Muutamat asiat olivat jo ehtineet unohtua, mutta palasivat kyllä hyvin mieleen kun tätä katseli. Avioliittojensa (ja arkensa) kanssa kamppailevat veljekset Tuhnu/Ilmari (Samuli Muje) ja Antero (Antti Mankonen) ja näiden vaimot Meri ja Annukka (Heidi Kiviharju). Meri hurahtaa kaikenlaiseen hörhöilyyn etsiessään itseään ja parisuhdettaan, kun taas Annukka saa sairauskohtauksen ja vajoaa koomaan. Poikien äiti (ketä Heidi Kiviharju tulkitsee niin suurella riemulla ja antaumuksella että oksat pois) hössöttää ja kantaa eväsrasioitaan edes taas. Ja surkuttelee nössöjä poikiaan - kun nämä siivoavat ja kokkaavat! Nämä kaikki tyypit ovat niin herkullisia ja on ihanaa seurata Telakan kaltaisessa intiimissä tilassa näyttelijöiden työskentelyä läheltä. Upeaa työtä!
Pieni on kaunista, ja Ei voi auttaa, sori on siitä monellakin tapaa hyvä osoitus. Antti Mikkola on tekstissään ja ohjauksessaan tavoittanut jotain oleellista ihmissuhteiden kiemuroista. Katsojat saavat haukkoa naurusta henkeään, mutta myös aika moni pyyhki kyyneliä. Tämmöstä jankkaamistahan se parisuhde välillä on. Seksivuorot katsotaan kalenterin kanssa ja arkirumban pyörittäminen vie kaikki voimat. Monet asiat ahdistavat keski-ikäistä miestä. Unelmointi auttaa arjessa, tai sitten ei. Mutta onko se erokaan oikea ratkaisu? Vapaus on ratkaisu, vai onko sekään? Ilmarin loppuratkaisu jää mietityttämään.
Telakan ullakkotila on ehkä vieläkin sopivampi paikka tälle kun Työviksen Kellariteatteri. Ja kahden tunnin kesto on juurikin passeli. Perttu Sinervon lavastus pyörivine elementteineen sopii hyvin Telakan vintillekin. Kyllä tämä on hyvää teatteria toisellakin katselukerralla.
Kuvien copyright Kai G. Baer
Näin esityksen alennushintaisella lipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti