Muutaman tunnin tauon jälkeen oli aika palata teatterille. Näytelmien välissä kerkesin syömään sekä hakemaan Yerman käsiohjelman Young Vicistä, se kun on on onneksi lyhyen kävelymatkan päässä. Yerma on yksi niitä näytelmiä mitä en pääse livenä teatterille katsomaan, mutta onneksi tulee NT Liveen - ja siis Suomeenkin - 25.9!
Mutta takaisin 80-luvun New Yorkiin. Kokonaisuutena tämä kakkososa Perestroika ei ole ehkä niin vahva näytelmä kun eka osa Millennium Approaches. Ei siis todellakaan huono, mutta pidän ekasta osasta enemmän. Tässä on liikaa ehkä sitä fantasiaosuutta?
Aluksi maailman vanhin bolsevikki paasaa, sitten näemmekin jo Joen lopulta antavan periksi Louisin viettely-yrityksille, Priorin kokevan voimakkaan eroottisia unia lääkehouruissaan ja Joen äidin ja vaimon etsimässä kadonnutta poikaansa/miestään. Roy kamppailee sairaalassa hengestään, ja Belize hoivaa tätä, vastentahtoisesti.
Profeetaksi joutunut Prior tekee tutkimusta enkeleistä ja seikkailee oudossa mormonikeskuksessa (jossa on aivan käsittämätön mormoni-dioraama!) mustissaan kuin joku gootti (Fuck you, I'm a prophet! on aika klassikko repliikki).
Enkeli-tematiikka ja mormonit ovat siis isossa roolissa. Näemme myös aivan upean taistelu/painikohtauksen kun Angel ja Prior vääntävät. Näytelmässä on monenlaisia suuria tunteita; eroja, kuolemaa, epätoivoa, mutta myös toivoa. Ja vierailuita taivaaseen. Mutta silti, lopun hienoisesta optimististaan huolimatta, ei kokonaisuus nouse samalla tasolle kuin ensimmäinen osa. Kyllä silti lopussa silmiä piti pyyhkiä kun Prior toteaa että hän on elänyt HIVin kanssa pidempään kun Louisin. Kaikesta on mahdollista selvitä!
Edelleen lavastus ja puvustus ja valot ja kaikki semmoiset ovat aivan valtavan upeat. Ja tottakai myös näyttelijät. Pitää kehua myös musiikkia ja koko äänisuunnittelua. Lisätietoja Angels in Americasta ja lisää kuvia muuten kannattaa katsoa teatterin sivuilta.
Tosi vähän alastomuutta, seksiä tms tässä nähdään (siis jos joku ajatteli että nyt on paljon alastomia miehiä), kummassakaan osassa. No Russell Toveyn ahteri, mutta se on niin nähty jo (The Pass). Kyllä alastomuutta nähdäkseen pitää suunnata katsomaan Cat on the Hot Tin Roof (jonka näin seuraavana päivänä).
Oli tämä kyllä huima päivä. Raskastakin toki hieman, mutta ihmeen hyvin nuo pitkät rupeamat jaksoi, kun kävi väliajoilla kävelemässä ja haukkaamassa happeakin. Jos on mahdollisuus tämä, tai siis, molemmat osat, nähdä jossain, vaikkapa siellä NT Livessä, niin hyvin vahva suositus.
Kuvien copyright Helen Maybanks, paitsi Andrew Garfield ja loppukumarruskuva omia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti