Ehtoolehto-kirjat on lukematta, mutta ihan kelpo tarinan tästä oli dramatisoinut Seija Holma ja Tommi Auvinen, joista jälkimmäinen vastaa ohjauksestakin. Ei tämä ole mikään perinteinen dekkari, vaan olipa mysteeriä ja rikostakin silti hieman mukana. Kun remontti iskee porukan palvelutaloon Ehtoolehtoon, niin pitää evakoitua jonnekin muualle. Onneksi Anna-Liisan puolisolla Onnilla (Puntti Valtonen) on hyvä väistötila Helsingin Hakaniemessä, ja mitä nyt siitä jos se sattuu olemaan hieman epämääräisen yökerhon näköinen sisustukseltaan. Mutta jotain hämärää on remonttifirmassakin, ja sen henkilökunnassa. Kenellä on puhtaat jauhot pusseissaan ja kenellä ei. Onneksi reipas mummoporukka (ja yksi pappakin) käy ratkomaan mysteeriä ja katoavan korulippaan arvoitusta. Siinä sivussa ehditään tavata jos jonkinlaista tyyppiä ja kokea kaikenlaista muutenkin.
Tarina (vai tapahtumat) on ehkä hieman laahaava, mutta kyllä tätä ihan mukava oli katsella. Tykkäsin vanhustenhoidon ja terveyshuollon kritiikistä, joka ei onneksi lipsunut saarnaamisen puolelle, vaan muistutteli katsojia näistä asioista siinä muun ohessa.
Esityksen suola oli kyllä oivalliset henkilöhahmot, ja niitä esittävät näyttelijät. Napakka ja kaikentietävä Anna-Liisa (Mari Turunen), joka joutuu terveydenhoitojärjestelmän uhriksi, räväkkä, suulas ja aina kaikkeen valmis Irma (Eija Vilpas), lempeä ja auttavainen Siiri (Pirkko Hämäläinen) ja vihannes-miehensä eutanasiaa toivova Margit (Tuija Piepponen). Mummojoukkoa täydentää sotamuistoissaan elävä Tauno (Tom Lindholm) joka lopuksi kuitenkin tarjoaa ratkaisun avaimet. Yli ysikymppiset, monessa liemessä marinoidut mummot eivät vähästä hätkähdä, vaan suhtautuvat avoimesti uusiin asioihin, ilmiöihin ja ihmisiin. Välillä lirahtaa housuun, välillä mietitään onko kimppakämppä-sanassa tuhma vivahde, välillä syödään siskonmakkarasoppaa. Arkisia asioita.
Sivurooleissa vilahtelee kaikenlaista hörhötintä. Lari Halme vetää yhtä sujuvasti lipevän konsultin, ronskin kotihoitajan tai oudon hautausurakoitsijan roolit ja Miia Selinkin sukkuloi monessa hersyvässä roolissa (tämän palvelutalon pomo on kaamea tyyppi jaksuhaleineen, ja ratikkakuskikin kirvoittaa hymyn huulille). Ville Majamaa jää nyt aika vähälle käytölle, mutta Muhis on kyllä herkullinen hahmo, kuten tämän kaveri Metukkakin (jota tulkitsee Ahmed Issa). Yksi esityksen ehdoton suosikkini oli hurmaava Markus Ilkka Uolevi, joka oli mm. sympaattinen virolainen työnjohtaja Karel. Suomea tässä esityksessä puhutaan monellakin aksentilla, ja vähän muitakin kieliä. Sara-Maria Heinosen vihreätukkainen tyttö oli ensikohtaamisella vielä tosi virkistävän raikas, mutta lopussa liiallinen v-sanan viljely alkoi jo hieman ärsyttämään.
Mikko Saastamoisen upea lavastus juhlistaa helsinkiläisiä rakennuksia. Osa lavastuksesta on rakennettu, kuten upea Ehtoolehto, osa toteutettu tulosteina. Yhtäkaikki, todella kaunista katseltavaa. Ja Pyynikin maisemat nyt on aina ihan oma lukunsa.
Odotuksia ei kauheasti ollut, joten sain yllättyä positiivisesti. Ehtoolehdon sankarit on sellainen hyvänmielen kesäteatteriesitys, joka antaa vähän myös ajattelemisen aihetta. Ja sopii melkolailla kaikenikäisille.
Esityskuvien copyright Leena Klemelä, loppukiitoskuva omani.
Näi esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti