Nukketeatteriryhmittymä Kuuman Ankanpoikasen uusin teos Ariadne - A Mess yhdistelee hienosti muinaisia antiikin myyttejä ja suomalaisia kansanluonteita, ja kaikki tämä upeasti nukke- ja esineteatterin keinoin. En voi kun äimistellä taas kerran, miten upeasti lukuisat hahmot heräävät eloon ja tuovat tarinat eläviksi. Monitaiteilija Merja Pöyhönen on sekä kirjoittanut esityksen ja esiintyy soolona.
42-vuotiaan ei pitäisi herätä yksin kreikkalaisella rannalla, tyhjän pullon vierellä, mutta näin nyt on päässyt käymään. Siitä alkaa uskomaton seikkailu ja tapahtumien vyöry, missä muistot, niin omat kuin vähän vanhemmatkin, linkittyvät ja sotkeutuvat yhteen. Samalla pohditaan kansallista identiteettiä ja ihmisen olemusta. Suomalainen on sellainen ja tälläinen, mutta olisiko sitä asiat paremmin jos olisi vaikka kreikkalainen? Varsinkin kreikkalaisen (tai kreetalaisen) jumalperheen jäsen kuten tässä Ariadne on. Ei ole helppoa sekään.
On hauska huomata että yllättävän paljon sitä asioita Kreikan mytologiasta muistaakin. Lavalla nähdään labyrintin suunnitellut arkkitehti Daidalos (nyt oranssikeltaisena lankaväkkäränä) ja tämän sorminukke poikansa (muistatteko Ikaroksen, sen joka lensi liian lähelle aurinkoa). Ariadnen isä Minos ja turhamainen äiti ja tukku muita hahmoja. Komea Minotauros ja kosimaan saapuva Theseus. Mutta miten nämä kaikki liittyvät suomalaisiin myytteihin, kuten keskiyön aurinkoon, talvisotaan, kumiperunoihin ja PISA-tuloksiin? Miten meidän kulttuuriperimä sisällissodan traumoineen on niin ohut, verrattuna moniin muihin maihin. Vai onko se sittenkään, onko ruoho vihreämpää aidan tuolla puolen? Onkohan tämä yksi syy siihen että esitys on englanninkielinen? Ja voiko olla "hyvä" suomalainen jos tykkää hymyillä, eksyy metsään ja inhoaa neulomista? Voi kun saisi edes rippusen välimerellisiä sosiaalisia taitoja, tekisikö se autuaaksi?
Nukkien kavalkadi on taas mitä monipuolisin. On villalangasta tehtyjä hieman epäselviä "lankamoppeja", jostain langasta/metallista taivuteltuja päitä taidegallerian avajaisissa, isoja paperimassaisen oloisia päitä. Ja lankakasoja! Ariadne itse on rumankaunis isohko nukke, tehty kankaasta ja langoista ja ties mistä. Hauskasti nukkien neulomiseen käytetyt puikot on mukana monessa nukessa. Ja sekin on kiva yksityiskohta miten sormet muodostavat monella nukella nenän ja suun.
Sen lisäksi että Pöyhönen on erinomainen nukettaja, hän pääsee näyttämään myös taitavaa vatsastapuhumista tässä! Tunnin mittaiseen esitykseen mahtuu kaikenlaista, ja kymmeniä rooleja. Sitä voi vaan silmät ymmyrkäisinä seurata miten monipuolisesti hän kaikesta suoriutuu - eikä mene sekaisin nukkien äänissä. Esitys on itsessään kuin (lanka)labyrintti, monimuotoinen ja monipuolinen.
Valosuunnittelu on Essi Santalan käsialaa ja nukkeja on ollut Pöyhösen mukana luomassa Hanne Lammi ja Helena Markku sekä Eve Mäkitalo, joka toimii myös kaiken assistenttina. Äänisuunnittelussa Pöyhösen lisäksi kunnostautuu Antti-Juhani Manninen.
Ariadnen voi bongata Helsingin Oh My Puppets! -festareilta huhtikuussa, ja suosittelen lämpimästi niin sitä kuin kaikkia muitakin festarin esityksiä. Ikäsuositus on 14, vaikkei tässä nyt mitään aikuisteemoja sinällään olekaan, mutta ehkä kielenkin takia. Ariadne oli taas kerran mainio osoitus siitä miten monipuolista suomalainen nukketeatteriosaaminen on!
Esityskuvien copyright Jesper Dolgov.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti