Teatterikesä 2017!

Torstaina julkistettiin elokuisen Teatterikesän ohjelmisto. Festivaali on järjestetty tätä ennen jo 48 kertaa, jote ensi vuonna juhlitaan viisikymppisiä. Johtotroikka Milja Sarkola, Miko Jaakkola ja Erik Söderblom on valinnut tälläkin kertaa paljon kaikkea kiinnostavaa, niin kansainvälisestä kuin kotimaisestakin ohjelmistosta. Monta pääohjelmiston esityksistä olen nähnyt, muutamia oli sellaisia mitä en kerennnyt tai päässyt katsomaan ja osa kokonaan uusia tuttavuuksia.

Sarkola, Söderblom, Jaakkola  torstain lehdistötilaisuudessa

Tänä vuonna Teatterikesän teemana on syrjäytyneisyys, sivullisuus - kaikki ne hylätyt, karkotetut tai muuten vaan päähän potkitut ihmiskohtalot. Ne tarinat mitkä ovat syystä tai toisesta jääneet päätarinoista sivuun tai niiden varjoon. Tavallaan vastakohta "viralliselle" Suomelle. Yllättävän moni esitys käsittelee yhteisön ja yhteisöllisyyden teemaa, nimenomaan siihen kuulumattomien näkökulmasta.

Suureksi harmikseni Teatterikesä osuu samaiselle viikolle kun ensimmäistä kertaa Suomeen saatu WorldCon, tuo fantasia/scifiväen ihmisten kansainvälinen suurkokous (minne saapuu mm. kymmeniä ja kymmeniä alan tärkeimpiä kirjailijoita). Sinne olen hankkinut kalliin kokoaikalipun jo yli vuosi sitten. Lisäksi meillä on vielä rodun tärkein vuosittainen erikoisnäyttely samaan syssyyn eli lauantaina 12.8. Ja sitten vielä Vantaan BRQ barokkifestivaalikin osuu samalla viikolle. Eihän se auta kun sukkuloida pääkaupunkiseudun ja Tampereen väliä sitten ja toivoa parasta.

Tässä koko pääohjelmisto, siten kun se esiteltiin torstaina. Omia tärppejä on kaikki, koska jokainen esitys kiinnostaa. Ja luotan johtotrion valintakriteereihin ja ammattitaitoon. Jos nyt yksi tärppi on pakko antaa niin olkoot se Tom of Finland ja Karkotetut. Oho, niitä tulikin kaksi. No, toinen on kaupanpäällinen. Ja Hullu!! Ja ja ja...


Esitykset mitä olen nähnyt - ja joita en aikataulusyistä (valitettavasti) näe nyt uudelleen (paitsi Tompan!)

Itselleni ehkä hienoin teatterikesäuutinen oli Turun kaupunginteatterin Tom of Finland-musikaalin saaminen ohjelmistoon. Kuten toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl totesikin pressitilaisuudessa ei Teatterikesässä ole mies- tai naismuistiin ollut musikaalia. Korkea aika siis! Erik Söderblom kuvaili musikaalia häpeättömäksi, vaikka häpeä ei olekaan aiheena. Vaan riemu, ruumillinen ja myös fantasioissaan, kuten Milja Sarkola huomautti. Siinä on myös kuulemma 3-4 erittäin hyvää biisiä (tästä tosin voinen olla eri mieltä, koska mielestäni liki kaikki biisit ovat helmiä). Ja onha Touko Laaksonen yksi merkittävimpiä suomalaisia taiteilijoita maan rajojen ulkopuolellakin. Tom of Finland nähdään kahtena esityskertana TTT: suurella näyttämöllä.

Kristian Smedsin ohjaama just filming oli aika vaikuttava kun näin sen Kansallisteatterissa viime lokakuussa, ja on hienoa että se on päässyt mukaan Teatterikesään. Miko Jaakkola kuvailee sitä pintatasolla rakkaudentunnustukseksi elokuvalle, mutta myös esitykseksi mikä kuvailee mahdottomuutta. Mahdottomuutta esittää asioita kun valheellisuus, "filmaaminen" ja narsismi iskevät päälle. Söderblom heittää: "hyvin kaunis, vähän kuin modernia runoa lukisi".

Kansallisteatterista on mukaan festareille päässyt toinenkin esitys eli Kahiluodon ohjaama Arktinen hysteria. Minusta tämä oli hieman sekava ja kuten sen esitellyt Jaakkolakin toteaa, se jää kesken, kuten kirjakin. Miten tietys asiat alkavat patoutua ja sitten ryöpsähtävät valloilleen, kuten patotyömaa. Ehjää tarinaa tästä ei saa (ja kuten Söderblom huomauttaa "kuten ei saada Suomestakaan ehjää valtioita".).

Yksi kuluneen talven vahvimpia teatteriesityksiä oli ilman muuta Juha Hurmeen Hullu nähtynä Teatteri Telakalla. Hurme on yksi mun suosikkiteatterintekijöitäni, ja tämä omakohtainen ja pienimuotoinen esitys meni luihin ja ytimiin. Tällä hetkellä se pyörii Teatteri Jurkassa, ja kesällä sitten kolmasti Teatterikesässä. Ja syksyllekin on lisäesityksiä. Söderblom kuvailee Hullua näin: "Miten Juha Hurme tuli hulluksi ja miten hän tuli takaisin. Kaunis ja viisas esitys". Milja Sarkola kommentoi näin: "Hullu on pirstaloituneen mielen näkymä, kun koko maailma alkaa näyttäytymään absurdina." Jaakkola kehuu vielä erikseen Hannu Hauta-ahon äänisuunnittelua, että se on ihan huippua.

Aivan loistavaa että porilaisen Rakastajat-teatterin tärkeä, ajankohtainen ja hieno Karkotetut nähdään myös Teatterikesässä. Esitys teki muhun suuren vaikutuksen ja vaikka olikin paikoitellen hieman epätasainen, niin sai paljon anteeksi. Miko Jaakkolasta se oli rosoinen, mutta ei jää pintatasolle. Taustatyöt on tehty huolella ja se on aiheuttanut Porissa paljon keskustelua aiheesta maahanmuuttovirasto ja karkotettujen kohtalot. Tosin kaikki keskustelu ei ole ollut myötäkarvaista Sarkolan mukaan. Ei varmaan olekaan, mutta on aina mahtavaa kun teatteriesitys herättää keskustelua myös oma yhteisönsä ulkopuolellakin.

Aura of Puppets ja Tehdas teatteri tekevät hienoa yhteistyötä nukketeatterin saralla ja sen hedelmistä pääsevät nyt nauttimaan klassikon muodossa teatterikesän vieraatkin. Romeo ja Julia on vallan upea tulkinta ja suosittelen sitä vahvasti kaikille! Rähjäisen kaatopaikan keskellä asuvat rujot ja räävittömät tyypit rahjustavat arjen hetteikössä. Milja Sarkola kuvaa tätä megalomaaniseksi projektiksi. Ja Romeo ja Julia on muuten ainoa ns klassikkoteksti tämän vuoden teatterikesässä.


Esitykset mitä jäi katsomatta syystä tai toisesta - ja mihin nyt saan mahdollisuuden

Kuopion kaupunginteatterin Vaimoni, Casanova kierti mm. Espkutenoossa ja Riihimäelläkin, ja silti en saanut sitä sovitettua kalenteriini. Miko Jaakkola kuvailee sitä pinnalta vanhenevan naisnäyttelijän  (Lea Klemola) valmistautumisesta Casanovan rooliin. Mutta syvemmällä köäsitellaan vanhenemisen teemoja, erityisesti kehon vanhenemisen. Pintatasolla se on leamaisen koominen, mutta kuitenkin traagisen osuva ja satuttava syvemmällä. Hahmot ovat myös leamaisen roiseja, mutta silti armollisia.

Jostain ihme syystä minulta jäi myös näkemättä Sonya Lindforsin ja Zodiakin yhteistuotanto Noble Savage, onneksi tämänkin puutteen korjaa Teatterikesä! Esitys on varsin poliittinen ja Lindfors on yksi käytävän toiseutuskeskustelun alkuunpanijoista. Kuka Suomessa saa esittää ketä? Kenellä on oikeudet esittää jonkun toisen tarinaa? Kuusi afro-suomalaista "ravistelee valtarakenteita ja purkaa stereotypioita" sanoo Teatterikesän ohjelmavihkonen. Milja Sarkola kuvailee että esitys on energinen ja svengaava mutta samaan aikaan myös surullinen. Ja että piti odottaa vuoteen 2016 asti että tämmöistä Suomessa tehdään ja nähdään. Vaikka jalo villi -käsitys on peräisin 1600-luvulta, niin se on edelleen olemassa. Odotan innolla!

Keväällä vuoden 2017 teatteriksi valittu Riihimäen teatteri marssittaa Teatterikesään kotimaisen kantaesityksen eli Elina Snickerin Puolustusvoimat, rakastettuni. Temaattisesti mielenkiintoinen esitys, suuresta koneistosta minkä sisällä pieni ihminen on kovin pieni. Esitys on Miko Jaakkolan mielestä monellakin tapaa voimakas, ja sitä vielä säestääkin rumpuorkesteri.

Lehmuskallio & työryhmän nykysirkusesitys Sivuhenkilöt kertoo sivullisuudesta, kosketuksen puutteesta, kehon rajoista. Ehkä siksi sitä esitettiinkin viime vuoden lopulla, hieman sivussa eli Suomenlinnassa, vanhassa viljavarastossa, marraskuussa. Oliko tämä sitten itselleni liian suuri kynnys mennä katsomaan? Ehkä. Jokatapauksessa näkemättä jäi. Harmitti silloin, mutta ei harmita enää kun se tulee teatterikesään! Akrobatiaa, jiihaa!


Uudet tuttavuudet - mitkä haluan nähdä eli likipitäen kaikki!

Ruotsalainen tanssiryhmä Cullbergbaletten on kansainvälinen ja paljon maailmaa kiertävä - ja Söderblomin mukaan heidän Tero Saarinen Group - ja nyt sitten tulevat vierailemaan Tampereellakin. Yhdessä Tampere-talon kanssa tuotettava Protagonist reflektoi sitä miten maailma muuttuu, ja nopeasti muuttuukin. Kaikki on liikkeessä ja esityksen 14 tanssijaa kuvastaa tätä nopeaa muutosten sykliä. Tästä on vain 1 esitys; Tampere-talossa.

Peggy Pickit ser Guds ansikte on Svenska Teaternin hämäävä kamarinäytelmä. Kaksi pariskuntaa kohtaavat mutta muuttuu hyvin äkkiä käsittelemään kolonialismiin perustuvan vaurauden vaikutusta kehoon ja ihmiseen. Näyttelijätyö on sekä raadollista että tragikoomista. Aihe on raskas, mutta Milja Sarkolan mukaan antoisa. Söderblom lisää: "riemukasta saksalaista itseruoskintaa!".

Valkovenäläis-brittiläisen Belarus Free Theatren Burning Doors lienee toinen melko raskas ja vaikea näytelmä. Se kertoo taiteen ja ilmaisun vapaudesta ja ihmisoikeuksista. Osa taiteilijaporukasta on joutunut muuttamaan Englantiin ja loputkin ovat painuneet maan alle. Esitys perustuukin tositarinoihin sananvapaudesta ja sen puutteesta. Kun taiteilijasta tulee "valtion vihollinen" töidensä ja mielipiteidensä vuoksi. Kriittinen ja aiheeltaan polttavan ajankohtainen. Tämä on myös voimakkaan fyysinen esitys, kertoo Miko Jaakkola.

Maailmalla huonommin tunnettu mutta Belgiassa iso nimi on kuulemma Miet Warlop. Teatterikesään nähtäväksi tulee esitys nimeltä Fruits of Labour, jota Milja Sarkola kuvailee monisanaisesti. Warlop on onnistunut luomaan ihan oman genrensä. Hänen taustansa kuvataiteilijana vaikuttaa varmaan asiaan paljon. Lavalla tulemme näkemään veistoksia teatterillisesti tai teatteria veistoksellisesti. Konsertin kumminkin. Jotenkin hän onnistuu kumoamaan painovoiman ja todellisuuden lait katsojalta. Rajattomasti luovuutta. Kyllä odotukset heräsivät nyt ainakin tältä katsojalta. Söderblom vielä kommentoi lopuksi että tämä esitys edustaa hyvin sitä mihin teatteri on menossa eli "new music theatre" olisi se tulevaisuuden genre.

Ruotsista tulee myös Lumor-ryhmä, neljän näyttelijän esityksellään People respect me now. Tämä oli viime vuode paras uusi ruotsalainen näytelmä ja kuvastaa yksilön ja yhteiskunnan välistä kitkaa. Kouluväkivallan maailmasta ja pohtien miten tämä kaikki on mahdollista vaikka kaikin voimin kukin taho koittaa tehdä parhaansa ja estää asioita luisumasta alamäkeen. Näyttelijänelikko vetää parikymmentä rooliaan äärimmäisen tarkasti ja taitavasti, kuvailee Erik Söderblom.

Belgiasta tulee myös toinenkin Teatterikesän vieras, nimittäin Ontroerend Goed ja heidän esityksensä World without us. Se ei ole dystooppinen tulevaisuudenkuvaus, vaan eräänlainen meditatiivinen entä jos-matka. Kun ihmiset ovat syystä tai toisesta kadonneet maailmasta, niin mitä sitten tapahtuu. Kun luonto ottaa vallan. Miko Jaakkolan mukaan tämä on syvä, zeniläinen esitys, jonkunlainen keidaskin kaikkien muiden kiireisten esitysten lomassa. Itse hän näki sen katsottuaan 20 esitystä 2 päivässä (!!) joten se tuntui hyvin rauhoittavalta siihen väliin.

Aurinkoteatteri nähtiin Teatterikesässä viime vuonnakin, mutta ovat taas päässeet mukaan. Sanna Hietalan Saalistajat tuntuu vakuuttaneen ainakin Söderblomin. Se on samaan aikaan hurja ja herkkä, hauska ja synkkä, villi ja vapautunut sekä groteski ja kaunis. Ihmiset ovat jääneet hyvinvointivaltion katveeseen. Ihmiset ovat outoja eläimiä joita tutkii outo eläintutkija. Niklas Häggblom esittää hirmuisella tavalla sellaista äitiä jota emme haluaisi kohdata. Näyttelijänelikkoa kehutaan kovasti. Milja Sarkola lisää vielä että tämä on tyylilajiltaan groteski. Ja Hietala on saanut idean, vie sen äärimmilleen ja tämä on vielä se potenssiin tuhat! Kulttiesityksen viittaakin tämän esityksen ylle soviteltiin, eli tästä tullaan puhumaan vielä vuosien päästäkin. Ehdoton tärppi siis Teatterikesään!

HYPE-kollektiivin Father Fucker käsittelee isän kuolemaa kahden mielikuvitusmaailmaansa pakenevan teinitytön vinkkelistä. Nämä toimittavat Hype-nimistä juorulehteä. Tytöt majailevat isän sisäelimissä eli lavalla nähdään mm. massiivinen maksa ja paisunut perna. Traagisesta aiheestaan huolimatta tämä on (ainakin Milja Sarkolan mukaan) räväkkä, karnevalistinen ja pursuava. Trashestettiikkaa kauneimmillaan. Jos siinä sivussa puretaan miehisiä taiteilijamyyttejä niin aina parempi. Ja koska mielikuvitusmaailmaa ei koskaan pureta, koko esitys kaatuu katsojan syliin. Kuulostaa niin houkuttelevalta!

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä Genderfuck. Emilia Kokko & työryhmä esittää, toistaiseksi tuntemattomassa paikassa, kestoltaan vaihtelevan esityksen. Niitä on tarjolla 4 ja kannattaa varata aikaa 2-3 tuntia. Erik Söderblom esittelee teosta: "mitä kaikkea voisi sanoa omasta seksuaalisuudestaan ja sukupuoli-identiteetistään". Esityksenä tämä kaihtaa kaikkia mahdollisia määritelmiä. Outo ja hieno. Okei. Kuulostaa hyvältä. Esitykseen mahtuu vain 20 katsojaa kerrallaan.


Tämän pääohjelmiston lisäksi Ohjelmateltassa Keskustorilla nähdään kaikkea kiinnostavaa ja musiikkipitoista. Joka ilta jotain, parhaimpina kaksikin esitystä. Itsellä ainakin must-see on lauantaina 12.8. Kontu-Kähärä-Tuurna teatterimaailman musiikki-ilta.

OFF-Tampere ja Encorebaanan ohjelmisto julkaistaan sitten myöhemmin.

Lisätietoja esitysajoista, lipuista ja muusta tärkeästä Teatterikesän kotisivuilta. Siellä nähdään! Festareilla siis, ei kotisivuilla.


Mahtoikohan joku lukea tänne asti? Kuvan otin itse.