Mutta onneksi menin, koska esitys oli SIKAHYVÄ! Musiikki oli varmaan enimmäkseen hiphoppia sitten, mutta myös paljon muunlaistakin kuultiin. Klassista, diskoa, breakdancea, salsarytmejä, valssia - ja välillä ihan hiljaisuuttakin. Eli ihan turhaan stressasin sitä hiphop-puolta. Ehkä se hiphop-aspekti tuli enempi sieltä katutanssin perinteen puolelta sitten. Ja siihenhän teoksen nimikin viittaa, juuriin, vaikutteisiin. Niin Attoun omiin monikulttuuriisiin kuin koko Ranskan, ja ehkä varsinkin katutanssikulttuurin, juuriin. Tai miksei laveasti ajateltuna myös koko tanssin juuriin!
Siinä missä Circa-ryhmän What will have been oli sirkusta, joka olisi voinut olla myös nykytanssia, niin ehkä The Roots oli sitten nykytanssia, mikä olisi voinut olla myös sirkusta. Vaikkei tässä ollut sellaisia sirkusvermeitä (esim. trapetsia tai vertikaaliköyttä), niin huonekaluja ja trampoliinia kyllä hyödynnettiin hyvin. Ja toisten tanssijoiden kehoja. Kyllä nämä akrobaateista menevät täydestä!
Kun 10 miestanssijaa (yksi on valitettavasti estynyt tanssimasta esitysiltana) valtaa Kansallisteatterin suuren näyttämön niin siinä tanner tömisee. Vaikka miehet kevyesti ja ilmavasti liikkuvatkin. Aikamoista kiepuntaa ja pyörintää, hienoja hyppyjä, ryhmäliikkeitä, näyttäviä lattialla kieppumisia (niille lienee joku oma nimikin), hidastuksia ja robottimaisia kuvioita. Näyttäviä törmäyksiä ilmassa. Vinksahtaneiden huonekalujen lomaan asettuvat tanssijat hyödyntävät ihan kaikki elementit lavalla. Ja nähdäänpä sellainen perinteinen tuolileikkikin (missä tuoleja on aina yksi vähemmän kun leikkijöitä ja musiikin loppuessa kiire istumaan on hirmuinen). Ja kyllä tässä vähä stepataankin!! Hetkittäin jostain kohdista tuli mieleen Tero Saarisen koreografiat, mutta mene ja tiedä sitten.
Onko nämä miehet tehty kumista? Vai saaneet sähköiskun? Vai roikkuvatko he kenties näkymättömissä naruissa? Ei voi tietää, mutta kadulla näemmä oppii tanssimaan muutakin kun humppaa. Pelkillä käsilläkin voi tanssia; mihin sitä kroppaa nyt aina tarviikaan. Ai niin, niihin uskomattomiin muihin muuveihin! Katsomossa oli ainakin perjantain esityksessä paljon lapsia ja nuoria. Mahtava juttu. Kolme loppuunmyytyä esitystä ja valtavan innokas vastaanotto (harvoinpa Suomessa näkee noin äänekästä ja suorastaan riehaantunutta yleisöä esityksen jälkeen!!) ei liene nykytanssiteokselle ihan jokapäiväistä kauraa. Mutta jokainen ylistyssana oli kyllä täysin ansaittu!
Sen teknisen taituruuden ja virtuoosimaisen tanssin lisäksi The Roots tarjoili myös kosolti huumoria. Ääniefekteilläkin, mutta myös kokonaisvaltaisesti muutenkin.
Oli kyllä ihan saletisti yksi hienoimpia tanssiesityksiä mitä olen koskaan missään nähnyt. Joskus (=aina) kannattaa siis heittää ne ennakkoluulonsa romukoppaan ja lähteä reippaasti ja rohkeasti katsomaan jotain erilaistakin. Tai ainakin mitä luulee erilaiseksi. Ei tämä musiikiltaan sitten loppuviimein kauheasti monista muista nykytanssiesityksistä poikennut.
Ja taas kerran oli loistavaa että esityksen jälkeen oli Q&A sessio. Tanssispesialistit Tero Saarinen ja Sara Hirn jututtivat koreografi Kader Attouta (koko juttusessio oli ihastuttava sekoitus englantia ja ranskaa, vähän suomeakin) ja muutamia muita ryhmän tanssijoita. Oli kiinnostavaa kuulla että kukaan tanssijoista ei ole kuukausipalkkainen, vaan kaikilla on omiakin tanssijuttujaan ja projektejaan. Ovat tavallaan pysyviä vieraita ryhmässä ja teoskohtaisesti mukana.
Tero Saarinen ja Sara Hirn
Muuten ranskalaiseen joukkoon on eksynyt myös yksi venäläinen mies. The Roots sai ensi-iltansa jo 2013, ja suurin osa nykyryhmästä on ollut mukana siinä alusta asti. Ei ihme että yhteistyö on n. 210 esityskerran jälkeen hioutunut niin saumattomaksi! Miehet harjoittelivat kuusi tuntia päivässä, 3 kuukauden ajan, ja kyllä siinä koreografiat hiipivät kroppaan aika tehokkaasti. Kaikkien miesten taustalla on hiphop-tanssi ja -kulttuuri (tosin se yksi steppitaustainenkin mukaan mahtuu). Ja esimerkiksi Attou itse aloitti tanssimaan kadulla kymmenenvuotiaana. Ryhmä tuli perustettua kun kaverit halusivat yhdessä mukaan, ja luonnollinen jatkumo oli sitten alkaa tekemään koreografioita. Harjouituspaikat olivat alunperin siis tiukasti katumaailmassa mutta pikkuhiljaa salonkikelpoisuus toi esitykset myös lavoille.
Tulkki Tiina Pohjakallio oli hetkittäin helisemässä Kader Attoun puhetulvan kanssa.
Attou myös ymmärsi jo aika nuorena että tanssi on universaali kieli, eikä tunnne kieli- eikä muitakaan rajoja. Tanssista tuli hänen elämänsä (mikä onni meille tanssin ystäville!). Myös Tero Saarinen totesi olevansa tiukasti yhteydessä tanssijoihin, vaikkei ole koskaan itse hiphop-tyylisiä juttuja tanssinutkaan. Sellainen positiivinen dancing spirit oli kyllä katsomossakin käsinkosketeltavissa.
Jokainen tanssija saa aika paljon vaikuttaa siihen omaan juttuunsa ja omiin kuvioihinsa. Harjoituksissa käytetään vahvasti improvisaatiota, ja kaikesta Attou sitten muokkaa tanssijoiden kanssa esityksen. The Roots näyttää hiphop-skenen monet kasvot. Yleisöltä tuli ylistävää palautetta ja ehkä koskettavinta oli lopuksi kuulla vanhemman naiskatsojan liikuttuneesti kertovan miten esitys vaikutti häneen. Ja kuinka maailmassa tapahtuu niin paljon pahuutta tänä päivää, niin tämmöinen esitys saa uskomaan että hyviä ihmisiä on kuitenkin enemmän!
Osa tanssijoista liittyi joukkoon lopuksi, enimmäkseen venyttelemään.
Huikean paljon kiitoksia asianosaisille (erityisesti Jane ja Aatos Erkon säätiölle) että The Roots oli mahdollista nähdä myös Suomessa. Tämmöistä lisää!!
Esityskuvien copyright Julien Chauvet. Q&A kuvat ovat omia.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti