Käärmeenpääntallaajat. Tämmöistä kyllä kaipaan lisää teatterilta. Erilaisten tahojen yhteistyötä ja koko teatteritaloon levittäytyvää mukaansatempaavaa esitystä, joka muistuttaa paikoitellen konserttia, paikoitellen tanssiperformanssia, ja myös uskonnollista herätyskokousta, mutta ilman ryppyotsaista saarnaamista. Vaan ilon ja tanssin kautta, yhdessä kokien. Aivan kuten vasulaiset sen halusivatkin.
Jaa mitkä ihmeen vasulaiset, kyselee siellä joku, tai varmaan useammatkin. Itsekin kuulin porukasta vasta tämän esityksen myötä, mutta tunnustankin etten ole kauhean hyvin perehtynyt vanhoihin suomalaisiin uskonlahkoihin. Vasulaiset vaikuttivat 1700-1800 -luvuilla Kuortaneella ja heidän salamyhkäisiin menoihinsa kuului monesta muusta hengellisestä liikkeestä poiketen laulu, tanssi ja ilonpito. Sekä käärmeenpääntallaaminen, jolla poljettiin synti symbolisesti maan rakoon, samalla ehkä myös edellisten sukupolvien vanhanaikaiset aatteet ja ajatukset. Kiinnostavaa ja kiehtovaa.
Tampereen työväen teatterilla Marjo Kuuselan ohjaama ja dramatisoima esitys tuo yhteen tanssijoita, muusikkoja, laulajia, Tampereen yhteiskoulun lukion oppilaita ja ison joukon muita ammattilaisia. Lopputulemana on mainoslauseen mukainen uskomaton messu, jonka jälkeen olo on vapautunut ja rento. Ehkä tämmöinen olo oli vasulaisillakin, omien uskonmenojensa jälkeen? Minua jotenkin ilahduttaa että siinä kun jotkut uskovaiset sanovat tervehtiessään Jumalan terve, Shalom tai jotain muuta, niin vasulaisilla se oli Ol iloone!
Ehkä se onkin niin että kun oikein polskaa, ei siinä ehdi syntiä tehdä?
Anne-Mari Kivimäen säveltämä sähköinen kansanmusiikki tuo rytmin ja selkärangan, jota vastaan tanssijat pääsevät näyttämään osaamistaan. Pekko Käpin jouhikko ja Kivimäen haitari soivat hienosti yhteen ja Ville Rauhala takaa heille hyvän pohjan bassollaan.
Myös äänisuunnittelusta vastannut Antti Puumalainen loihti syntikoista ja erilaisista elektronisista vempeleistä sen teknobiitin, ja paljon muuta.
Tanssijat Johanna Elovaara, Reetta-Kaisa Iles, Timo Saari, Patrik Riipinen, Altti Kiuru ja Riikka Puumalainen pistivät jalalla koreasti, kansanmusiikkia moderniin tanssiin yhdistellen. Koreografi Iles sanoo käsiohjelmassa, että "koreografiaa on synnytetty yhdessä tanssien", ja siihen on yhdistetty kunkin omaa liikemaailmaa ja neljän sukupolven osaamista. Lopputulema on hienoa katsottavaa; vaikuttavia joukkokohtauksia mutta myös pienempiä ja intiimimpiä kohtaamisia tanssijan ja yleisön kesken.
Lauluista vastasi pääsääntöisesti Suistamon Sähkön voimakaksikko Reetta-Kaisa Iles ja Tuomas Juntunen, Taito Hoffrenin myötävaikutuksella.
Esiintyjäjoukosta ei voi unohtaa vaikuttavan puheen pitänyttä Ari Nummista. Ja kyllä mies vähän tanssikin, vastauksenaan siihen mihin hän uskoo. Herkänkaunis lisäys hetkittäin aika massiiviseen teokseen. Toisaalta, vaikka väkeä on paljon, on tunnelma kevyt ja ilmava. Todellakin ilon kautta mennään!
Mirkka Nyrhinen oli suunnitellut laajamittaisen puvustuksen, missä yhdisteltiin 1800-lukulaisia maalaisvaatteita ja glitteriä. Paljon keltaisia vaatteita, mikä on aina kivaa. Valosuunnittelu kiinnitti huomiota, erityisesti spottivalojen käyttö. Antti Teivainen vastasi niiden lisäksi aika minimalistisesta lavastuksesta ja videosuunnittelusta.
Liiku ja laula ja lävistä kuolema
tule tule tule, ole Jumala.
Näin laulaa Pekko Käppi Ikoni-biisissään, ja jumal-tematiikkaa kuullaan paljon muutenkin Kivimäen musiikissa.
Lavalla nähtiin paljon porukkaa, ja jo ennen esitystä sekä väliajalla lukiolaiset valtasivat teatterin isot lämpiötilat, tanssien, laulaen, musisoiden. Väliajalla jopa naistenhuoneessa oli esiintyjiä. Tunnelma oli iloisen riehakas, ja silti jotenkin harras. Katsojat otettiin mukaan laulamaan ja koskettamaan toisiaan. Työviksen suuren näyttämön ja katsomon muodostama kokonaisuus oli kuin yhtä suurta perhettä. Välillä tuntui että lavalla suoritettiin muinaisia riittejä ja palvontamenoja. Energialataus oli valtava. Katsomon keskelläkin oli pieni lava, jossa nähtiin niin soolotanssia kuin musiikillisia soolojakin.
Kun kymmenet ihmiset hyppivät tahdissa ilmaan ja alas, niin siinä lava tömisee. Itse asiassa koko teatteritalo! Sielu ja kroppa ovat yhtä. Tämä esitys todellakin vei mukanaan, ja katsomossa sai kokea ehkä pienen rippusen siitä millaista vasulaisten (sala)seuroissa oikein oli kyse. Käärmeenpääntallaajat on todella vaikuttava esitys, joka jatkuu syksyllä Työviksessä muutaman esityksen verran. Sitä ennen sen voi kokea Espoon kaupunginteatterissa nyt huhtikuussa. Menkää, heittäytykää ja nauttikaa!
Kuvien copyright Kari Sunnari.
Näin esityksen ilmaisella pressilipulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti