Tämä oli vuoden sisään jo toinen Franz Kafkan kirjallinen työ minkä näin näyttämöllä. Förvandlingen (Muodonmuutos) on ihan yhtä outo tulkinta kuin se edellinenkin eli Oikeusjuttu (Trial) :-D Mutta tarttee sanoa että tykkäsin ihan kamalasti tästä tanssija-koreografi Carl Knifin versiosta. Ei tämä mikään "pelkästään" tanssiteos ollut, koska puhetta oli paljon. Mutta sellainen fyysistä teatteria, tanssia ja ties mitä yhdistävä kokonaisuus.
Kaupparatsu Gregor Samsa (Patrick Henriksen) muuttuu eräänä aamuna syöpäläiseksi ja perheensä on hätää kärsimässä menetettyään pääelättäjänsä. Nuori sisko Gretel (Misa Lommi) soittaa viulua ja ymmärtää seinillä ja huonekaluilla kiipeilevää kovakuoriaisveljeään. Astmaattinen äiti (Simon Häger) vaikeroi ja isäkään (Niklas Åkerfelt) ei osaa oikein tehdä mitään. Poikaa piilotellaan ja häpeillään, kun kotona käy Gregorin esimies tai uusi vuokralainen (Anna Stenberg kokomustissaan).
Kaikki tämä tapahtuu rappeutuneessa huoneessa, missä on nuhruista ja rähjäistä ja ankeaa. Kuvastaako koko porukan mielentilaa... Ja onko Gregor oikeasti muuttunut koppakuoriaiseksi, vai onko hän masentunut, sairastunut jollain tapaa, jonka perhe kokee noloksi ja häpeälliseksi. Vai tapahtuuko kaikki tämä vain hänen omassa päässään. Gregor voisi olla ulkomaalainen tai homo tai joku muu vähemmistön edustaja. Mene ja tiedä mitä Kafka ajatteli. Voihan tämän tulkinta spekulatiiviseksi fiktioksikin...
Esiintyjät ovat kaikki melkoisia ilmestyksiä. Valkoiseksi kalkitut kasvot, valkeat peruukit, nykivät robottimaiset liikkeet, karikatyyrimäiset ilmeet. Tulee mieleen jotkut Doctor Who-sarjan alien/robotti/systeemit. Pelottavaa. Mutta kutkuttavan mielenkiintoista ja kiehtovaa. Hahmot puhuvatkin nykien ja toistaen samoja lauseita, kun jumittunut LP-levy. Ja voi hitsi miten hienoja liikkeitä tässä on! Ei pelkästään se huonekaluilla tasapainoileva Gregor, vaan kaikki muutkin. Hienoja synkronisoituja liikkeitä.
Musiikki on myös hypnotisoivaa. Välillä kuulemme hyönteisten siritystä... Kaikin puolin tästä tulee unenomainen fiilis, hieman ehkä pahan unen oloinen. Jo itse tarinakin on outo, ja sitten tämä esitys oli oudon kiehtova ja kaunis. Ja olihan sitä huumoriakin mukana (varsinkin teatraalinen äiti).
Karoliina Koiso-Kanttila vastasi kauniista puvuista ja Pirjo Ristola hiuksista ja maskeerauksesta. Erik Salvesenin yksinkertainen mutta erittäin toimiva lavastus oli kaunis.
Kaikessa absurdiudessaankin todella upeaa!
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Kuvien copyright Yoshi Omori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti