikea uskoa olevan peräisin kierrätysmateriaaleista! Sen verran komeaa katsottavaa Joanna Weckmanin ja Lotta Silvánin puvustus on. Lätkäsuojat muuntuvat haarniskoiksi ja vanhan verhon näkäiset kankaat hulmuaviksi helmoiksi. Tadaa - tuloksena upeita vaatteita. Ainoa mikä hieman hämäsi olivat esiintyjien kengät. Lenkkarit sopivat huonosti muuten ajanhenkisiin pukuihin, mutta katsojalta vähän mielikuvitusta kehiin. Rekvisiitassa oli paljon kivoja yksityiskohtia - ritarien keppihevoset saivat naurunsekaiset väliaploditkin. Ja nähtiinpä lavalla nukketeatteriakin!
Disa Kamula ohjaa valtavan suurta joukkoa esiintyjiä. Parhaimmillaan lavalla on kymmeniä ja kymmeniä ihmisiä ja reilut parikymmentä soittajaa kaupan päälle. Tätä katsoo ilolla ja musiikkia kuulisin mielelläni myös enemmän. Se on nimittäin monipuolista, vaihdellen hiphop-tyylisestä valssiin ja folkhenkisestä lattarirytmeihin ja herkkiin balladeihin. Ja irkkurivitanssia! Lisäksi sanoitukset ovat oivaltavia ja viihdyttäviä, kuten muukin teksti.
Hullu prinssi kommentoi mainiosti edelleenkin ajankohtaisia aiheita naisten asemasta ja itsemääräämisoikeudesta vaatemuotiin ja ennakkoluuloihin. Esitys on siis vahvasti naisten oikeuksien puolella, siitä lisäpisteet! Ei silti mitenkään sormea heristellen vaan jopa huumorinpilke silmäkulmassa. Ajatuksia heräsi myös historiankirjoituksesta. Yleensä se on vallanpitäjien kirjoittamaa, ja sodissa voittajien. Mikä on oikea totuus, ihmisten totuus, pyhä totuus? Kirjurit rustaavat ylös mitä heidän käsketään ja muiden äänet jäävät usein kuulematta. Nykyajan historiantutkijat koittavat sitten erilaisista arkistoista tai kaivauksista löydetyistä materiaaleista tulkita mitä tapahtui. Hullu prinssi sekoittaa faktoja taidokkaasti mielikuvituksen lentoon. Saattoihan se ajatus verhoista tai haarukan käyttämistä tulla Turun hoviin näinkin, eikä Katariina Jagellonican mukana Puolan hovista. Vaihtoehtoisia tapahtumankulkuja punotaan taidokkaasti, ja tahtoisin kovasti uskoa tähän versioon. Musikaalin alanimenä onkin Eli totuus siitä, miten haarukka tuli Suomeen. Mutta historia on tasan niinkuin se kirjoitetaan.
Tarinan päähenkilö Martina Meri (upeaääninen Liina-Lotta Hakamäki) pakertaa kasaan kouluesitelmää Kustaa Vaasasta ja tämän pojista, ja kesken kaiken tempautuu (unimaailmassa) itse menneisyyteen, löytääkseen itsensä Turun linnan vallihaudasta vuodesta 1562. On Juhana-herttuan ja Katariina Jagellonican hääpäivä. Toki tämmöinen outo otus herättää kummeksuntaa hovissa, mutta myös ihastusta. Veljessarjan vähiten tunnettu mies Magnus Vaasa (Juho Lahdelma) tykästyy Meren tyttäreen kesken häämusiikin säveltämisen. Tästä seuraa tietenkin kaikenlaista ja historialliset hahmot heräävät henkiin. Merentytärtä syytetään noituudesta ja tulevaisuuteen näkemisestä - ja toki myös tasa-arvon ajamisesta. Seurannut oikeudenkäynti on koominen, haarukkasyytöksistä ja verhojen epäilyttävyydestä alkaen. Ja itseäänkin tämä outo nainen esittelee, housuissa!
Herttua Juhana (Jere Paavilainen) joutuu valitsemaan neljän sisaruksen joukosta vaimon ja samalla jättämään taakseen frillansa Kaarina Hannuntyttären (ihanaääninen Iiris Ryhänen). Kätevää onkin naittaa tämä kaverilleen Vestgötelle (Oskari Kyrölä) ja lähettää Turun hovista kauas Kangasalaan. Esityksessä häärää mukana häärää joukko hovinaisia, sotilaita, hovin väkeä ja lapsia (yksi voltteja heitteleväkin; hyvä Iida Maisio!). Hovinarrit Dorothea (Eveliina Virtanen) ja Barbara (Liisi Luukkonen) kuljettavat välillä juonta taitavasti duettona, ja välillä kertojan ääneen saa kirjuri Finne (Pekka Pantsu). Sitten on myös toki tyttärensä puolesta hyvin närkästynyt Herra Hannu (Roosa Kalliovalkama), joka on aika tuima ilmestys.
Kokonaan toinen lukunsa on ihan toisesta näytelmästä mukaan lennähtäneet Rosenkranz (Kalle Mikkolainen) ja Guildenstern (Teemu Ojanen), jotka putkahtavat esille milloin mistäkin soppaa hämmentäen. Pakko mainita erikseen vielä todella komeaääninen pappi Mikko Sainio. Myös Jagellonican sisarusnelikko lauloi korvia hivelevän kauniisti. Erityisesti Katariina (Saana Hellsten) ja Anna (Hanna Kainisto) tekivät vaikutuksen.
Osa esiintyjistä oli niin tolkuttoman hyviä että oksat pois. Toivon mukaan heistä ainakin osa jatkaa koulutusta musiikkiteatterin saralla ja ehkä ammattilaisiksi asti. Toiset (enimmäkseen pojat) ovat vielä hieman epävarmempia esiintyjinä ja laulajinakin. Mutta hiljaa hyvä tulee!
Lopuksi tarinanpäät sidotaan näppärästi yhteen nykyajassa. Katsoja saa poistua liikuttuneena ja viihdytettynä. Erinomaisen hienoa työtä koko sakilta - lämmin kiitos!
Koittakaa saada lippu vielä viimeisiin jäljelläoleviin näytöksiin tai katsokaa tiistaina 22.1. Aamulehden sivuilta suora lähetys klo 19 alkaen. En tiedä onko se vain tilaajille, mutta vinkki vitonen että digilehden voi tilata ilmaiseksi kahdeksi viikoksi kokeilumielessä. Nyt kannattaisi tilata siis!
Kuvien copyright Johanna Jeronen
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti