Pipsa Lonka on dramatisoinut ja Jakob Höglund ohjannut Helsingin kaupunginteatterille (tai siis Lilla Teaternille) tämän Janssonin aikuiskirjojen helmen. Sommarboken eli Kesäkirja kertoo lämpimästi ja hyvin sympaattisesti isoäidin ja lapsenlapsen yhteisistä kesäpäivistä saaressa. Pieniä, ja vähän suurempiakin seikkailuita, rentoa yhdessäoloa, hupsuttelua, suuria tunteita ja isoa draamaakin hetkittäin. Jessica Grabowsky on hurmaava Sophia, elämännälkäinen ja mielikuvitusrikas tyttönen. Välillä tämä kyllästyy pitkiin kesäpäiviin, mutta onneksi saari tarjoaa loppumattomiin uusia elämyksiä ja kokemuksia. Useimmissa näissä elämyksissä elämää nähnyt isoäiti (Sue Lemström) on mukana. Ilkikurisuutta ja nokkeluutta pursuaa myös tämä mummo. Vaikka välillä tarvitsee huilatakin, eikä ihan kaikissa lapsen kotkotuksissa mukana ehkä pysykään. Näyttelijätyö on kummaltakin upeaa. Grabowsky on raikas, elastinen, musikaalinen, iloa ja suuria tunteita pirskahteleva Sophia. Ilmeet ja eleet ovat justiinsa nappiin ja mä kyllä katselen tätä näyttelemisen taitoa ihan missä roolissa hyvänsä. Lemström on astetta hillitympi. Eletty elämä näkyy kasvoilta, mutta silmissä on ihana pilke. Kujeileva mummi on erittäin sympaattinen.
Eikä kahta ilman kolmatta. Sommarboken on esitys missä äänisuunnittelu ja liveäänet ovat niin iso osa esitystä, että niitä lavalla loihtiva Hanna Mikander on täysipainoisesti kolmas esiintyjä. Hän liihottaa höyhenenkevyesti paikasta toiseen ja tuottaa ääniä itse ja myös mitä eriskummallisimmilla kapineilla. Äänisuunnittelusta täysi kymppi ja kaikki alan palkinnot kaupan päälle. Tässä on jo enemmän kuin elokuvien foley-artisti, koska Mikander on mukana lavalla koko esityksen ajan, osallistuen jo muuhunkin toimintaan kuin pelkästään äänten tuottamiseen. Tuulen kohinat ja suhinat, meren äänet ja loiskahdukset, linnun siipien läpsinä, huuliharpulla säestys, veivattavalla reikänauhaisella soittorasialla (tämmöiselle on kyllä varmaan joku nimikin?) tehdyt äänet. Kaikki sujuu. Täydellinen yhteispeli ja synkronointi näyttelijäkaksikon kanssa. Välillä nauhoitetaan jotain tuotettuja ääniä, joita sitten vedetään loopilla ja loihditaan uusia ääniä siihen päälle.
Miten ihanaa nähdä isoäidin heittäytyminen täysillä tytön viihdyttämiseen. Välillä huilia ja sitten taas jaksaa. Sophia on kyllä hetkittäin energisuudessaan aika voimia kuluttava. Mutta sitten voidaan vetäistä vaikka Anttilan keväthuumaus (Sjösala vals). Sommarboken on myös hyvin fyysinen näytelmä, ja siitäkin hatunnosto tiimille. Kesäpäivät soljuvat eteenpäin. Välillä ukkostaa, välillä uidaan, välillä telttaillaan. Voi lapsuuden päättymättömiä kesiä!
Lavastuksena toimii sarja erikokoisia vanerilaatikoita, mitkä taipuvat moneen. Niistä tulee kivikkoinen ranta, tai mielikuvitusmetsä rautateineen ja luolineen. Mihin vain Sophian ja mummin (ja siinä samalla katsojankin) mielikuvitus taipuu. Sekä lavastuksesta että kesäisen vaaleista ja ilmavista puvuista vastaa Sven Haraldsson.
Kaikki loppuu aikanaan, myös kesä, ja tämä esitys. On aika laittaa paikat kuntoon talveksi. Talvellakin voi joku eksyä mökkiin, joten sitä varten on hyvä varautua. Kaiken on oltava valmiina myös seuraavaa kevättä varten. Samalla tavalla voi elämän ehtoopuolella laittaa paikat valmiiksi niille ketkä jäävät. Haikea loppu, mutta niinhän loput usein ovat.
Pari esitystä aikaa käydä katsomassa tämä pieni helmi! Kiitos Lilla Teatern ja koko Sommarboken-tiimi.
Esityskuvien copyright Cata Portin.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti