Tampereen Ylioppilasteatterissa esitetään parhaillaan Marjo Airisniemen esikoisnäytelmää Mustasilmäsusanna. Se on osa kolmen tamperelaisen harrastajateatterin (Tukkateatteri ja Legioonateatteri ovat ne kaksi muuta) yhteisjuttua, joka on osa myös Suomi 100 -hanketta. Hienoa tälläiset yhteistuotannot!
Vaikka mustasilmäsusanna on kukka, niin tämä tarina ei kerro kukista. Tai no. Ehkä tavallaan. Jonkunlainen Susannan kasvutarina, millaista on olla erilainen nuori. Ja miten tämä yhteiskunta suhtautuu erilaisiin. Ei edelleenkään aina niin hyvin. Nimellä viitataan myös Susannan ihonväriin... ja tummiin, eksoottisiin silmiin.
Viidellä näyttelijällä mennään ja kaikki vaihtavat rooleja suorastaan lennossa. Ainoastaan Marleena Huuhka pysyy teknosankarina kokoesityksen ajan. Mutta se on kyllä aika vaativa fyysinen rooli, vaikkei paljon puheaikaa saakaan. Fyysisiä ovat muidenkin roolit, ei sillä. Tässä tanssitaan aika paljon, siis hyvin paljon, ja ehkä siksikin verkkarihenkinen asustus on juuri passeli. Yksi ärsyttävä hahmo on Ristola (Anne Lahtinen), joka partioi kadulla suojelemassa naisia ja lapsia ja on varsinainen äijä. Susannakin löytää rakkauden, Venla Moisalan esittämän naapurin. Jani Hämäläinen on Susannan lapsuudenkaveri, väärään kroppaan syntynyt, joka ei lopulta enää tunne olevansa poika eikä tyttö. Outi Kautonen Susannan pääroolissa on samaan aikaan vahva ja herkkä.
Koko porukka tekee tasaisen varmaa työtä, oli se sitten roskana lattialla kieriessä tai yhteissuihkussa kainaloita saippuoiden. Taru Huokkola ohjaa porukkaa melko varmalla kädellä.
Tämä on oikeasti sarja irrallisia kohtauksia, mutta kyllä ne linkittyvät yhteen sitten kuitenkin. On Susanna, hänen marjoja keräävä äitinsä, kavereita, naapuria jne. Susanna on erilainen, erivärinen, ja saa usein kuulla ihmetyksiä miten puhuu niin hyvin suomea. Eikä ole käynyt isänsä kotimaassa, koska "se on hänen kotimaansa, ei minun". Niinpä. Ylipäätään se erilaisuuden tunne ja yhteiskuntaan sopimattomuuden tunne ja oman itsensä löytäminen. Jokainen tekee sen omalla tavallaan. Toisten on helpompi saada hyväksyntää. Tässä on paljon sopivaa huumoria, ja karikatyyrimäisiä hahmoja, mutta myös vakavampaa pohdintaa. Teemoiltaan erittäin ajankohtainen juttu!
Musiikki ei ole sellaista mitä kuuntelisin muuten, eli enimmäkseen teknojumputusta, mutta kyllä se tähän sopii. Kasvojen sotamaalaushenkiset maskeeraukset olivat kiva pieni lisä!
Vaikka tämä oli katsojalle ehkä hieman haastavampaa, niin tykkäsin silti. En voi väittää ihan kokoajan ymmärtäneeni missä nyt mennään, mutta se ei estänyt tai haitannut millään muotoa nautintokokemusta. Kiitos koko työryhmälle!
Esityksiä 6.5. asti eli vielä ehtii!!
Kuvien copyright Aksu Piippo, paitsi julistekuva oma.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti